Näyttelijä Sulevi Peltola tarjoaa yhdenlaiset kasvot hyväntahtoisuudelle. Avuliaisuus, mutta samaan aikaan saamattomuus on huipussaan Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -kirjan Preeti Leppäsen hahmossa. Sulevi Peltola näyttelee sen viimeisimmässä romaanista tehdyssä elokuvassa (2009).
Leppäsen Preeti on tilaton, mäkitupalainen ja muonamies, kartanon päiväläinen, joka tyytyy asemaansa.
Preeti tulee Linnan romaanissa ensimmäisen kerran esiin Koskelan Jussin torpan kattotalkoissa. Sen jälkeen hän viipyilee aina siellä missä tapahtuu ja osallistuu kömpelösti hommiin muiden mukana. Yksinkertainen nuhjake pinttyy Pentinkulman yhteisöön kuin pihka housunpersuuksiin.
Vuonna 1918 alkaa rytistä. Kylän väki jakautuu kahtia. Uoma repeää väkivaltaisesti. Preeti jää hämmennyksissään yksin. Hän seisoo sisällissodassa punaisten puolella, mutta hyödyttömänä, päivästä toiseen vartiossa työväentalolla. Tapahtumista täysin sivullisena.
”Se on meitin tämmösten miesten… Minun niin kuin sinunkin…” lienee mieleenpainuvin lause Leppäsen Preetiltä.
Mies ei osaa uskoa vaikuttavansa historian kulkuun. Silti hän on lopussa eräänlaisessa pääroolissa, kun joutuu hautaamaan Pentinkulman teloitettuja punaisia tovereitaan.
Koskelan Jussin kattotalkoot Täällä Pohjantähden alla -kirjassa ajoittuvat 1880-luvulle, kansaa repivä sota ja sen jälkiteot 1920-luvun alkuun asti.
Nyky-Suomi sai tällä noin 30 vuoden jaksolla alkunsa. Maa teollistui. Puolueet muotoutuivat eri yhteiskuntaluokkien etujoukoiksi ja ne pääsivät eduskuntaan säätämään lakeja. Kunnat ryhtyivät seurakuntien sijasta huolehtimaan paikallisen elämän sujuvuudesta. Sata vuotta sitten saivat alkunsa myös yhdistykset, yhtenä ensimmäisistä vapaapalokunnat, jotka yhdistivät niin köyhät kuin rikkaat.
Aika määritellään kansalaisyhteiskunnan synnyksi. Verovaroin toimivat valtio ja kunnat ottivat tehtäväkseen kansalaisten, ensi sijassa vähävaraisten ja sairaiden perushyvinvoinnin. Jokaisen suomalaislapsen päähän alettiin takoa luku-, lasku- ja kirjoitustaitoja. Yhdistykset ja järjestöt ovat täydentäneet ihmisten elämässä niitä aukkoja, joita julkinen valta ei hoida.
Valtion ja kuntien rakenteiden hoetaan nyt paisuneen kestämättömiksi. Julkinen valta toimii valtakäsityksen mukaan kuin Leppäsen Preeti. Kaikessa ollaan mukana, mutta tehot puuttuvat.
Väinö Linna kuvaa Pentinkulman tapahtumissa sata vuotta sitten, miten ihmiset yhdistyivät ottaakseen historian omiin näppeihinsä. Olisiko nyt samanlainen murros käsillä? Voisiko vapaaehtoiseen osallistumiseen perustuvaa kansalaisyhteiskuntaa päivittää niin, että kansalaisten aktiivisuus valtion ja kuntien kanssa synnyttäisi uusia toimintamalleja?
Uudessa Oulussa toimii noin 3 400 yhdistystä tai järjestöä. Yhdistyksiä riittää moneen lähtöön, ja suurin osa niistä halunnee keskittyä lajiinsa tai intohimoonsa. Annettakoon vaikkapa postimerkkeilijöille vapautensa! Mutta miten olisi, jos esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan, turvallisuuden tai koulutuksen vastuita siirrettäisiin rohkeasti kansalaisjärjestöille?
Talkoilla, keräyksillä tai kerhoilla ei pohjoismaista hyvinvointimallia tietenkään pidetä yllä, mutta uusia toimintamalleja kaivataan.
Meritulli-Heinäpään asukasyhdistys muun muassa pyrkii parantamaan Oulun keskustan arkiturvallisuutta vanhanaikaisilla peruskonsteilla, joissa luotetaan naapureiden apuun arkisissa toimissa.
Hankkeessa herätellään oululaisia huolehtimaan läheisistään, asuinympäristöstään ja kotikadustaan.
Tämmöisiin hommiin tarvitaan myös niitä ”Leppäsen Preetejä”, joita varmasti riittää jokaiseen yhteisöön.