Paluu suuresta kaupungista eläkepäiville lapsuuden kotimaisemiin maalle on monen mielessä, mutta harvat sen tekevät. Ja nekin, jotka rohkenevat palata, huomaavat pian tulleensa vallan muualle, minne kuvittelivat saapuvansa.
Jorvin sairaalassa Espoossa sairaanhoitajana työskennelleellä Riitta Törölällä, 61, ei ollut kovin ruusunhohtoista kuvaa omasta lapsuuden paikkakunnastaan Pyhäjärvestä. "Tuntui, että tämä on niin pieni ja pahanen paikka, etten halua tulla tänne", hän ajatteli aina käydessään kotipuolessa.
Silti hän tuli ja asuu nyt Villa Aukustissa, ateljeemaisessa omakotitalossa, rauhallisella omakotialueella kivenheiton päässä Pyhäsalmesta. Ei silti, edelleen kaupungin keskusta on hänelle ankean näköinen tuppukylä, jonka raitilla ei päivisin tapaa juuri muita kuin potkukelkalla viillettäviä vanhuksia.
"Ensitunne oli kaksijakoinen. Mietin, oliko ratkaisu oikea. Mietin sitä vielä siinä vaiheessa, kun olin jo ostanut talon ja muuttanut tänne. Toisaalta ajattelin, että pääsehän täältä aina takaisin", miltei viisi vuosikymmentä Pyhäjärveltä pois ollut Riitta Törölä tilittää.
Helsinkiin oli
helppo mennä
Seitsenlapsisen maanviljelijäkodin kasvatti Riitta Törölä lähti kotoaan Pyhäjärven Emolahdesta jo 11-vuotiaana. Aluksi tätinsä luo Kuhmoon koulua käymään. Päällimmäisin muisto tuolta ajalta on koti-ikävä. Olihan hän vielä niin pieni. Emolahdessa oli paljon samanikäisiä lapsia; oltiin yhdessä ja kaikki oli yhteistä. Sitä paitsi oltiin sukua toisille.
Riitta Törölä olisi halunnut lukioon, mutta sitä hänelle ei suotu. Sen sijaan koulunkäynti jatkui ensin kansanopistossa ja sitten Oulussa viettämänsä piikavuoden ja kaupunginsairaalassa suorittamansa harjoittelun jälkeen sairaanhoito-opistossa.
Ensimmäinen virka sairaanhoitajan ammatissa avautui Jyväskylässä. Siellä ollessaan hän erikoistui sisätautien sairaanhoitajaksi. 1969 matka jatkui Helsinkiin, missä hän työskenteli Meilahden sairaalassa, kaupungilla ja viimeksi Jorvissa.
"Helsinkiin muutossa ei pelottanut mikään muu kuin se, että siellä vaadittiin ruotsin kielen taitoa. Pian huomasin, ettei sitä käytännössä tarvinnut paljon. Muuten sinne oli helppo muuttaa. Kaupunki oli tuttu, sillä olin käynyt siellä usein."
Ihmiset tutuksi
työn kautta
Jos Helsinkiä tarkastelee vain aseman seudun vilinässä, se saattaa tuntua ahdistavalta. Melu ja ihmisten paljous suorastaan tyrmäävät. Varsin pian maalta muuttaja löytää kuitenkin pääkaupungin kauniimmat kasvot: Kaivopuiston, Eiran ja Esplanadin. Ja mikä kesäkaupunki Helsinki onkaan merineen ja saaristoineen.
Harrastaa mitä tahansa, pääkaupunkiseutu tarjoaa mahdollisuuden. Riitta Törölä harrastaa ja Helsingissä kaikki oli lähellä. Sai pyöräillä, lenkkeillä, jumpata, uida sekä pelata tennistä ja golfia. Koska tahansa saattoi piipahtaa teatterissa, konsertissa tai elokuvissa. Hiihtolomalla oli tapana lentää laskettelemaan Alpeille tai Lappiin.
Työmaalta löytyi hengenheimolaisia joka lähtöön. Työpaikka oli avain ihmissuhteiden rakentamisessa. Työkavereiden kautta tutustui myös heidän ystäviinsä. Sitä myöten tuttujen ja ystävien rinki laajeni.
Miksi sitten lähteä pohjan perukoille? "Kun olin jäämässä eläkkeelle, tarkoitukseni oli muuttaa toiseen paikkaan. Asuin Espoon puolella. Siskoni ja hänen puolisonsa asuivat Pyhäsalmessa. He sanoivat muuttavansa. Olin ihastunut heidän taloonsa, joka on erään arkkitehdin diplomityö. Ilmoitin itseni ostajalistalle."
Riitta Törölä myöntää asettumisen Pyhäjärvelle ahdistaneen aluksi. Ympäristö vaikutti niin köyhältä ja rumalta. Toki uusia taloja on noussut, mutta samaan aikaan vanhat rakennukset ovat ränsistyneet. Keskustan ilme on epämiellyttävän sekava.
Hän myöntää mukautuneensa jonkun verran puolessatoista vuodessa. Pyhäsalmen raittia ei tule katseltua enää yhtä kriittisin silmin kuin aikaisemmin. Silti jotain hänen mielestään sille täytyisi tehdä. Tuollaisena se ei ainakaan houkuttele ketään.
Sopeutuminen elämään entisessä kotikunnassa tapahtui harrastusten kautta. Harrastusten luettele onkin mittava: astanga-joogaa, allasjumppaa, bodyjumppaa, vartalotanssia, kuntosalilla käyntejä, uintia, kirjallisuuskerhoa, englannin opiskelua ja punaista ristiä. Joka päivälle jotain, toisille useampiakin juoksuja.
"Ja onhan täällä golf-kenttä. On järvi, jonka jäällä on ihana hiihtää keväällä. Jäällä voi käydä pilkillä ja harjoitella golfiakin. Olisikin kivaa ottaa turnaus jäägolfissa."
Uusien ystävien
saanti vaikeaa
Lapsuudenajan ystävät ovat maailmalla. Sukulaisia on, mutta tädit ja enot ovat jo iäkkäitä. Nuorempaan sukulaispolveen ei ole tullut tutustuttua. Harrastusryhmissä tapaa muita ihmisiä, mutta usein kontaktit jäävät muutamiksi sanojen vaihdoiksi.
"Täällä on vaikea saada ystäviä. Ehkä en ole itsekään kontakteja ottava. Tosiystävien saamisen koen melkoiseksi puutteeksi."
Kysymykseen, oletko tullut jäädäksesi, Riitta Törölä vastaa: "En tiedä. Riippuu paljon siitä, kuinka kauan pysyy kunnossa. Onhan täällä kuitenkin rauhallista ja turvallista elää."