Pääministeri Paavo Lipponen ilmaisi radion haastattelutunnilla huolensa Suomen joutumisesta entistä riippuvaisemmaksi energian tuonnista, mikäli eduskunta ei tee ensi perjantaina päätöstä viidennen ydinvoimalan rakentamisesta. Nythän seitsemänkymmentä prosenttia energiasta tuodaan ulkoa.
Kovin kotimaiselta ydinvoimakaan ei vaikuta. Sen raaka-ainetta - uraania - ei saada Suomen maaperästä. Ydinreaktorit ovat peräisin ydinasevalloilta. Kotimaisuutta siis tässä vaihtoehdossa on yhtä paljon kuin maakaasussakin, eli vain laitoksen rakentaminen ja polttoaineen muuttaminen energiaksi omassa maassa.
Kotimaisuus on ontuva perustelu ydinvoimalle. Mikäli halutaan nostaa energiantuotannon kotimaisuusastetta, keinot on haettava muualta. Eri asia on, onko energiamäärä, jonka uusi ydinvoimala tuottaisi, korvattavissa kotikonstein.
Keskusteluun ydinvoiman puolesta ja vastaan liittyy aimo annos tunnetta. Se on luonnollista, koska ihminen on paitsi ajatteleva myös tunteva olio. Eivätkä kaikki tosiasiat sen paremmin puolesta kuin vastaankaan ole kaikkien saatavilla, saatikka ymmärrettävissä.
Kysymykseen lisäydinvoimasta liittyy paitsi tarve turvata energian saanti myös näkemys siitä, mitkä arvot yhteiskuntaa ohjaavat. Uskommeko ja luotammeko sokeasti nykymalliseen taloudelliseen kasvuun ja sen kaikkivoipaisuuteen, jota niin sanotut markkinavoimat ohjaavat, vai voisimmeko yrittää kääntää kehityksen pyörää askeleen eteenpäin, kestävämpään suuntaan?
Kestävämpi kehitys löytyy lähempää kuin uskommekaan. Perustan sille muodostavat energian säästö ja omat uusiutuvat luonnonvaramme puusta alkaen. Vaikka aurinko, tuuli ja maan lämpö ovat olleet energiakeskustelussa mukana kuin vitsinä, niihinkin sisältyy paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia.
Uutta ydinvoimalayksikköä on tällä kertaa kaupattu käärimällä sen ympärille risupaketti ikään kuin viestiksi siitä, ettei suurlaitos sulje pois kotimaisten energiavaihtoehtojen kehittelyä. Tosiasiassa risupaketti on vain silmänlumetta. Ydinvoiman rakentaminen siirtäisi sivuun tarpeen säästää energiaa ja kehittää vaihtoehtoja.
1970-luvun energiakriisi osoitti, ettei todellisia toimia energian säästämiseksi osata tehdä kuin pakon edessä.
Suomalaisia ydinvoimalaitoksia on kehuttu maailman turvallisimmaksi ja siihen luottaen ja uskoen uutta laitostakin markkinoidaan. Tietoisesti sivuutetaan se seikka, kuinka korvaamatonta tuhoa mahdollinen onnettomuus aiheuttaa. Sen vaikutuksia ei mitata vain tapahtumahetkellä ja ydinvoimalan sijoituspaikkakunnalla.
Niin paljon kuin meidän sopii uskoa ja luottaa suomalaiseen osaamiseen turvallisuuskysymyksissä, tekniikan kaikkivoipaisuuteen on syytä suhtautua epäillen. Varminkin lenkki saattaa pettää. Usko siihen, ettei meillä voi tapahtua niin ja niin, on pään panemista pensaaseen.
Aina on olemassa se niin sanottu inhimillinen tekijä. Tapahtuu jotain sellaista, jota ei olisi pitänyt voida tapahtua. Kuten syyskuun 11. päivänä. Ydinvoiman kohdalla ei ole kyse vain laitoksessa työskentelevien turvallisuudesta, vaan meidän kaikkien ja vielä monessa polvessa meidän jälkeemme tulevien.
Ei tarvita suuria ennustajaeukon kykyjä, kun voi todeta tulevaisuuden olevan uusiutuvaa energiaa käyttävissä voimalaitoksissa. Teknisen osaamisen taso Suomessa on tätä nykyä niin korkea, että se tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet tällaisten laitosten kehittämiseen.
Lisäydinvoiman rakentaminen puolestaan veisi tarpeen ohjata kulkua tähän suuntaan aikana, jolloin maailma suorastaan huutaa kestävämpiä energiaratkaisuja. Toisenlainen, hajautettu energiapolitiikka avaisi myös Suomen maaseudulle uudenlaisia mahdollisuuksia.
Kolumni