Rock­täh­ti antoi syö­väl­le äänen ja kasvot

Sairautensa selättänyt Riki Sorsa menetti kurkkusyövän vuoksi ammattinsa, mutta ei valita. Hän toimii nyt Syöpäjärjestöjen äänitorvena ja kiertää kongresseissa ja kansan keskuudessa vakuuttamassa, että taudista voi parantua.

Riki Sorsa on pyrkinyt toimimaan esimerkkinä siitä, että syövästä voi puhua avoimesti ja rankkojen ajatusten kanssa pähkäilystä voi päästä yli.
Riki Sorsa on pyrkinyt toimimaan esimerkkinä siitä, että syövästä voi puhua avoimesti ja rankkojen ajatusten kanssa pähkäilystä voi päästä yli.

Taiteilija Riki Sorsa avaa pienen metallirasian, joka kulkee aina hänen mukanaan. Rasiassa on kymmenkunta mansikanpunaista pastillia ja sormenpään kokoinen kuulolaite, samanlainen kuin presidentti Tarja Halosella.

Pastillit ovat suun kuivuutta lievittäviä lääketabletteja, ja kuulolaitetta Riki Sorsa tarvitsee, koska syöpähoitojen seurauksena hänen kuulonsa heikkeni pysyvästi.

Tunnettu rocktähti menetti kurkkusyövän vuoksi ammattinsa, mutta hän ei valita. Hän toimii nyt Syöpäjärjestöjen äänitorvena ja kiertää kongresseissa ja kansan keskuudessa vakuuttamassa, että taudista voi parantua.

"Minulla oli alusta pitäen äärimmäisen luja luottamus siihen, että tulen pärjäämään ja voitan tämän ison flunssan", Riki Sorsa kertoo.

Kurkkusyöpä todettiin hänellä tammikuussa 2006. Laulaja oli huomannut kaulassaan kyhmyn, muttei ajatellut sitä sen enempää, kunnes hän läksi äitinsä Margaretha von Bahrin seuraksi lääkäriin ja kysäisi lääkäriltä, voisiko tämä vilkaista kyhmyä.

Sairaus tuli sokkina. "Mutta minulla kävi myös uskomaton onni. Olin jo menossa leikkaukseen, kun hoitavat lääkärit samana päivänä päättivät vielä kokeilla uutta sädehoidon ja sytostaattien cocktailia."

"Hoito oli hirveän raskas. Sain sädehoitoa 37 kertaa 17 minuutin jaksoina."

Limakalvot paloivat, Riki ei voinut syödä ja häntä pidettiin hengissä ravintoliuoksella. Hän laihtui luurangoksi, mutta usko ja luottamus hoitoihin eivät horjuneet.

"Totta kai minulla oli omat pimeät hetkeni, jolloin epätoivo hyökkäsi kimppuun, mutta Meilahden syöpäosaston hoitohenkilökunta osoitti suvereenisuutensa ja hoiti pelot pois. Tuli rauhallinen olo ja tunsin olevani hyvissä käsissä. Hoitohenkilökunta on kaikissa Suomen syöpäklinikoissa niin reilua väkeä, että huh heijaa! Heille pitää nostaa hattua."

Riki ei taistellut yksin. "Meidän perheyhteisömme on hyvin tiivis. Sain kotoa valtavasti tukea. Syövästä tuli perheen yhteinen vihollinen, koko perhe nousi takajaoilleen ja taisteli sitä vastaan."

"Tulen olemaan loppuelämäni syöpäsairas. Olen selvinnyt tästä taudista, mutta tulevaisuudessa voin saada jonkun toisen syövän. Ei sellaiseen pysty koskaan ennalta valmistautumaan. Olen saanut tähän ikään mennessä elää loistoelämän ja olen käynyt läpi kaikki mahdolliset asiat, paitsi kuoleman. Se on uusi ja kokematon juttu sitten, kun se tapahtuu."

Kun sairaus todettiin, Riki Sorsalle tulvi kannustavia viestejä tutuilta ja tuntemattomilta. "Aioin vastata kaikille erikseen, mutta vaimo sanoi, että mikset kirjoita blogia, jota kaikki voivat lukea."

Heinäkuussa 20 000 ihmistä oli käynyt lukemassa hänen blogiaan, syyskuussa 100 000 ja viime jouluun mennessä ennätykselliset 150 000.

"Siitä tuli hirveän suosittu. Sain palautetta kaikkialta Suomesta, tutustuin toisiin syöpäsairaisiin ja sain kuulla koviakin tarinoita."

"Potilaiden on helppo puhua minulle, koska olen avoin ja pystyn puhumaan syövästäni kenen kanssa vain."

Hän on kuullut kurjia tarinoita vääristä diagnooseista ja viivästyneistä hoidoista, lääkäreiden kiireestä ja hoitoresurssien niukkuudesta, potilaiden yksinäisyydestä, peloista ja suruista.

Poliitikoille, jotka päättävät budjeteista ja hoitomahdollisuuksista, hän lähettää tiukan viestin: "Käykää itse sama läpi, niin näette missä mättää!"

Riki Sorsan syksy on kiireinen. Hän kiertää Syöpäsäätiön "pr-miehenä" eri puolilla Suomea puhumassa taudista potilaan ominaisuudessa. Lokakuussa hän on tulossa syöpäsairaanhoidon päiville Ouluun.

Hän kertoo selviytymistarinaansa myös Syöpäsäätiön uuden keräyskampanjan, Valkoisen korin, yleisötilaisuuksissa. Haastekampanjalla kerätään varoja syöpätutkimukseen ja neuvontaan.

Syöpäsäätiön keräyskampanjan yleisötilaisuus Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä tänään kello 16. Tietoa uudesta lahjoitusmuodosta www.valkoinenkori.fi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä