Utajärveläinen K. Kurttila Oy on ostanut hotelli Rokuanhovina tunnetun kiinteistön maa-alueineen Rokua-konserniin kuuluvalta Rokuan Lomakeskus Oy:ltä.
Yhtiön toimitusjohtaja Keijo Kurttila kertoo, että kiinteistössä aloitetaan remontti heti keskiviikkona. Tavoitteena on avata paikka kesämarkkinoille kesäkuun alkuun mennessä.
”Olen intoa täynnä. Matkailu on ala, jossa on mahdollisuuksia. Työtähän siinä on paljon”, Kurttila toteaa.
Maatalousyrittäjänä toimiva Kurttila ryhtyy panostamaan matkailuun enemmän. Kurttilan Lomamökit omistaa jokivarressa jo ennestään neljä kahdeksan hengen mökkiä.
Tavoitteena on kehittää aluetta erityisesti aktiiviliikkujan ympäristönä ja tehdä alueelle vielä enemmän esimerkiksi polkuja. Hiihtäjän aktiiviurallaan hän harjoitteli Rokuan maastoissa.
”Ostin paikan juuri sen vuoksi, että saisin tuoda sitä urheilupuolta enemmän esiin. Rokua on todella oivallinen paikka liikkua”, Kurttila muistuttaa.
Rokuanhovi laitettiin kiinni hiljaisuudessa viime vuoden toukokuussa ja se meni samalla myyntiin. Omistajan mukaan vuokrasopimus yrittäjän kanssa jouduttiin purkamaan maksamattomien laskujen vuoksi.