Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri on jättänyt Oulun hallinto-oikeudelle valituksen Rokuan Ahveroisenkankaan asemakaavasta, joka mahdollistaisi loma-asunto- ja matkailupalvelualueen rakentamisen Metsähallituksen maalle Lianjärven ja Rokuan kuntokeskuksen väliselle alueelle.
Luonnonsuojelupiiri vaatii kaavan kumoamista. Piirin mielestä Rokuan maankäyttöä ohjaa parhaiten yleiskaava. Valmistuttuaan tekeillä oleva yleiskaava koskee koko Rokuan muodostumaa, kun asemakaava käsittää vain pienen osan siitä.
Yleiskaavoituksen yhteydessä on tilaisuus selvittää kaikkien vanhojen ja uusien hankkeiden yhteisvaikutukset ja mahdollisuudet sovittaa yhteen niin luonnonarvojen suojelun kuin matkailun kehittämisen tarpeet.
Luonnonsuojelupiirin mukaan Ahveroisenkankaan kaavahankkeessa on tyydytty arvioimaan hankkeen vaikutuksia ahtaasti vain kaavoitettavan alueen osalta hankkeen mittavuudesta ja kovista käyttäjätavoitteista huolimatta.
Ennen yleiskaavan valmistumista ja vahvistamista ei Rokualla tule piirin mielestä toteuttaa yhtään uutta rakennushanketta.
Luonnonsuojelupiirin mukaan Ahveroisenkankaan asemakaava tulee kumota myös siksi, että se ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain sisältövaatimuksia. Asemakaava rikkoo muun muassa vaatimusta maiseman ja luonnonarvojen vaalimisesta ja ympäristöhaittojen vähentämisestä.