"Romaani on kuin sika. Se syö kaiken. Kun kuulin lauseen, joku naksahti päässäni ja tajusin, että voin käyttää suodattamalla koko elämäni tämän läpi. Siihen asti olin ajatellut, että kirjailija istuu ja luo jotain, mutta sika auttoi eteen päin." Näin sanoo Sport-lehden päätoimittaja Ulla-Maija Paavilainen, paljastaapa vielä, että nyt jännittää.
Paavilainen tarkentaa, että hänen kirjansa oli oikea emakko, ja oli vapauttavaa nähdä sen hotkivat palan sieltä toisen täältä. Hän myöntää, että tuttavat saattavat etsiä romaanista yhtymäkohtia todellisuuden henkilöihin ja tehdä omia johtopäätöksiä, mutta totta ne eivät ole. "Mikään avainromaani tämä ei ole. En voisi arvostaa itseäni fiktion kirjoittajana, jos sortuisin sellaiseen", hän sanoo.
Paavilaisen kauan kaipaama kaunokirjallinen teos on nyt lukuvalmis, ja julkaisua seuraava palaute pistää perhoset lepattamaan vatsanpohjassa.
Yritysmaailmaan sijoittuva romaani iskee aikaan. Hän ihmettelee, ettei aiheesta ole juuri kirjoitettu, rahallahan on valta. Ehkä kirjailijat eivät koe viehtymystä aiheeseen. Sinulle luotua voi luonnehtia bisnesromaaniksi, sillä sen keskiössä ovat yritysmaailmassa reittä pitkin korkealle kivunneet johtajat, kyynärpäätaktiikka ja vahvemman laki. Sinulle luotu julkaistaan tänään naistenpäivänä, mistä Paavilainen on erityisen onnellinen.
"Me naiset kärsimme hyvä sisar -verkostojen puuttumisesta. Puheet eivät yllä tekojen asteelle. Kirjani päähenkilö on siitä traaginen esimerkki."
Miesväki ulos
"Menkää ulos, mä aloitan nyt." Kolme vuotta sitten Paavilainen sanoi painavan sanansa miehelleen ja pojalleen. Miesväki kiri kiltisti ulos, ja saapui vartin päästä takaisin mökkiin. Oltiin hiihtolomalla.
"Siellä on liian kylmä", miehet sanoivat. Paavilainen tunnusti tosiasian, että pitää kirjoittaa niissä olosuhteissa, mitkä kulloinkin sattuvat vallitsemaan.
"Sen jälkeen kirjoitin, tein ruokaa, kirjoitin", Paavilainen sanoo. Mieluisimmaksi paikaksi löytyi olohuoneen sohvan pääty, ja siihen polville läppäri. Epäergonomista, mutta toimivaa. Kuuden kilometrin juoksulenkin jälkeen Paavilainen paineli, ei suihkuun ja vaatteiden vaihtoon, vaan koneelleen. Idea piti heti kirjoittaa ylös.
Eikä Paavilainen syönyt tai juonut mitään intensiivisen kirjoitusryppäänsä aikana. "Ei kahvia, tupakkaa, viinaa, ruokaa tai juomaa, vain lenkkeilyä", hän naurahtaa.
Parhaimmillaan tekstiä pulppusi päivässä kymmenen liuskaa.
Romaanialoituksia
Kirjailijan urasta haaveilevien tapaan myös Paavilainen ehti kirjoittaa useita romaanialoituksia. Vihdoin 1980-luvulla hän lähetti kustantajalle kokonaisen käsikirjoituksen. Siitä ei kuulunut mitään. Se oikea romaani antoi odottaa itseään.
Ajan tavan mukaan hän tarjosi käsikirjoitustaan useammalle kustantajalle.
"Ensimmäinen versio oli päästö. Makuutin sitä pöytälaatikossa. Kaivoin käsikirjoituksen uudelleen esiin vuosi sitten ja ajattelin, että perkele tää lähtee taas. Jos ei mitään tapahdu, niin tämä tyttö ei kirjoita fiktiota enää koskaan."
Hän lähetti uudelleen tarjolle, ja Otava kiinnostui.
Paavilainen kertoo kaunokirjallisista intohimoistaan, että yritys on aina ollut kova, mutta taju siitä että ei voi muuta kuin kirjoittaa, se on häneltä puuttunut.
"Olisi varmaan ollut hauska mennä reiden kautta. Tämä on ollut normaali reitti: opiskelua, erilaisia töitä ja olen rakastanut tätä työtä."