Suomen perinne huippukokousten järjestäjänä saa jatkoa, kun presidentit Trump ja Putin saapuvat Helsinkiin.
Kokous voi hyvässä lykyssä olla muun maailmankin näkökulmasta menestys. Kumpikin johtaja ajaa kuitenkin ensisijaisesti oman maansa etua.
Päivien ajan velloneet arvelut saivat torstaina odotetun vahvistuksen: Yhdysvaltain ja Venäjän johtajat Donald Trump ja Vladimir Putin tapaavat Helsingissä 16. heinäkuuta.
Päätös tulla tänne kertoo siitä, että Suomen kykyyn järjestää maailmanlaajuisesti merkittävä tapaaminen lyhyellä varoitusajalla luotetaan. Näyttöjä onnistumisista on takavuosilta.
Vaikka isäntämaa on lähinnä tekninen toteuttaja, sen on oltava kummankin osapuolen näkökulmasta pätevän lisäksi sopiva. Todennäköisesti Suomen valintaa edisti se, että presidentti Sauli Niinistö on henkilökohtaisesti tavannut kummankin johtajan, Putinin useitakin kertoja.
Tästä huolimatta Niinistöllä tai Suomella ei tulle olemaan tapahtumassa isoa poliittista roolia. Suomi hyötyy toki siitä, että Niinistö tapaa johtajat ja pystyy ottamaan esille esimerkiksi arktiset ja Itämeren ongelmat.
Huomiota heinäkuussa kannattaa kiinnittää vaikkapa siihen, millaisin sanoin johtajat luonnehtivat isäntämaata. Vladimir Putin on kutsunut Suomea säännönmukaisesti puo-lueettomaksi. Suomi on kuitenkin jo pitkään ilmaissut linjansa sanoilla sotilasliittoihin kuulumaton ja on jo pitkäaikainen EU:n jäsenmaa.
Toiveikkaasti voi ajatella, että Helsinki ja Suomi saavat tapaamisesta myös merkittävän imagovoiton. Kannattaa olla odotuksissa maltillinen: maailman huomio on Suomessa vain päivän pari. Samoin mahdollista on, että kokouksen lopputulos on laiha tai että sen seuraukset ovat jopa ristiriitaiset.
Vuonna 1975 Helsingin Etyk ja sen päätösasiakirja avasivat tietä itäisen Euroopan demokratisoitumiselle. Koolla oli 35 valtionpäämiestä, mutta nyt keskinäisiä erimielisyyksiään ja muun maailman ongelmia pyrkii ratkomaan kaksi hyvin kiisteltyä johtajaa.
Parhaassa tapauksessa maailma muistaa tulevan Helsingin-ko-kouksen siellä otetuista myönteisistä askelista, pahimmassa ta-pauksessa kokous synnyttää uusia ongelmia. Toivoa sopii, ettei kaksikko sovi muiden asioista heidän päidensä yli.
On ilman muuta myönteistä, että johtajat ratkovat kiistojaan yhteisen pöydän ääressä. Huolta herättää nyt se, millaisin tavoittein ja valmiuksin etenkin presidentti Trump istuu neuvottelupöytään.
Villit huhut ovat villejä huhuja, mutta pohdittu on muun muassa sitä, onko Venäjällä hallussaan sellaista Trumpia koskevaa tietoa, jolla Yhdysvaltain presidenttiä pystyttäisiin poliittisesti painostamaan.
Sekä Trumpin että Putinin suhtautuminen EU:hun on jotain nihkeyden ja vihamielisyyden välimaastosta. Trump on ilmaissut tämän ääneen, Putin ja Venäjä taas ovat käyttäneet EU:n yhtenäisyyden murentamiseksi verhotumpia mutta määrätietoisia keinoja esimerkiksi tukemalla ulkomaalaisvihamielisiä ja äärioikeistolaisia poliittisia puolueita ja poliitikkoja EU-maissa.
EU:lle Yhdysvaltain presidentti ei ole entisenlainen liittolainen vaan arvaamaton riskitekijä. Trumpin mukanaan tuoma muutos on tässä mielessä historiallinen.