Ministeri Paula Risikon ehdotus sosiaali- ja terveyspalvelujen uudesta järjestelystä on herätys tärkeään keskusteluun. Malli ei ole heti valmis toteutettavaksi, mutta ei ajatusta pidä suoralta kädeltä upottaakaan.
Kokoomuslainen peruspalveluministeri ja terveystieteiden tohtori Paula Risikko teki muutama päivä sitten räväkän ehdotuksen, joka myllertäisi Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon nykyisen toimintamallin. Ehdotuksen mukaan nykyisistä sairaanhoitopiireistä luovuttaisiin. Niiden sijaan Suomeen luotaisiin 40-60 sosiaali- ja terveysaluetta, jotka yhdistäisivät perusterveydenhuollon ja valtaosan erikoissairaanhoidosta.
Yliopistosairaalat jäisivät kuitenkin toimintaan. Ne olisivat osa uusia erityisvastuualueita, joihin tulisi myös vaativimpia sosiaalihuollon tehtäviä.
Ministeri perusteli ehdotustaan muun muassa sillä, että nykyinen perus- ja erikoissairaanhoidon rajanveto aiheuttaa sekä toiminnallisia että taloudellisia ongelmia. Hän myös huomautti, että palvelujärjestelmän rakenne on nyt sekava ja että palvelujen saannissa ihmisten yhdenvertaisuus ei toteudu kaikissa kunnissa. Kiistatta nuo ovat epäkohtia.
Risikon ehdotus on herättänyt vilkkaan keskustelun, jossa näkemykset ovat menneet kiinnostavalla tavalla ristiin. Upoksiin ehdotusta ei ole ammuttu, mikä kertoo, että terveyden- ja sosiaalihuollon rakenteisiin liittyvät ongelmat tunnustetaan laajasti.
Merkillepantavaa esimerkiksi oli, miten Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen keskustalainen puheenjohtaja Kyösti Oikarinen kommentoi perjantain Kalevassa Risikon avausta. Sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmakohdat ammattinsakin kautta tunteva Oikarinen sanoi, ettei Risikon esitystä pidä tyrmätä.
Kritiikki ei sekään ole yllätys. Ihme olisi, jos radikaali uudistusajatus nielaistaisiin sellaisenaan.
Ehdotuksen arvostelulle on asiaperusteitakin. Jos sosiaali- ja terveysalueita alettaisiin rakentaa pikapikaa, prosessi menisi pahasti päällekkäin jo meneillään olevan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen eli niin sanotun Paras-hankkeen kanssa. Uuden mylläyksen aloitus edellisen vielä ollessa kesken söisi kuntien henkilötyövoimaa suunnitteluun, selvityksiin ja kokouksiin kohtuuttomasti.
Siksi on parempi, että Paras-uudistus olisi edes jonkinlaisessa suvannossa ennen kuin uusi rakenteiden vyörytys alkaa. Paras-uudistuksen vuoksi ei kuitenkaan kannata odottaa loputtomasti, koska kuntarakenne ei tule koskaan kokonaan valmiiksi.
Risikon aloitteellisuuden taustalla lienee myös se sosiaali- ja terveysministeriössä kesällä valmistunut tutkimus, jonka mukaan kunta- ja palvelurakenneuudistusta ohjaavan puitelain tavoitteet ovat toteutumassa vaillinaisesti. Muuttumassa ovat enemmänkin rakenteet kuin palvelut.
Suomen sosiaali- ja terveydenhuollossa menojen kasvu on vääjäämätöntä. Jos kansakunnan vauraus ei kasva samaan tahtiin, ollaan pahemmassa kuin pulassa. Eurot yksin eivät pelasta, vaan järjestelmän rattaat pitää saada kitkatta pyörimään. Kyse voi siinä olla muustakin kuin henkilöstön entistä kovemmasta hiostamisesta.
Se on selvää, että jos uudistukseen lähdetään, tuhannet tehtävänkuvat voivat muuttua ja hierarkkiset rakenteet horjua. Sellaiset aiheuttavat varmasti vastahankaa. Päättäjien täytyy kuitenkin pitää tähtäin kirkkaana. Yleisen edun ja kansalaisten parhaan on mentävä yksityisen etujen edelle.