Rock­fu­tik­sen mes­ta­ruu­des­ta ki­sa­taan vii­kon­lop­pu­na Oulussa – "To­sis­saan pe­la­taan, mutta ei niin va­ka­vis­saan"

Jorma Juurikka (vas.), Janne Laakkonen ja Juho Rikberg edustavat aikoinaan Pudasjärvellä perustettua SO Rainbow’ta. Rockfutiksen SM-kisat kerää porukan kasaan ympäri Suomen. –¿Ei passaa jättää väliin. Ne ovat niin hyviä reissuja aina, Laakkonen sanoo.

Kuva: Jukka Leinonen

Rockfutiksen SM-kisat keräävät viikonloppuna 800–900 rockhenkistä palloilijaa Heinäpäähän. Tapahtuman syntyhistoria juontaa vuoteen 1987. Yksi puuhamiehistä oli rockpiireissä pyörinyt jalkapalloilija Atik Ismail.

Vuosi 2016. Kotikisat. Kentällä pohjoisen oma joukkue SO Rainbow. Vastassa FC Tavastia Helsingistä. Rangaistuslaukauskilpailu. Häviö.

Pudasjärveläläislähtöisellä SO Rainbow’lla on revanssin paikka, kun vuosittain järjestettävä Rockfutiksen SM-kisat tekee paluun Ouluun. Kyseessä on musiikki- ja viihdealan toimijoiden jalkapalloturnaus. Mukana on niin muusikkoa, toimitusjohtajaa kuin elämäntaparokkariakin.

Pelisääntöjä lukiessa voi tehdä varovaisen tulkinnan: luovutusvoittoja ei tulla näkemään.

”Ottelun luovuttaneen joukkueen pelit mitätöidään ja ikuinen häpeä jää lepäämään joukkueen ylle.”

SO Rainbow on ollut finaalissa useam­mankin kerran, mutta kultamitali puuttuu. Joukkueen juuret ovat 1990-luvun alun Pudasjärvellä. Alkujaan Pudasjärven kyläsarjassa pelannut joukkue on osallistunut Rockfutiksen SM-kisoihin vuodesta 1992.

Joukkueessa alusta asti pelannut Marko Kukka on samalla Oulun kisojen turnauspäällikkö. Pelitaso on hänen mukaansa kova.

– Tosissaan pelataan, mutta ei niin vakavissaan, Kukka sanoo ja kertoo erotuomareiden verranneen otteluita Oulun alueella noin 3.–4. divisioonan peleihin.

Näin siitäkin huolimatta, että säännöt kieltävät 4. divarissa tai sitä ylempänä pelaavien palloilijoiden osallistumisen. Tosin joitain yksittäisiä poikkeuksia tästä on tehty.

– Ostomiehiä ei hyväksytä. Pidetään sarjataso semmoisena, että ei karkaa käsistä.

Ja jos kentällä pelataankin tosissaan, on yhdessäolo iso osa tapahtumaa. Esimerkiksi SO Rainbow’n väki on muuttanut Pudasjärveltä ympäri Suomea. Turnaus kerää porukan yhteen.

– Meidän motto onkin, että tärkeintä ei ole voitto, vaan pitkät pelimatkat, Kukka sanoo.

Uudemman polven pelaaja, 2012 tiimiin liittynyt Janne Laakkonen vahvistaa asian: Helsingissä asuessaan laitalinkki hyppäsi koneeseen ja lensi Ouluun ihan vain päästäkseen ajamaan bussilla Hämeenlinnaan, missä kisat pidettiin.

Vaikka Laakkonen on SO Rainbow’n pelaajariveissä uudehko tapaus, on joukkue tuttu jo pikkupojasta asti. Pudasjärven puulaakipeleissä rokkiporukka pitkine tukkineen kiinnitti huomion.

– Sitten kun oli mahdollisuus liittyä tuohon joukkueeseen, niin olin kyllä otettu siitä, että pääsin mukaan.

Kun puhutaan musiikista ja viihteestä, niin nurmella voi luonnollisesti nähdä kuuluisuuksiakin.

