
Rolling Stonesin kitaristi Ronnie Wood, 59, on saanut oululaista kättäpidempää avuksi kesäkuussa alkavalle mittavalle Bigger Bang -kiertueelle.
Wood on ostanut oululaislähtöisen soitinrakentajan Kari Niemisen 12-kielisen akustisen Versoul-baritonikitaran, jonka Nieminen kävi muutama päivä sitten viemässä Woodille tämän Lontoon-kotiin.
"Wood kutsui Richmondin kaupunginosassa sijaitsevaan kotiinsa käymään. Hän esitteli taidekokoelmansa ja työhuoneensa. Vierailu venähti useamman tunnin mittaiseksi", Nieminen sanoo.
Wood on jo pitemmän aikaa tahtonut tavata laadukasta pohjoista kitaramuotoilua ja käsityöperinnettä edustavan Niemisen.
Wood on tähän mennessä ostanut seitsemän Versoulia itselleen. Niemisen kitarat eivät ole markkinoiden edullisimpia, vaan hinta saattaa asettua reiluun 5 000 euroon. Nieminen kutsuukin Woodia hyväksi asiakkaaksi.
"Niin voi sanoa. Annoinkin sen kunniaksi hänelle lahjaksi vielä yhden akustisen kitarani. Woodilla on nyt yhdeksän Versoulia", Nieminen kertoo.
Nieminen on maailmalla eräs tunnetuimmista suomalaisista kitaran tekijöistä. Versoul on merkki, jota käyttävät niin Pete Townshed, John Fogerty kuin Eric Clapton.
Nieminen, 47, perusti Versoulin 12 vuotta sitten. Kitarat ovat haluttuja, sillä niissä käytetään myös pohjoisessa kasvaneita puulajeja. Nieminen on valittu vuoden teolliseksi muotoilijaksi 1998.
Nieminen on käynyt Oulunsalon kansakoulua ja Oulun Nuottasaaren koulua. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Lyseon lukiosta.
Oulussa vietetään muotoilun ja käsityön juhlavuotta Mukavaa. Rolling Stones esiintyy Helsingin Olympiastadionilla 1.8. 2007.