Virkamiestyöryhmä haluaisi alistaa uuden hallituksen tiukempaan budjettikuriin. Ajatus on kannatettava, mutta tuskin uudetkaan säännöt auttavat, jos poliitikoilta puuttuu tahto.
Suomessa on noudatettu kehysmenettelyä Esko Ahon hallituksen ajoista lähtien. Hallitus on määritellyt vuosittain valtion budjettimenoille ministeriökohtaiset rajat, joiden sisälle kukin ministeri on joutunut pusertamaan hallinnonalansa menot - ainakin periaatteessa.
Käytännössä kehyksistä ei ole pidetty tiukasti kiinni. Esimerkiksi nykyinen Paavo Lipposen hallitus sitoutui pitämään valtion menot reaalisesti vuoden 1999 tasolla. Hallitusohjelman menotavoite ylittyy kuitenkin noin 4,5 prosentilla tänä vuonna. Ylityksen synnillisyyttä lievittää tosin hieman se, että osa ylimääräisistä menoista on katettu vastaavalla tulojen lisäyksellä.
Kehykset ovat parantaneet budjetin osumatarkkuutta ja edesauttaneet menojen pitämistä edes jonkinlaisessa kurissa. Mutta kuten asioita tarkkaan seuraavat tietävät, etenkin vaalien läheisyys on rankkaa aikaa vastuullisen finanssipolitiikan kannalta. Ministerit ja kansanedustajat sulkeutuvat silloin kilvan äänestäjien suosioon yrittämällä "ostaa" kansansuosiota uusia etuuksia jakamalla tai lupailemalla.
Valtionvarainministeriön virkamiehet toivat budjettikehykset Suomeen 1991 silloisen apulaisbudjettipäällikön Erkki Virtasen ideoimana. Nyt virkamiehet ovat tehneet uuden yrityksen hölskyvän kehysmenettelyn parantamiseksi apulaisbudjettipäällikkö Hannu Mäkisen johdolla. Työryhmä jätti mietintönsä ilman suurta julkisuutta vain neljä päivää vaalipäivän jälkeen. Ajoitus tähtää siihen, että veres kehysmenettely voitaisiin kirjata uuden hallituksen ohjelmaan ja hallitus sitoisi itsensä tiukkoihin menokattoihin neljäksi seuraavaksi vuodeksi.
Työryhmän ehdotus on puiseva ja luotaantyöntävä, mutta kaiken vaikeaselkoisuuden takaa löytyy kuitenkin järkevä ajattelutapa. Hallituksen pitäisi ensiksikin tehdä koko hallituskautta koskeva sitova budjettilinjaus. Toiseksi hallitus määrittelisi nykyiseen tapaan vuosittaiset raamit, joita valtion menot eivät saisi ylittää, mutta nyt menokattojen piirin otettaisiin myös lisäbudjetit.
Kehysten ulkopuolelle jätettäisiin suosiolla osa harmittomista menoista, eikä kaikkia menoja kohdeltaisi enää samanarvoisesti. Menorajoite koskisi ensi sijassa vain poliittisen harkinnan piirissä olevia kuluja. Kolmanneksi hallituksen pitäisi asettaa valtion velkaantumiselle tarkat rajat. Budjetin pitäisi olla aina ylijäämäinen vaalikauden lopulla.
Virkamiesten budjettipoliittinen kurinpalautusyritys on rohkea ja kunnianhimoinen. Työryhmä haluaisi asettaa vuoden mittaan käytäviin budjettineuvotteluihin selkeät pelisäännöt. Se on myös tehnyt esityksen mittareista, joilla väärinkäytöksiä valvottaisiin. Mitään rangaistuksia vilpistä se ei kuitenkaan esitä. Juuri siinä piilee ehdotuksen heikko kohta, mutta mitään muuta ei voi ajatellakaan.
Nykyisten kehysten peruspulma ei ole muotoseikoissa, vaan poliittisessa tahdossa. Hallitukset ja eduskunnat eivät ole halunneet sitoutua aidosti kehyskuriin. Asiaa ei muuksi muutu, jos pelisääntöjä tiukennetaan ja seurantaa tehostetaan. Poliitikoilla on valta tehdä juuri niin kuin he haluavat. Saksaa ei ole saatu ojennukseen edes tiukoilla EU-rajoituksilla.
Virkamiesten ehdotus vaikuttaa poliittisesti hieman epärealistiselta, mutta jo sekin olisi hyvä, jos heidän mallillaan budjettikuri paranisi edes hieman. Se voi riittää, koska kehysten ylitykset ovat pysyneet kaikesta huolimatta kohtuurajoissa.