Rokuan Kun­to­kes­kus saa uuden kyl­py­län

Rokuan Kuntokeskuksen kylpylän peruskorjaus ja laajennus on aloitettu. Lähes viisi miljoonaa euroa maksava talon kohennus on valmis ensi vuoden syyskuussa.

Rokuan Kuntokeskuksen kylpylän peruskorjaus ja laajennus on käynnissä.
Rokuan Kuntokeskuksen kylpylän peruskorjaus ja laajennus on käynnissä.

Rokuan Kuntokeskuksen kylpylän peruskorjaus ja laajennus on aloitettu. Lähes viisi miljoonaa euroa maksava talon kohennus on valmis ensi vuoden syyskuussa.

Kuntokeskus valmistui vuonna 1982 pääasiassa sotainvalidien ja sotaveteraanien kuntoutuspaikaksi. Heidän osuutensa vähenee nopeasti.

"Meillä on noin 70 000 yöpymisvuorokautta vuodessa. Näistä 40 000 on kuntoutujia ja heistä enää 35 prosenttia veteraaneja. Loma- ja kokousasiakkaita käy vuosittain jo 30 000", kertoo Kuntokeskuksen liiketoimintajohtaja Jan-Erik Hagfors.

Kylpylä uudistetaan asiakaskunnan muutoksen takia ja myös siksi, että allasosaston tekniikan käyttöikä alkaa olla lopussa.

Nykyiset altaat kunnostetaan, ympäristö saa tuoreen ilmeen ja altaat varustetaan uudella tekniikalla. Kylpylää myös laajennetaan. Uusia elementtejä ovat liukumäki, lisäallas ja hierontasuihkut. Saunaosastolle tulee savusauna, josta pääsee Ahveroisen järveen ympäri vuoden.

Rokua-konserniin kuuluvat Rokuan Terveys- ja Kuntouttamissäätiö, sen tytäryhtiöt Rokuan Kuntoutus Oy sekä Oulun Seudun Kuntoutussairaala Oy.

Eläkevakuutusyhtiö Etera osti Kuntokeskuksen rakennuksen viime kesänä.

Asiakaskunnan muutos näkyy Rokualla myös työntekijöiden vähentämisenä. Viime vuonna palkkalistoilta pudotettiin 17 henkilöä. Konserni työllistää nyt noin 230 työntekijää.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä