Rocklyriikka? Mitä se sellainen on? Tutti Frutti, Rock Me Baby, Jailhouse Rock, Johnny B Goode tulevat mieleen. Tai kun Dave Lindholm, bluesmies henkeen ja vereen, säestää mandolalla laulelmiaan Jimi Hendrix -riffejä viljellen, onko sekin rocklyriikkaa? Onko se runoutta vai tiettyyn tarkoitukseen, tietyin musiikillisin konventioin, esitettäväksi sepitettyä käyttölyriikkaa?
Kajaanin Runoviikko on tänä vuonna satsannut rocklyriikka-teemaan tavanomaista näyttävämmin, ja tarjosi rockhenkisiä tilaisuuksia niin teatterissa, konserttisalissa kuin ravintolassakin. Kiersin ne kaikki, enkä kaukaa, katsotaanpa, mitä siitä jäi käteen.
Kulttuuriravintola Sampola, keskiviikkona. CMX-mies A.W. Yrjänän piti lukeman tekstejään, mutta hän oli estynyt. Sen sijaan toinen esiintyjä, Lauri Tähkä ja Elonkerjuu-yhtye ei vaikuttanut lainkaan estyneeltä, vaan esitti ronskisti pohjalaista kansanrunoutta rock-hengessä.
Tuttuja kansanlauluja oli joko muokattu tai sävelletty uusiksi, ja ne esitettiin kitararockina höystettynä JohannaKoivun viululla. Pohjalaista uhoa, alakuloakin, pilke silmäkulmassa ja taitavasti toteutettuna. Lauri Tähkän ja Elonkerjuu-yhtyeen ei tarvinnut täydehkössä ravintolassa kerjätä itselleen niitä uusia ystäviä, joita se Kainuustakin sai.
Teatterin suuri näyttämö, torstai. Penkki, kitara ja mies: Dave Lindholm lauloi laulujaan viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajalta. Tunnin setissä mukana oli uutta ja vanhaa, Lindholmin lauluja elämästä, pieniä tarkkoja havaintoja ja kuvia ihmissuhteista, erillisyydestäkin. Pieni ja hento ote, ihmisestä kiinni. Jos Lindholm pystyttäisi kivinäyttelyn, sekin olisi varmaan rock.
Kaukametsän Sali, torstai. Ismo ainakin on rock, Ismo on instituutio, Ismo on rock-establishmentia, Ismo on Suomen Sting. Säätiö on taitava ja kurinalainen soittajisto, jolta taittuvat niin Alangon uudempi taiderock kuin suoraviivainen punk-rymistelykin, uskottavasti.
Alanko aloitti tummasävyisesti Hallanvaaraa-laululla, josta hän eteni ajallisesti taaksepäin aina Hassisen Koneen Levottomiinjalkoihin saakka. Kiireestä kantapäähän. Alun taiderock Alangon levyjä tuntemattomalle kuulijalle jätti raskaan vaikutelman, vaatiiko Alanko itseltään liikaa?
Tunnelma kuitenkin kohosi ja sai eläviä sävyjä, jotkut ryntäsivät käytävälle tanssimaan ja tunnelma oli katossa. Alangon tekstit sellaisenaan vaikuttavat kömpelöiltä, ontoiltakin, mutta kun hän ottaa koneistonsa käyttöön ja moukaroi ne kuulijan tajuntaan, niin siellä on ja pysyy. Valot ja äänetkin toimivat viimeisen päälle.
Jatkot Sampolassa sujuivat lämminhenkisesti Kalle Pakkalan Luunelosen viuhuessa, ehkä hansikoidusti, tällä kertaa.
Sampola, torstai. Alkuillasta Otto Kanerva ja Octan Plus tunnelmoivat Kanervan maanläheisten poplaulujen tahdissa funkmaustein. Kanerva tarinoi herkällä äänellään, bändi myötäili osaavasti.
Sali tyhjennetään, saapuvat turkulaiset Sammakko-kustannuksen runoilijat, joiden kolme kokoelmaa saa Runoviikko todistaa kustannetuiksi. Heli Laaksonen valloittaa Turun murteellaan, pupuasussaan, ja esittelee tuoretta äänikirjaansa Jänes pussis. Markku Into ja Turun romantiikka -yhtye heittävät tiukasti undergroundia. Turusta, Suomen sivistyksen kehdosta tulee vakuuttavia runoilijoita.
Kauko Röyhkä ja Etsijät päättää illan. Soitto on täyttä murhaa. Jos rock on kapinaa koskaan ollutkaan, niin kyllä Röyhkä on viimeinen kapinallinen. Mies kulkee omia polkujaan. Mainostaulujen taakse jää pieni kaistale maata joka ei houkuttele hölmöjä luokseen. Ei mahtaisi olla se Paha maa?
Sampolan iso finaali, lauantai. Viimevuotinen Runoslamming saa jatkoa, nyt Antti Virmavirran suomentamana Runolätkeenä, Virmavirran ja Timo Ernamon juontamana. Anni Sumari lukee runojaan. Tuomari Nurmio ja Make Hillilä heittävät tiiviin keikan, kuullaan Nurmion uudempaa materiaalia, yleisö jäi selvästi kaipaamaan Lasten mehuhetkeä, jonka Nurmio sitten illan päätteeksi, suurimman osan yleisöstä jo poistuttua oli tarjonnutkin yllätyssetissään. Elisa.com@jag.väntar, Timo Ernamo solistinaan soitti tyylikkäästi CCR-henkistä countryrockia.
Rock on runo. Onko runo rock jää määrittelykysymykseksi. Öisin intiaani ratsastaa aavaa preeriaa, edessä hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie. Antti Virmavirta onnistui lähentämään runoa ja rockia, ja voitti runolle ja Runoviikolle aimo joukon uusia ystäviä.