Rokuan kan­sal­lis­puis­to on nau­tin­non ja hil­jai­suu­den paikka – “Ar­vois­ta ja asen­teis­ta syytä kes­kus­tel­la”

Vaalalainen Jorma Kuronen Pookivaaran portailla Rokuan kansallis- puistossa. Pyöränjäljet kertovat, etteivät kaikki ole pysyneet sallitulla maastopyöräreitillä. –Lisäksi kävelijöidenkin tulisi käyttää tässä portaita, jotta herkkä maasto ei kuluisi turhaan, Kuronen muistuttaa.

Kuva: Matti Räty

Rokuan kansallispuiston sydämessä on elokuisena arkiaamupäivänä hiljaista. Pienellä Hätäjärvellä joutsenet kaulailevat toisiaan, ohikulkijoista piittaamatta. Edes kuikalla ei nyt ole asiaa Pitkäjärvelle lompsiville.

Pelsolla syntynyt, Rokuan maisemiin jo pikkunappulana hurahtanut vaalalainen Jorma Kuronen tarkistaa tottuneesti, että läheisellä kodallakin kaikki on kunnossa.

– Minulle ja monelle muulle Rokua on ennen muuta nautinnon ja hiljaisuuden paikka, jossa voi kävellä polkuja kaikessa rauhassa, ladata akkuja ja ihailla luontoa, Kuronen sanoo.

Lue myös: Maastopyöräilijöiden luvaton kurvailu Rokuan kansallispuistossa harmittaa – harjumaasto kuluu ja vaurioituu herkästi

Kurosta ovat varsinkin viime aikoina harmittaneet yhä useammat maastopyöräilijät, jotka eivät näytä välittävän herkästi haavoittuvasta luonnosta, kanssakulkijoista ja yhteisistä säännöistä.

– Jotkut eivät ehkä tajua myöskään kansallispuiston arvoa sinänsä. Osalle tämäkin vain liikuntapaikka, jossa voi tehdä maksimaalisia suorituksia, vaikka alue on perustettu varjelemaan luontoa.

Pookivaaran juurella vastaan alkaa taas tulla pyöränjälkiä poluilla, jotka eivät ole pyöräilijöille sallittuja. Moni on hurauttanut alas Pookilta portaiden vierestä.

– Hiljattain kysäisin täällä yhdeltä nuorukaiselta, että miksi ihmeessä ajat tästä, vaikkei tämä ole pyöräreitti. Hän vain hihkaisi mennessään, että ketä se muka haittaa. Arvoista ja asenteista näissä asioissa olisi syytä keskustella enemmän ja avoimesti laajemmallakin kokoonpanolla, Kuronen sanoo.

Kuronen arvioi, että myös pyöräilyreitin merkinnöissä ja niistä tiedottamisessa olisi paikoin parantamisen varaa.

– Esimerkiksi Pookille tuleville ja sieltä lähteville pitäisi olla enemmän ja selkeämpiä opasteita sekä kieltomerkkejä joka suunnassa, varsinkin polkujen päissä. Ummikoidenkin on osattava polkea oikeita reittejä, vaikkei mukana olisi karttaa.

Pookilta laskeuduttaessa kansallispuisto jää taakse, mutta luonnonsuojelualueet jatkuvat. Syvyydenkaivon paisterinteeltä toissakesäiset läskipyörän jäljet ovat onneksi jo kadonneet.

Lähistölläkin useimmat pyöräilijät näyttävät sentään pysyneen poluilla ja metsäautoteillä. Rutikuivassa jäkälikössä ei juuri ole ajeltu.

– Toivon ja uskon, että maalaisjärjen, yhteistyön ja aktiivisen viestinnän avulla nämäkin ongelmat kyetään ratkomaan. Ja se on tietysti hyvä asia, että yhä useammat ovat innostuneet liikkumaan luonnossa ja nauttimaan Rokuan maisemista, Kuronen toteaa.