Pohjoisella taivaanrannalla on tällä viikolla nähtävissä tavallista kirkkaampia revontulia, mikäli illat sattuvat olemaan pilvettömiä. Tavallisesti revontulet ovat himmeitä vihertäviä valopatsaita, mutta nyt odotettavissa on myös kirkkaanpunaisia valoja.
Tutkimuspäällikkö Heikki Nevanlinna Ilmatieteen laitokselta kertoo, että auringossa on heinäkuusta lähtien ollut tavanomaista enemmän hiukkaspurkauksia.
"Syynä revontuliin on poikkeuksellisen iso auringonpilkku, jonka lähistöllä viime perjantaina tapahtui voimakas roihupurkaus. Sama pilkkuryhmä aiheutti elokuun lopulla revontulia ja magneettisia häiriöitä maapallolle. Nyt pilkkuryhmä on tullut Auringon pyörimisliikkeen mukana uudelleen näkyville. Juuri ennen pilkun saapumista Auringon reunalle, se ehti räjäyttää superluokan roihupurkauksen, jollaista on havaittu kolmenkymmenen vuoden aikana havaittu neljästi aikaisemmin."
Purkauksen avaruuteen sinkoamat hiukkaset suuntautuivat maapallolta poispäin, joten maassa niistä ei havaittu merkkejä. Nevanlinna kertoo, että auringonpilkku on kuitenkin aktiivisessa tilassa ja se voi lähipäivinä tuottaa voimakkaita purkauksia.
Revontulien paras katseluaika on iltakymmenestä puolen yön tienoille, jolloin kannattaa tähyillä pohjoista taivaanrantaa.
Tavallisesti voimakkaat revontulet liitetään auringonpilkkujen esiintymisen 11-vuotisen vaihtelun huippuvuosiin. Viimeinen huippuvuosi oli vuosituhannen vaihteessa viitisen vuotta sitten.
"Auringonpilkkujen lukumäärän minimin odotetaan olevan parin vuoden kuluttua. Pilkkujen määrän vähetessä Auringon hiukkasaktiivisuuden keskimääräinen taso laskee, mutta ajoittain voi esiintyä voimakkaita purkausjaksoja kuten nyt on tapahtumassa", Nevanlinna sanoo.
Revontulivalo syntyy tyypillisesti noin sadan kilometrin korkeudessa, kun maan magneettikentän kiihdyttämät sähköiset hiukkaset - elektronit ja protonit törmäävät ilmamolekyyleihin. Ilmiö on hieman samantapainen kuin kuvan synty television kuvaputkelle tai loistevaloputkesta lähtevä valohehku.
Tavallisin vihertävänkeltainen sekä joskus nähtävä punainen revontulivalo on peräisin ilmakehän hapesta sekä sininen ja violetti typestä.