Rituaalinen käyttäytyminen on ihmiselle ominaista. Maalliset ja uskonnolliset rituaalit vahvistavat yhteisöjä ja instituutioita, myös yksilöiden identiteettiä.
Arkeologiset löydöt tukevat sitä ymmärrystä, että jo varhainen ihminen oli homo religiosus, uskonnollinen olento. Uskonnollisuus määritelmänä saattaa antaa liian kapean tulokulman siihen kokonaisuuteen, millainen rituaalein hallittu maailma ihmisyksilölle on.
On alettu puhua enemmän hengellisyydestä, spiritualiteetista. Sen määritelmän sisäpuolelle voi lukea myös kulttuurisia rituaaleja, joissa maallisen ja uskonnollisen tai hengellisen raja on häilyvä. Rituaaleja onkin hyvä tarkastella ihmisen yhtenä ”kielenä”.
Protestanttisessa uskonnollisuudessa on perinteisesti painottunut kanta, jonka mukaan sana on elävä ja rituaali kuollut. Koko uskonpuhdistuksemme pohjautuu tälle kritiikille. Sen vuoksi uskonnollisten ja kulttuuristen rituaalien merkitystä on saatettu väheksyä ja nähdä rituaali mekaanisena toimintona.
Myös monet keskeiset kirkolliset toimitukset ja jumalanpalvelukset ovat tulleet ”rituaaleista riisutuiksi”. Sittemmin pannasta ovat päässeet monet arkiseen rituaaliseen uskonnonharjoitukseen liittyvät toiminnot kuten esimerkiksi ristinmerkin teko.
Rituaaleilla on tutkitusti syvällinen ja tärkeä merkitys ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Niiden kautta haetaan kokonaisvaltaista hyvää oloa, hengellisyyden vahvistumista ja henkilökohtaisen tuonpuoleinen-suhteen vahvistumista.
Tuoreen tutkimuksen mukaan kaikki hengellisyys edistää terveyttä, vaikka riitit ja uskomukset eri uskonnoissa eroavatkin toisistaan. Sisäistetyn, kokonaisvaltaisen ja ihmisen identiteetin eheyttä tukevan hengellisyyden on todettu olevan hyvinvointia edistävä.
Sen sijaan pelkkä rituaalien jäykkä toteuttaminen ei tue hyvinvointia. Henkilökohtainen jumalasuhde ja yhteisön tuki sen sijaan ovat merkittäviä.
Rituaalien harjoittaminen on perinteisesti kuulunut yhteisölle. Nykyisin monet perinteiset rituaalit alkavat menettää merkitystään ja käyvät harvinaisemmiksi. Ihminen voi olla yhteydessä pyhään oman henkilökohtaisen kokemuksensa kautta. Uusia rituaalisia toimintoja kehittyy ja syntyy luonnostaan perinteisten rinnalle. Yhteisetkin rituaalit saatetaan nähdä välineenä saada henkilökohtaisia kokemuksia.
Instituutioiden julkisissa tiloissa, kuten kirkoissa ja yliopistoissa, toistettujen rituaalien voidaan nähdä olevan performansseja, jotka vahvistavat kyseisen instituution hierarkkista järjestystä ja valtaa.
Julkisten, performatiivisten rituaalien ohella tai niiden sisällä suku- ja paikkakuntakohtaisilla rituaaleilla on tärkeä merkitys paitsi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, myös perinteen siirtämisen kannalta. Ylisukupolvisiin rituaaleihin liittyy selittämätön tunne siitä, että ne ovat ”välttämättömiä” ja ne on suoritettava tietyllä, perinteisellä tavalla.
Rituaalit ovat kulttuurisidonnaisia, mutta myös universaaleja. Asuessani Afrikassa, minulle kuvattiin tätä rituaalien oikeinsuorittamisen puolta lausumalla läheisen hautaamisesta ”me hautasimme hänet hyvin.” Puhuja tarkoitti, että kaikki tehtiin oikein, klaanin perinteitä ja uskomusjärjestelmää kunnioittaen. Rituaalin turvin vainaja oli siirretty tuonpuoleiseen, esi-isien joukkoon.
Suuriin siirtymäriitteihin – kuten hautaamiseen ja kasteisiin – kohdistuu moniarvoistuvassa suomalaisessa kulttuurissa muutospaineita. Kuitenkin niihin sisältyvät rituaaliset toiminnot muuttuvat hitaasti.
Samoin kuin kristilliset juhlat ovat ottaneet merkityksiä ja muotoja pakanallisista rituaaleista, samoin uskonnottomat rituaalit, kuten nimenantojuhla, saattaa sisältää kristillisestä rituaalista tuttuja elementtejä.
Koska rituaalit liittyvät valtaan, niiden murtaminen ja uusien käyttöönotto on hidasta. Kuitenkin rituaalien uudistumista tapahtuu.
Ehkä kirkollisissa toimituksissa pitäisi entistä enemmän kiinnittää huomiota ihmisten omien rituaalisten toimintojen sisällyttämiseen vaikkapa hautauksen, kasteen tai avioliiton vihkimisen yhteydessä?
Rituaalien syvä merkitys ja lähtökohta on usein ihmisille itselleenkin piilossa. Elämänkaaren keskeiset rituaalit ovat henkilökohtaisia ja intiimejä. Uskonnollisen spesialistin, eli papin läsnäolo näissä parhaimmillaan mahdollistaa rituaalien rikkaan ja henkilökohtaisen toteutumisen ja sen myötä toimituksen kokonaisvaltaisen sielunhoidollisuuden. Pahimmillaan pappi voi olla esteenä. Erityisesti vainajan hyvästelyyn liittyvissä rituaaleissa kysytään herkkyyttä ja avoimuutta.
Perhe- ja sukukohtaisilla tavoilla on lähes rituaalinomainen merkitys niitä toistaville ihmisille. Kasteveden heittäminen, vainajan kasvojen valokuvaaminen tai hiekan hautaan heittäminen ovat esimerkkejä toiminnoista, joiden rituaalinen merkitys on usein piiloinen ihmisille itselleenkin. Silti ne ovat merkityksellisiä. Rituaaleilla siunataan, suojataan ja suojaudutaan. Niillä merkitään rajaa elämänvaiheiden tai maailmojen välissä.
Niin kauan kuin täällä synnytään, kuollaan ja eletään, uusia rituaaleja syntyy. Ne eivät synny tyhjästä, vaan ihmisen tarpeesta.
Samalla kun usko mahdollistaa rituaalit, rituaalit myös vahvistavat uskoa.
Rituaalit ovat tärkeitä myös niille ihmisille, jotka eivät tunnusta uskoa hengellisessä merkityksessä.
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja Karjasillan kappalainen.