Sama epäluuloa ruokkiva näytelmä toistuu joka kerta: EU-huippukokouksesta palataan suurena voittajana, vaikka todellinen tulos osataan kertoa vasta päivien päästä jos sittenkään.
Euroopan unionin huippukokouksille näyttää olevan ominaista se, että kunkin maan johtajat palaavat niistä koteihinsa suurina voittajana kävi kuinka kävi. Suomi ei ole tässä poikkeus.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) antoi ymmärtää, että viikko sitten päättynyt EU:n huippukokous oli Suomelle menestys. EU-budjettia saatiin leikatuksi ja Suomen nettomaksuosuuden kasvu taittumaan. Nettomaksuosuudella tarkoitetaan sitä, kuinka paljon jäsenvaltio maksaa EU:lle enemmän kuin saa siltä.
Tällä viikolla valkeni, että tulos on vähintään yhtä ristiriitainen kuin ne laskelmat, joita sen tueksi on esitetty. Yksi asia on kuitenkin varma: Suomen nettomaksuosuus kasvaa budjettikaudella 2014–2020 siihen verrattuna, mitä se on vuodesta 2007 alkaneen ja tämän vuoden loppuun saakka ulottuvan kauden aikana.
Huippukokouksen tuloksen arviointia on hämännyt se, että julkisuuteen on annettu kahdenlaisia laskelmia: EU-komission laatimat ja Suomen omat. Näin siitä huolimatta, että jo vuonna 2007 EU-ministerivaliokunta päätti, että selvyyden vuoksi käytetään komission laskelmia.
Kaksien lukujen käyttäminen on ollut omiaan sekoittamaan muutenkin monimutkaisen asian ymmärtämistä. Koska päättäjät eivät heti osanneet kertoa yksiä kiistattomia lukuja, epäluulo lisääntyi, spekulaatiot kasvoivat ja monenlaisille osatotuuksille tuli tilaa.
Kansalaisille ehtikin jo syntyä sellainen mielikuva, mahtoiko pääministeri esikuntineen tietää, mitä tuli päätetyksi. Jos päättäjät eivät kerro päätöksistä uskottavalla tavalla, miten kansalaisten voidaan kuvitella hahmottavan asioita?
Vasta muutamia päiviä jatkuneen julkisen kuohunnan jälkeen valtiovarainministeriö täsmensi Suomen osuuden EU:n budjetissa. Sen mukaan nettomaksuosuus nousee 115 miljoonaa euroa vuodessa kuluvan kauden keskiarvoon verrattuna. Tämä tarkoittaa 805 miljoonan euron lisälaskua koko budjettikauden ajalta.
Suomi menettää alue- ja maataloustukia. Tämä oli odotettua. Jos maatalouden menetys hyvitetään valtion rahoista, mikä on mahdollista, se kasvattaa nettomaksuosuutta vielä lisää.
Ennen EU-huippukokousta oli tiedossa, että Suomen nettomaksuosuuteen kohdistuu painetta. Se tulee kahta kautta: unioniin on tullut mukaan köyhempiä maita, ja Suomen talous on menestynyt monia muita maita paremmin.
Jos huippukokouksessa saavutettiin jotain, sitä voidaan kutsu lähinnä torjuntavoitoksi. Todellinen nettomaksuosuus nähdään vasta sitten kun sen viimeinen erä vuodelta 2020 tulee maksatukseen. Tässä vaiheessa kysymys on arvioista, sillä lopulliset summat selviävät vuosien kuluttua, koska muuttuvat tilanteet vaikuttavat niihin.
Sitä tosiasiaa ei puhein muuksi muuteta, etteikö Suomen nettomaksuosuus kasva. Eri asia on, onko se hyväksyttävissä ja mikä olisi ollut vaihtoehto.