Kun pohjoisen jokia aikoinaan kuohittiin voimalaitoksilla, eläteltiin rannoilla toiveita uudesta työstä ja toimeentulosta. Joillekin sitä tulikin, mutta kaikki saivat kokea raskaan ja ympäristöstä piittaamattoman rakentamisen haitat.
Säätövoimana edelleen arvokkaat vesivoimalaitokset ovat pikkumyllyjä, kun Suomi astuu uuteen, risupaketilla somistettuun ydinvoima-aikaan. Kun nyt väitellään, poltetaanko pannun alla tikkuja vai tukkeja tiedetään vain, että rahaa siinä ainakin palaa, ja paljon.
Suomi lunastaa taas paikkaansa Euroopan unionin mallioppilaana komein lupauksin: uusiutuvien energialähteiden osuutta kulutuksesta nostetaan kymmenessä vuodessa kymmenellä prosentilla eli 38 prosenttiin.
Suoraan veronmaksajilta lohkaistaan uusiutuvan energian tukiin ainakin pari tuhatta miljoonaa euroa. Tuleville polvillekin riittää maksamista myös yhtiöiden miljardi-investoinneissa. Vähemmän saastuttavan, kotimaisen energian kokonaislasku on vielä arvoitus, mutta kyllähän se sähkön takuuhintoineen ihan komeaksi muodostuu.
Ilmastonmuutosta vastaan on taisteltava ja siitä syntyvät kulut maksettava, ei siinä mitään. Risupaketin ympärillä hääräävä päättäjien joukko vain herättää maksajien keskuudessa huolestunutta hämmästystä.
Ensin puun poltto oli hiilineutraalia, sitten ei ollutkaan. Tai ehkä onkin, riippuu miten lasketaan ja keneltä kysytään. Pienhiukkasia puun poltosta kuulemma ainakin syntyy sen verran, että veronmaksajien rivi harvenee joka vuosi ennenaikaisesti runsaalla parillasadalla kanssakärsijällä.
Sekin on risupaketin ääreltä kuultu, että puuta ei passaisikaan viedä metsästä pois kantoineen ja oksineen. Samalla kun kuljetetaan pois uusien puiden kasvuravinteet. Taas on tietäjillä yhden väännön paikka.
Riskien ja laskujen vastineeksi kansalaisille luvataan taloudellista toimeliaisuutta. On puhuttu jopa 20 000 uudesta työpaikasta. On myös mainittu luvut 9 000 ja 6 000. Reippaita arvailuja, kuten myös laskelmat energiankulutuksestamme kymmenen vuoden päästä.
Risupaketti ei muutu teoriasta lämmöksi risuja polttaen. Metsänomistaja kyllä myy hakkeeksi tukevampaakin runkoa, mutta ei hän sen hintaan paljon ilmastoalennuksia laske. Hallitus taas on mennyt hädissään lupaamaan metsäteollisuudelle, ettei sen kuitupuita kukaan polta.
Päättäjät suunnittelevat, arvailevat ja toivovat, mutta vapaa markkinatalous elää omaa elämäänsä. Puun poltolla aiotaan kattaa valtaosa uusiutuvan energian lisäyksestä. Niinkin saattaa vielä käydä, että samasta leimikosta käyvät yhä useammin huutokauppaa hakefirma ja sellupuun ostaja.
Energiapuukaan ei kaadu, haketu ja kulje käyttöpaikkaan ilman kallista konevoimaa. Jos yrittäjä ei usko risupaketin voimaan, saattaa pullonkaulaksi tulla myös pula värkeistä ja osaavista konemiehistä.
Tukimiljardeille on kyllä ottajia. Suuret toimijat kurottavat rahasäkkiin syvimmälle, mutta jotain ropisee kannon juurellekin. Yhteisestä kassasta otettavan rahan jako pitää hoitaa läpinäkyvästi ja selvin pelisäännöin. Oikeustajua vastaan sotivia tukiraha-automaatteja tyyliin Vapon ruokohelpipellot ei tarvita lisää.
Risupaketin isoimpiakin oksia kiskotaan vielä kilpaa. Yksimielisiä ei olla edes siitä, saadaanko tavoitteeksi otettua 13,5 miljardia polttopuukuutiota kerätyksi. Esimerkiksi teollisuuden tutkimusyhtiössä Metsätehossa tavoitetta pidetään mahdottomana. Samalla linjalla on jokunen puolueettomampikin tutkija.
Risupaketti on muutakin kuin puuta. Kuka ja kenen rahoilla rakennetaan kymmenessä vuodessa lähes tuhat suurta tuulivoimalaa? Niinkin täytyy tehdä, jotta yllettäisiin hallituksen asettamille maalimerkeille.