Olen kiertänyt asuntomessuja parinkymmenen vuoden ajan. Kotipaikkakunnan messut tietenkin kiinnostivat erityisesti, koska mahdollisen uuden kodin etsiminen on aina kiikarissa.
Asunto-osakeyhtiö Rokkipolvi tarjosi neljälle perheelle tarkoitetun kytketyn omakotitalon, jonka yhteiset tilat olivat hulppeat; lähes 100 neliön uima-allasosasto saunoineen. Valmiiksi kalustettu ja varustettu keittiö-, ruokailu- ja oleskelutiloineen kuulostivat himokokkaajalle mannalta.
Esite lupasi taloissa käytetyn pelkästään laadukkaita materiaaleja, suuria terassimaisia parvekkeita ja näkymiä niin Toppilansalmelle kuin venesatamaankin. Kuten arvata saattoi, hintaakin asunnolle kertyi yli puoli miljoonaa, mikä on aika normaali hinta asuntomessujen hintatason mukaan. Alaikärajaksi määriteltiin 50 vuotta ja työelämässä mukanaolo. Sen ehdon kyllä täyttäisin.
Idean saaneet arkkitehdit kertoivat uuden asumismuodon kannustavan asukkaita viettämään monipuolisesti antoisaa elämää henkistä ja fyysistä kuntoa ylläpitäen. Ups, tässä tuli ensimmäinen mutta. Entäpä, jos minulla on menossa sisäänkäpertymisvaihe, jolloin nojatuoli ja kirjapino on rakkain yhdistelmä. Miten yhteisö sen tulkitsisi? Jostakin luin pariskuntien kommentin, että hankkeen perusajatus on, etteivät ihmiset nuupahda kotiin seinien sisälle.
Jotenkin alkoi tuntua, että tällaisen yhteisön syntyminen vaatii, että kaikki ovat alusta alkaen mukana ja tunteneet mieluummin jo pitkään toisensa. Myöhemmin mukaan tuleva on aina ulkopuolinen.
Asuntomessujen jälkeen seurasin, että vielä olisi mahdollisuus päästä mukaan, koska kaikkia huoneistoja ei ollut myyty. Ehkäpä niitä tarjottaisiin edullisemmin myöhemmin. Suurin kuumeeni oli kuitenkin mennyt jo ohi.