Sairaanhoitajat valmistautuvat joukkoirtisanoutumaan. Lepolan hoitokodissa Kainuussa perushoitaja Ritva tekee ylipitkää työpäivää: venyy, joustaa ja uhrautuu. Kuumaa vettä säästetään ja henkilöstöä supistetaan.
Siviilipalvelusmies Mara sanoo, ettei tällä henkilökunnalla pärjättäisi millään, jos ei porukkaa pidettäisi mömmöissä. Porukka tarkoittaa ryppynaamoja.
Näytelmäkirjailija Anna Krogeruksen uutuus osuu tähän päivään niin, että kirjailijaa alkoi ihan hirvittää.
"Jo kesällä kun oli nämä laitossurmat, alkoi vähän pelottaa. Kun aamulla avasi lehden, tuntui että näytelmäni maailma tulee sieltä ja vielä hurjempana kuin pystyin kirjoittamaan."
Kiltin ihmisen syndrooma
Ritva, viisissäkymmenissä, on kehitysvammaisen pojan äiti ja hoitotyön pätkätyöläinen. Hän yrittää pärjäillä. Ritvaa esittää oululaissyntyinen näyttelijä Irma Junnilainen.
"Siinä oli melkein poliittisen teon tekemisen maku, nostaa päähenkilöksi näkymätön keski-ikäinen, liikaa joustava ja kaikkeen suostuva nainen, jonka ääni ei kuulu työyhteisössä ikinä", Krogerus sanoo.
Työelämässä kiltin ihmisen problematiikka kärjistyy. Krogerus on laittanut Ritvan sellaiseen asemaan, ettei hänellä ole varaa suuttua missään tilanteessa.
"Kiltteyteen liittyy jatkuva nieleminen ja kätketty aggressio. Kiltit naiset ovat helposti eniten hyväksi käytettyjä ja hätää kärsimässä. Haaveilin alusta asti kohtauksesta, jossa tämä kiltti ihminen saa tarpeekseen ja suuttuu. Vasta näyttelijä Irma Junnilaisen temperamentti auttoi kaivamaan Ritvasta raivon."
Lepolan vanhin asukas, 95-vuotias Taimi sanoo Ritvalle, että tällä on sydän puhdasta kultaa.
Tytöt, saatte
olla ylpeitä
Krogeruksen näytelmä on kuin tilattu Tehyn työtaistelun käsikassaraksi. Tosiasiassa hän alkoi kirjoittaa sitä jo reilu vuosi sitten.
"Se on jossain mielessä ihan puhdas sattuma. Kesällä käväisi mielessä, että nyt tämä näytelmä alkaa vaikuttaa laskelmoidulta. Että onpas nyt tartuttu ajankohtaiseen aiheeseen."
"Tämä on ikävää ja raskasta, minä tiedän sen", surkuttelee Ritvan esimies, osastonhoitaja Seikku. "Mutta muistakaa myös, miten arvokasta ja tärkeää työtä teette, tytöt. Saatte olla ylpeitä."
Omalle alalleen kutsumusta tuntevat hoitajat joutuvat kiireessä ja säästöissä irvokkaaseen ristivetoon moraalinsa ja arvomaailmansa kanssa.
"Se on tietynlaista sukupuolisyrjintää: ylistämällä alistamista. Sairaanhoitajan vanha ihanne on ollut juuri semmoinen, että hän uhrautuu toisten hyväksi. Tämä mielikuva elää, ja sitä käytetään hyväksi."
Näytelmän siviilipalvelusmies Mara on suorasuu. Hän uskaltaa nousta jopa osastonhoitajaa vastaan: "Onhan se nyt saatanan väärin sitouttaa ihmisiä jollain helvetin ihanteiden tasolla tähän hommaan, jos mitään sitoutumista työantajan puolelta ei ole, ja palkkakin on perseestä."
Kuihtuu kuin
kiinanruusu
Kajaanissa asuessaan Anna Krogerus on havainnut, että ympärillä on paljon vanhoja ihmisiä. Vanhukset ovat enemmistö.
Tämä on heijastunut myös näytelmän ikäjakaumaan: Lepolassa köpöttelevät Taimi (95), Unto (80), Martta (75) ja Toivo (75).
"Päälle yhdeksänkymppinen isomummoni asui meillä kun olin pieni. Vanhuus on se henkilökohtainen kulma, jonka löydän Kainuuseen. Sitä haki semmoista maastoa, että se kommunikoisi. Kirjoitan näille ihmisille, jotka täällä asuvat", Krogerus kertoo.
Luopumisen ja katoavan kulttuurin vertauskuvana näytelmässä on jo purettu kajaanilainen matkustajakoti Nevalainen.
"Työelämän ja kaiken kiihtymisen takana on jatkuvan kasvun harhakuva. Pohjalla on rajallisuuden ja kuoleman kieltäminen. Näytelmän Taimilla on niin suuri sisäinen arvokkuus, että hän tietää jopa oman lähtönsä."
Kuin ensimmäistä päivää kantaesitetään Kajaanin teatterin suurella näyttämöllä 8. joulukuuta.
