Ruotsalaisen kansanpuolueen nykyiset ongelmat ovat syvemmällä kuin huonosti menneissä eduskuntavaaleissa. Ruotsalainen kansanpuolue kokoontuu puoluekokoukseensa Porvooseen tänään huonossa kunnossa, vaikka puolue on mukana hallituksessa eikä sen puheenjohtajaa olla vaihtamassa. Tavanomaiset kriisipuolueen merkit eivät siis täyty, mutta se on vain osa totuutta. Toiseen eduskuntavaalitappioon puolueella ei yksinkertaisesti ole varaa.
RKP on nykyisellään hajuton, mauton ja väritön, ja pitää ihmeen matalaa profiilia. Hyvä esimerkki tästä on toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos, joka on jäänyt ainakin toistaiseksi suurelle yleisölle täysin näkymättömäksi. Kalevan arkistoistakin löytyy vain yksi maininta ministerin virkatoimista tähän mennessä. Siinä hän arvioi, että keskustelua Suomen Pankista on syytä jatkaa.
Julkisuudessa näkyminen ei tietenkään ole itsetarkoitus ministerillekään, mutta Wideroosin tapaus heijastaa sitä, mikä koko RKP:n tämänhetkinen asema on suomalaisessa politiikassa. Puolue on miellyttävässä maineessa, koska sitä ei juuri tarvitse huomata, eikä se vaadi mitään - paitsi ruotsin kielen aseman turvaamista. Kielen asema on taas juntattu syvälle suomalaiseen lainsäädäntöön eikä mikään muu puolue edes esitä vakavissaan huononnuksia.
Tästä huolimatta sekä puolue että ruotsin kielen asema pikku hiljaa hiipuvat. Tilanteen on kohdannut myös ruotsinkielinen päälehti Hufvudstadsbladet, joka ulkoasuaan täysin muuttamalla yrittää löytää itselleen elintilaa. Toisaalta tämä kertoo siitä, että vanha lehti-instituutio pystyy tekemään johtopäätöksiä, joihin vanha puolueinstituutio ei näytä pystyvän. Jos entiset keinot eivät riitä, on kokeiltava uusia.
Nykyinen ympäristöministeri Jan-Erik Enestam on ollut RKP:n johdossa vuodesta 1998 lähtien. Jo edellisessä puoluekokouksessa viime vuonna puolueen pinta säröili, kun vastoin perimmäistapoja istuva puheenjohtaja sai vastaehdokkaan eli Astrid Thorsin. Taustalla oli oireilevan huono kunnallisvaalimenestys. Nyt takana ovat eduskuntavaalit, 8 000 äänen ja kolmen kansanedustajan menetys, mutta Enestamille ei ole vastaehdokasta. Silti lanka hänen takanaan kaiken todennäköisyyden mukaan palaa, vaikka syyt nykytilanteeseen ovat puheenjohtajaa syvemmällä.
RKP on taantunut kolmen alueen eli Uusimaan, Turunmaa ja ruotsinkielisen Pohjanmaan mandaattipuolueeksi. Päätöksenteko ja henkilövalinnat ovat usein enemmän kiintiöratkaisuja kuin linjanvetoja. Samaan aikaan ovista vetää. Pohjanmaalla kristilliset kiilaavat väliin Bjarne Kalliksen johdolla, ja vihreät ovat juuri päättäneet ryhtyä kalastelemaan ruotsinkielisten liberaalien vesillä.
Voi olla, että RKP on tuudittautunut liian hyviin ja vakaisiin oloihin jatkuvana hallituspuolueena, kokoonpanosta riippumatta. Silti Anneli Jäätteenmäen hallituksen muodostaminen saattoi samalla olla viimeinen pisara. Rajun vaalitappion jälkeinen nousu hallitukseen ei anna aihetta puolueen kannalta tyytyväisyyteen vaan pikemminkin huoleen, sillä se on epänormaalia politiikkaa.
On selvää, että RKP:n olemassaolon perusta on kielipohjainen. Samalla sillä on yleisesti liberaali ja avarakatseinen maine, jonka hyödyntäminen on oudosti unohtunut - ehkä siksi, ettei maineelle ole aina katetta. Mutta mitä paremmin puolue pystyy tuottamaan vahvoja kielirajat ylittäviä yleispoliitikkoja, sitä parempi sen asema on kotikentällä. Kerran RKP:llä oli tarjota Jan Magnus Janssonin ja Elisabeth Rehnin kaltaisia hahmoja. Nyt sillä on tarjolla ministereitä, jotka ylittävät - hieman karrikoidusti ilmaistuna - uutiskynnyksen vain ottaessaan vastaan mietinnön.