– Tarkkaan ei tiedä, ketä tulee, Kukka sanoo, sillä joukkuelistat puuttuvat vielä.

Tapahtuman historiassa kentällä on nähty vaikkapa Pertti ”Nipa” Neumann, Mariska ja Kalle Ahola.

Heinäpäässä palloilee 34 jouk­kuetta kuudella eri kentällä. Pelaajia on 800–900.

Kisat on jaettu kolmeen eri sarjaan: miesten liigaan ja divariin ja naisten mimmit-sarjaan. Liiga on suljettu eli divarista ei ole mahdollisuutta nousta. Liigan joukkueet ovat niitä porukoita, jotka ovat olleet mukana alkuvuosista saakka.

Liigassa pelaaville joukkueille tulee viikonlopun aikana viidestä kuuteen ottelua. Miesten sarjat pelataan täysikokoisella kentällä, ja ottelut kestävät 2x25 minuuttia. Viikonloppu käy siis pelaajille urheilusta. Päälle tulee lauantain iltabileet.

– Se vielä oman veronsa vaatii, Kukka nauraa.

Rockfutiksen SM-kisojen viralliset jatkot järjestetään Club Teat­rialla. Esiintymässä ovat Blanko Hollolasta ja Liverbox sekä Ruotomieli Oulusta.

Tapahtuma on kaikille avoin ilmaiskonsertti, mutta Hope Yhdessä & Yhteisesti ry kerää ovella vapaaehtoisen pääsymaksun, joka menee hyväntekeväisyyteen.

Rokkarit näkivät jalkapallossa ja musiikissa samankaltaisuutta

Rockfutista on pelattu vuodesta 1987. Koko hommasta on kiittäminen kolmen koplaa: jalkapalloilija Atik Ismailia, näyttelijä, laulaja Sakari Kuosmasta ja musiikkipuolella vaikuttanutta Tapio Kämppiä.

– Se oli semmoista aika kivaa bailaamista ja pelaamista aika hyvässä hengessä, Ismail muistelee puhelimessa.

– Siellä oli ihan hyviä joukkueita, ennen kaikkea hyviä muusikoita.

Turnaus alkoi kuuden joukkueen kamppailusta, mutta sana kiiri. Tapahtuma laajeni ja kilpailu muuttui vakavammaksi. Ismail kertoo, että turnaus on ollut jopa Veikkauksen vedonlyöntikohteena.

– Se oli hienoa aikaa. Jotenkin on hirveä kaipuu ollut niihin kisoihin, Ismail sanoo ja kertoo seurailevansa tuloksia, vaikkei vuosikausiin ole enää itse turnaukseen osallistunutkaan.

Tyhjästä rockin ja jalkapallon liitto ei syntynyt: Atik Ismail pyöri itsekin rockpiireissä. Esimerkiksi Cisse Häkkinen Hurriganesista oli hänen mukaansa aivan fantastinen jalkapallofani. Rokkarit vertasivat usein jalkapalloa musiikkiin. Molemmissa on kyse rytmistä ja koordinaatiosta.

Ismail näki, miten pelaajat paneutuivat jalkapalloon, vaikka taito ei hirveän hyvä ollutkaan.

– Oli sitä samaa intohimoa, mitä on rokkimaailmassa.

– Tietenkin minä odotin vesi kielellä illalla, että pääsee kuuntelemaan näitä loistavia muusikkoja, Ismail nauraa.

Niin Ismail kuin Kuosmanenkin mainitsevat kovana pelimiehenä Jukka Virtasen. Kuosmanen heittää kehun myös Ismailin suuntaan.

– Kun Atik Ismail pelasi meidän joukkueessa, niin se oli jotain kaikkein hienointa. Syöttö tuli aina kohdalleen.

Pelitilanteista Kuosmasen mieleen on jäänyt FC Kempeksen ottelu Radio Mafiaa vastaan.

– Radio Mafian äijät olivat sitä mieltä, että Kuosmanen ei tee tässä pelissä yhtään maalia.

Aloitusmaali syntyi suoraan aloituspotkusta Arto Nybergin taakse.