Presidenttikandidaattinsa valinnut RKP turvautui kahdesta ehdokkaasta vanhoillisempaan. Värittömällä Henrik Laxilla on kova työ nousta esiin muiden ehdokkaiden joukosta.
Europarlamentaarikko Henrik Lax päihitti RKP:n puoluekokouksessa sunnuntaina vastaehdokkaansa kansanedustaja Eva Biaudet´n äänin 161-101. Vaikka tulos olikin Laxin eduksi lopulta varsin selvä, äänten jakautuminen kielii puolueen leirijaon olevan yhä olemassa. Niin kuin koko suomenruotsalainen väestö myös RKP on jakautunut uudistushenkiseen ja konservatiivisempaan osaan.
Jälkimmäinen ryhmittymä on puolueessa yhä vahva. Vaikka RKP:tä tavataan luonnehtia poliittisesti liberaaliksi puolueeksi, etenkin Pohjanmaalla sen kannattajakunta on varsin vanhoillista ja vierastaa sellaista vapaamielisyyttä, jota Eva Biaudet edustaa. Mielipidejakautuman vankkuutta osoittaa, ettei edes puolueessa yhä huippusuositun Elisabeth Rehnin vetoomukset Biaudet´n puolesta auttanut tämän nousua Laxin ohi.
Rehnin mukaan pienen puolueen ehdokkaan on oltava kiinnostavampi ja herätettävä enemmän intohimoja kuin muiden tullakseen huomatuksi. 44-vuotias neljän lapsen yksinhuoltaja Biaudet olisi saattanut kerätä nuorten kaupunkilaisten ja erityisesti naisten ääniä puolueensa ulkopuoleltakin. Toisaalta Laxin valinta todennäköisesti jarruttaa ainakin Pohjanmaan uskonnollisesti suuntautuneen ruotsinkielisen äänestäjäjoukon siirtymistä kristillisdemokraattien Bjarne Kalliksen taakse. Se olisi voinut seurata Biaudet´n valinnasta.
59-vuotias Lax on kokenut politiikan ammattilainen. Eduskunnassa hän istui 17 vuotta ennen siirtymistään europarlamenttiin. Sitä ennen hän toimi yrityselämässä. Ruotsinkielisten etuja valvovaa Folktingetiä eli Suomenruotsalaisia kansankäräjiä hän johti 12 vuotta.
Omassa puolueessaankaan Lax ei kuitenkaan ole koskaan ollut huippusuosittu eikä niin arvostettu, että hänestä olisi tehty puoluejohtaja. Häntä on moitittu sekä harmaudesta että liiasta särmikkyydestä.
Suomenkielisten silmissä Lax on pitkästä urastaan huolimatta lähes täysin tuntematon muun muassa ministerikokemuksen puutteen vuoksi. Kampanjoinnissaan Lax onkin seinän ja penkin välissä. Hän on tiukka ruotsin kielen aseman puolustaja, mutta sillä painotuksella on vaikea sytyttää suomenkielisiä äänestäjiä.
Laxin on siten pakko profiloitua muilla keinoilla. Kampanjassaan hän aikoo pitää esillä turvallisuuspoliittisia kysymyksiä ja etenkin Nato-jäsenyyttä. Vakava keskustelu Natosta kuuluu presidentinvaaleihin, ja ilman Laxin aloitteellisuutta ja sparrausta asia tuskin nousee kunnolla esiin. Voi kuitenkin kysyä, onko tuo se teema, joka vetoaa edes Laxin omaan puolueväkeen.
Liittoutumisen puolestapuhujalle ei ole tulossa äänteen ropinaa niin kauan kun Nato-jäsenyyden kannatus pysyy Suomessa viidenneksen tuntumassa. Jos Lax onnistuu selkeällä Nato-myönteisyydellään keräämään RKP:n ulkopuolelta ääniä, saattaa omaa väkeä samalla ovenavauksella karata Natoon kielteisemmin suhtautuvien ehdokkaiden taakse.
Vielä vuoden RKP:n johdossa jatkava Jan-Erik Enestam ei halunnut itse presidenttiehdokkaaksi, joten katseet piti suunnata puolueen kakkoskaartiin. Laxin pitäisi nyt hankkia presidentinvaaleissa RKP:lle se julkisuusannos, jonka vuoksi pienet puolueet omia ehdokkaita asettavat.
Vuonna 1994 RKP:n Elisabeth Rehn oli lähellä räjäyttää pankin ja tulla presidentiksi. Silloin Rehnin kaltaiselle naisehdokkaalle oli selvä markkinarako. Laxista ei ole samanlaisen huuman synnyttäjäksi. Hän tuskin pystyy saamaan edes kaikkien RKP:n kannattajien ääniä.