Presidentin valtaoikeuksista on Suomessa tapeltu niin kauan kuin ei muuta tapeltavaa ole ollut. Tähän mennessä on edetty siihen, että presidentin vallan haluavat säilyttää demarit ja vasemmistoliitto ja innokkaimmin sitä haluaa karsia kokoomus. Henkilöpuolella vallan säilyttäjinä ovat esiintyneet erityisesti istuva presidentti Tarja Halonen ja eduskunnan puhemies Sauli Niinistö.
Tässä on nyt jotain outoa. Valtaa haluavat säilyttää ja vahvistaa ne, jotka joutuvat siitä luopumaan. Ja päinvastoin.
Suomen presidentin istuntokaudet on rajoitettu kahteen, joten Tarja Halosta ei voida enää valita seuraavissa vaaleissa vuonna 2012. Hänen valtansa rajoittamiseen siis ei ehdi mikään valtiosääntömuutos, mutta silti hän pitää kynsin hampain kiinni presidentin, eli seuraajansa valtaoikeuksista. Kaikki gallupit viittaavat siihen, että seuraajaksi valitaan melkein yksimielisesti Sauli Niinistö, tai jos hän kieltäytyy, joku kokoomuslainen kumminkin.
Siis demari Tarja Halonen haluaa valtaa kokoomukselle ja Sauli Niinistölle?
Sama ihmetys koskee Halosen taustapuoluetta, SDP:tä, samoin kuin hänen vankinta tukijaansa, vasemmistoliittoa. Joskus aikaisemmin vasemmisto on vaatinut nimenomaan parlamentarismia, eli eduskunnan valtaa, mutta nyt se haluaakin, ettei valtaa siirretä Sauli Niinistöltä eduskunnalle. Tietysti tuossa on se järjen hiven, että nykynäkymillä saattaa olla edelleen pikkuisen todennäköisempää, että seuraavaksi presidentiksi valitaan demari kuin että eduskuntaan tulee vasemmistoenemmistö.
Suunnilleen yhtä kummallista on kokoomuksen käyttäytyminen. Puolueelle suorastaan tyrkytetään presidentin virkaa ensi kertaa yli puoleen vuosisataan, mutta nyt sitten ruvetaankin kursailemaan, että ei me sellaista virkaa haluta, johon kuuluu valtaakin. Joksikin seremoniamestariksi voitaisiin joku puolueen jäsen luovuttaa, mutta ei sen enempään.
Ainoa, jonka käyttäytyminen tässä tilanteessa vaikuttaa jokseenkin täysipäiseltä oman edun tavoittelulta, on Niinistö. Hän siis haluaa säilyttää presidentin vallan itselleen, toisin kuin puolueensa. Mutta Niinistönkin kanta pysyy ymmärrettävänä vain siinä tapauksessa, että hän tosiaan haluaa presidentiksi. Se ei ole yhtään varmaa, sillä aiemmin hän on jo kerran hommasta kieltäytynyt, ja nytkin vaappunut vuosikaudet vähintään kahden vaiheella. Sitä paitsi hänen vanhat puheensa "puolivallattomasta leskimiehestä" menettää loputkin uskottavuudestaan, jos hän ei haluakaan luopua edes puolesta vallasta. Leskimiesosion uskottavuushan meni jo silloin, kun Niinistö meni naimisiin Jenni Haukion kanssa.
Kaikesta tästä kummallisuudesta herää pakostakin epäily, että kaikki ei ole siltä miltä näyttää. Etteihän vain ole jossakin olemassa kassakaappisopimusta tai muu salaliitto demarien ja kokoomuksen välillä siitä, että molemmat puhuvat niin paljon ristiin, että äänestäjät sekoavat lopullisesti ja jättävät koko presidentinvaalin eduskunnan hoidettavaksi. Se ajaisi lopulta kaikkien etua, ja presidentillä voitaisiin säilyttää niin paljon valtaa kuin mahdollista, kun sen vallan hänelle antaisi eduskunta.