Sisäministeri Paula Risikon (kok.) mukaan väkivaltaiset äärijärjestöt ja niiden tunnukset on kiellettävä. Hallitus arvioi hänen mukaansa maanantaina tarvetta lainsäädännön muuttamiseen. Samalla arvioidaan, pitäisikö poliisille ohjata lisää määrärahoja.
Väkivaltaiset äärijärjestöt nousivat esiin eduskunnan kyselytunnilla. Uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen aktiivia epäillään pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Helsingin Asema-aukiolla toissa lauantaina pahoinpidelty mies kuoli myöhemmin.
Risikko kertoi aiemmin antaneensa poliisijohdolle tehtäväksi valmistella toimintamalleja, joilla vihapuheeseen voidaan puuttua entistä tehokkaammin. Vihapuhetta paljastavien, tutkivien ja ennalta ehkäisevien ryhmien välistä yhteistyötä on määrä tiivistää ja nettipoliisin resursseja vahvistaa, Risikko sanoi.
Oikeusministeriön kanssa arvioidaan, tarvitaanko vihapuheeseen puuttumiseen myös uutta lainsäädäntöä. Nykyinen lainsäädäntö on Risikon mukaan pirstaleinen. Lakien perusteella näyttää olevan vaikeaa selvittää vihapuheen taustalla olevia tahoja ja motiiveja ja puuttua niihin.
- Suurin ongelma vihapuheen kanssa on se, että pidemmällä aikavälillä se on ensiaskel väkivallan suuntaan. Vaikka väkivalta ei olisi vihapuheen levittäjän henkilökohtainen tarkoitus, vastakkainasettelun kasvattaminen johtaa helposti siihen, Risikko varoitti.
Vihapuheelle, väkivallalle ja rasismille on oltava nollatoleranssi, ministeri linjasi. Risikko esitti nettipoliisien resurssien vahvistamista aiemmin Suomen Kuvalehdessä.
Oikeusministeri Jari Lindström (ps.) muistutti, että jokaisella on velvollisuus edistää rakentavaa yhteiskunnallista ilmapiiriä. Ihmisarvoisen keskustelukulttuurin pohja on toisen kunnioittamisessa, ministeri sanoi sananvapausseminaarissa Helsingissä.
Kansanedustajilta aloite
Ensimmäiset kansanedustajat allekirjoittivat tänään eduskunnassa aloitteen, jolla pyritään saamaan järjestäytynyt rasismi rikoslakiin. Allekirjoittajien joukossa olivat edustettuina kaikki eduskuntapuolueet.
Tavoitteena on saada yli sata kansanedustajaa mukaan aloitteeseen lokakuun loppuun mennessä. Lakialoite tarvitsee yli puolet eduskunnasta taakseen, jotta lakimuutos voidaan hyväksyä.
Aloitteeseen liittyvän vetoomuksen on allekirjoittanut tähän mennessä yli 30 000 suomalaista.