Kirjoittaja on Oulun yliopiston rehtori.
Innovaatiotoiminta on keskeinen kilpailutekijä globaalissa taloudessa. Innovaatio- ja liiketoimintaympäristömme on nyt kilpailukykyinen, mutta miten kauan? Globalisaation eteneminen muuttaa toimintaympäristöjä nopeasti. Useat työryhmät ja selvitysmiehet ovat pohtineet, miten Suomi selviää globaalin talouden haasteista: Kilpailukyvyn säilyttäminen edellyttää rakenteellisia uudistuksia ja voimavarojen suuntaamista uudelleen.
Yliopistojen tutkimustyö ja niissä annettava opetus ovat tärkeitä maamme elinkeinoelämälle, sillä yliopistot ovat keskeinen osa sekä kansallista että kansainvälistä innovaatiojärjestelmää. Yritysten kilpailukyky on suoraan verrannollinen niiden henkilöstön osaamistasoon ja siihen, miten yliopistot tuottavat ja välittävät uutta tietoa innovaatioiden pohjaksi.
Suomalaiset yliopistot ovat jo runsaan kymmenen viimeisen vuoden ajan toimineet kasvavien haasteiden ilmapiirissä. Kymmenen vuotta sitten teollisuus vaati yliopistoja moninkertaistamaaan insinöörikoulutustaan, jotta kymmenet tuhannet työpaikat eivät siirtyisi ulkomaille työvoimapulan vuoksi. Yliopistot vastasivat vaatimuksiin ja lisäsivät erityisesti sähkö- ja tietotekniikan sekä tietojenkäsittelytieteiden koulutusta.
Nyt teollisuuden mielestä koulutusta on liikaa, vaikka insinöörien ja tietojenkäsittelytieteiden maistereiden työttömyys on alhainen. Lisäksi elinkeinoelämän edustajien mielestä insinöörikoulutus on kelvotonta, vaikka kansainväliset arvioinnit osoittavat yliopistojemme tasosta ja kehityksestä päinvastaista. Mutta uhka opetuksen tason laskusta on olemassa, mikäli opettajaresursseja ei vahvisteta suhteessa opiskelijamääriin.
Opetusresurssien niukkuus näkyy mm. suurina ryhmäkokoina sekä laboratorioharjoitusten ja henkilökohtaisen ohjauksen vähenemisenä. Yliopistojen keskimääräinen opiskelija-opettaja-suhde on 22. Kymmenen vuotta sitten se oli noin 15. Nykyisiin hyviin tuloksiin yliopistot eivät olisi yltäneet ilman merkittäviä opetuksen kehittämistoimia.
Valtioneuvosto tähtää julkisen sektorin toiminnan tehostamiseen. Tuottavuusohjelmilla pyritään julkisten menojen kasvun hidastamiseen ja resurssien uudelleen kohdentamiseen. Valtion toiminnan tehokkuutta ja tuottavuutta aiotaan lisätä vähentämällä henkilöstöä. Vuoteen 2011 mennessä vapautuvista työpaikoista on tarkoitus täyttää vain puolet.
Opetusministeriön hallinnonala on suurin henkilöstömäärältään ja siitä valtaosa työskentelee yliopistoissa. Arvioitu poistuma 2005-2011 yliopistoissa on noin 10 000 henkilöä. Oulun yliopiston osuus yliopistojen henkilökunnasta on noin kymmenen prosenttia eli jos ohjelmaa ryhdytään kaavamaisesti toteuttamaan tulisi Oulun yliopistossa lakkauttaa noin 500 virkaa seuraavan kuuden vuoden aikana.
Hallinto- ja tukipalvelujen keskittäminen, ydintehtävään keskittyminen, hankintojen uudistaminen ja toimintojen sähköistäminen ovat järkeviä toimenpiteitä. Oulun yliopistossa olemme jo toteuttaneet näistä useita ja olemme myös valmiit neuvottelemaan yhteisten palvelukeskusten muodostamisesta. Sen sijaan yliopistojen tutkimus- ja opetustoiminnan laadun parantaminen ja tuottavuuden lisääminen henkilöstöä vähentämällä suunnitellulla tavalla on mahdotonta.
Yliopistojen tuottavuus on jo kasvanut viime vuosina huomattavasti, kun opettajaresurssit ovat pysyneet lähes muuttumattomina, mutta opiskelijamääriä on voimakkaasti lisätty ja uusia tehtäviä annettu. Nyt tämä tie on kuljettu loppuun. Opettajien ja tutkijoiden määrien vähentämisellä olisi tuhoisa vaikutus yliopistojen opetuksen laatuun ja kansainväliseen kilpailukykyyn.
Oulun yliopisto on jo syksyllä 2003 käynnistänyt kehittämis- ja sopeuttamisohjelman, jonka tavoitteena on kansainvälisen kilpailukyvyn ja tuloskunnon parantaminen tasapainottamalla taloutta, tehostamalla toimintaa ja kohdentamalla resursseja uudelleen. Vuotuisia kustannuksia on pystytty alentamaan yli viidellä miljoonalla eurolla virkajärjestelyin (noin 90 virkaa täyttämättä ns. virkapankissa), kiinteistöjen käytön tehostamisella, tiloja irtisanomalla sekä hankintoja keskittämällä, supistamalla ja kilpailuttamalla.
Julkisuudessa on esitetty runsaasti kannanottoja yliopistojen rakenteelliseksi kehittämiseksi. Yliopistoja vaaditaan mm. keskittämään toimintaansa vahvuusalueilleen, muodostamaan suurempia tutkimusyksiköitä ja lisäämään yhteistyötä. Lisäksi kokonaisten yliopistojen ja alueellisten toimipisteiden lakkauttamista on esitetty.
Voimakasta yliopistojen rakenteellista kehittämistä tulee varmasti tapahtumaan lähivuosina sekä opetusministeriön että yliopistojen itsensä toimesta. Opetusministeriö on jo pyytänyt selvityksiä yliopistojen omista toiminnan tehostamistoimista, palvelukeskusten perustamista on ryhdytty selvittämään ja selvitysmies asetettu pohtimaan taidekorkeakoulujen yhdistämistä.
Rakenteellista kehitystyötä tehtäessä on syytä analysoida huolella nykyinen yliopistorakenteemme ja sen yhteiskunnallinen vaikuttavuus, ettei kehittämisen huumassa tuhota vahvuuksiamme. Valtioneuvoston tutkimusjärjestelmän kehittämissuunnitelman tavoitteet tulee myös pitää mielessä laadittaessa valtion tuottavuusohjelmia, etteivät tavoitteet ja toimenpiteet olisi ristiriidassa keskenään.
Valtioneuvoston viime tammikuinen periaatepäätös asetti selkeästi tavoitteeksi kaikilta osin korkeatasoisen, Suomen vahvuusalueilla kansainvälisesti huipulla olevan yliopistojärjestelmän. Yliopiston henkilökunnan roimalla vähentämisellä tätä tavoitetta ei saavuteta.