Hauraan, horjuvan ja romahtaneen valtion tunnusmerkit voivat olla häilyviä. Olosuhteet saattavat muuttua päivässä.
Esimerkiksi Zimbabwen kriisiytyminen on ollut nopeaa. Itsevaltainen hallitus, poliittinen valtataistelu ja pattitilanne, tähtitieteellinen inflaatio, väestön riippuvuus ulkomaisesta avusta ja niin edelleen todistavat syvästä ahdingosta.
Synkimpinä alueina pidetään kuitenkin Afrikan sarvea ja Keski-Afrikkaa. Vakavin tilanne voi olla Somaliassa. Siellä ei ole ollut aikoihin toimivaa hallitusta ja sotiminen jatkuu vuodesta toiseen.
Sille on yritetty etsiä selitystä muun muassa klaaniyhteiskunnan perinteestä ja jopa somalien suuresta itsenäisyyden tarpeesta. Mutta esimerkiksi Afrikan sarven oloihin perehtynyt ja sinne erityisedustajaksi nimitetty Pekka Haavisto myöntää, ettei osaa selittää. Tilanne on ainakin monen tekijän summa.
Somalirannikkoa tukikohtanaan pitävät merirosvot ovat syy-seuraus -ketjun häntäpäässä. "Villin rannikon" merirosvous tarjoaa monille elantoa kalastuksen käytyä entistä vaivalloisemmaksi. Jotkut ulkovallat ovat esimerkiksi käyttäneet merialuetta kaatopaikkanaan. EU, Kiina ja moni muu ovat lähettäneet sota-aluksiaan torjumaan rosvousta, mutta fregattien ensisijainen tavoite on energia- ja muiden kuljetusten turvaaminen.
Yhdysvaltain epäonnistunut Somalia-interventio viime vuosikymmenellä toimii varoittavana esimerkkinä niille, jotka haluaisivat ulkopuolelta nostaa mieleisensä hallituksen valtaan.
Sudanin kahtiajaon eräänä perustana pidetään luonnonvaroja -- öljyä, joka on tuonut rikkauksia etenkin Khartumiin ja presidentti Omar al-Bashirin hallinnolle. Häntä itseään saattaa uhata Darfurin tragedian takia kansanmurhasyyte.
Sudanin pohjoisosaa asuttavat muslimiuskoa tunnustavat arabit, kun taas eteläosa kuuluu kristinuskoa ja perinteisiä uskontoja tunnustavaan mustaan Afrikkaan. Iso osa öljysvaroista sijaitsee pohjoisen ja etelän rajoilla.
Darfurin kärjistynyt konflikti puolestaan näyttää Haaviston mielestä entistä selvemmin Sudanin ja Tsadin väliseltä jännitteeltä. Maat käyvät keskenään epäsuoraa sotaa toistensa kapinallisten avulla. Lisäksi Darfur on kiinnostanut Libyaa, Ugandaa sekä Eritreaa, joka on itsekin ongelmavaltio.
Keski-Afrikan tasavallassa ja Tsadissa taas ei ole ollut siirtomaa-ajan jälkeen vakiintuneita kunnollisia hallintoja, sotilaskaappauksia kylläkin. Sama pätee pitkälle Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Ongelmana ovat lisäksi maan valtava koko ja luonnonvarat, jotka kiinnostavat suuresti myös ulkopuolisia. Keskenään sotivat osapuolet ovat vaihtuneet useasti.
Nigeriassa on 130-miljoonainen, etnisesti kirjava väestö, ja valtion pitäminen yhtenäisenä on haaste mille tahansa hallinnolle.
Yhdysvallat kaatoi Afganistanin Taleban-hallinnon yli seitsemän vuotta sitten, mutta uskonsoturit siirtyivät vuorille jatkamaan pyhää sotaansa. Nyt valtiota yritetään vakauttaa ja rakentaa uudelleen monikansallisesti. Vaikeudet ovat suuret, ja alkuperäiset aikatauluhaaveet ovat osoittautuneet jopa naurettaviksi.
Sotilaallinen riskinotto kiinnostaa yhä harvempia. Lisäksi tuottaa vaikeuksia identifioida sellaisia neuvotteluosapuolia, joiden kanssa voitaisiin keskustella rauhasta ja sen ehdoista. Osa Kabulin nykyhallintoa vastustavista hyväksyy sentään maan perustuslain.
Pakistanista ollaan maailmalla hyvin huolissaan. Sen Afganistanin vastaisella raja-alueella toimitaan paljolti keskushallituksesta piittaamatta. Sissit ovat kyenneet ankariin iskuihin Afganistanissa toimivien Nato-maiden huoltoyhteyksiä vastaan.
Sri Lankassa on sen sijaan tapahtunut "kehitystä" sikäli, että maan hallitus näyttää lyövän tamilisissit sotilaallisesti. Tamilimilitanttien vastarinnan jatkoa pommikampanjana pidetään mahdollisena.
Bangladeshin tulevaisuudesta on vaikea sanoa mitään, mutta maassa on toimiva hallitus. Pohjois-Koreassa ja Myanmarissakin istuu hallitus, mutta kysymys kuuluu, millainen.
Pohjois-Korean tapauksessa on spekuloitu hallituksen kaatumista seuraavalla pakolaisaallolla naapurimaihin. Yhtä vaikeata on ennustaa, milloin Myanmarin sotilasjunan lähtölaskenta pääsee todella käyntiin.