Seurakunta harkitsee osallistumista Ritaharjun monitoimitalon rakentamiseen. Päätös tehdään tämän kuun aikana. Jos seurakunta ei lähde mukaan, toteuttaa kaupunki hankkeen itse.
Ritaharjun monitoimitalosta tulee uuden asuinalueen julkisten palvelujen keskus. Siihen varataan tilat yhtenäiselle peruskoululle, päiväkodille, kirjastolle ja nuorisotoiminnalle sekä seurakunnalle. Seurakunnan osalta tiloista merkittävimmän osan muodostaa kirkkosali.
Tekninen lautakunta puoltaa hankeryhmän esitystä. Talon tavoitehinta on noin 21 miljoonaa euroa, josta kaupungin osuus noin 19 miljoonaa euroa. Jos seurakunta ei tule mukaa, pudotetaan tavoitehintaa 19,5 miljoonaan euroon.
Samassa yhteydessä on tarkoitus rakentaa myös ulkoliikuntakenttä, joka rakennetaan monitoimitalon yhteyteen, koulun välittömään läheisyyteen.
Ritaharjun yhtenäiseen peruskouluun tulee tilat noin 650 oppilaalle ja päiväkotiin viidelle päivähoitoryhmälle. Nuorisotoimi järjestää koululaisille aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä lisäksi nuorisolle vapaa-ajantoimintaa.
Hankesuunnitelmassa esitetään rakennustöiden aloittamista syksyllä 2008, jolloin tilat olisivat valmiina syksyllä 2010.
Ritaharjun alue valmistuu vaiheittain. Monitoimitalo kuuluu ensimmäisen vaiheen ohjelmaan.