Lontoossa viikonloppuna tehty risiinimyrkkylöytö on kasvattanut Britanniassa pelkoa terrori-iskun mahdollisuudesta. Asiantuntijat pyrkivät nyt selvittämään, kuinka paljon tappavaa risiiniä pohjoislontoolaisessa asunnossa on valmistettu ja onko sitä mahdollisesti jo levitetty jonnekin.
Britannian terrorismin vastainen poliisi kertoi risiinilöydöksestä tiistaina. Ratsian yhteydessä pidätettiin kuusi todennäköisesti Algeriasta kotoisin olevaa miestä, joiden kuulustelut jatkuvat edelleen.
Asunnosta löydettiin vain hyvin pieni määrä risiinikasvin siementen sisältämää myrkyllistä ainetta. Asunnossa oli myös siemeniä ja niiden murskaamiseen tarvittavia välineitä.
Britannian sairaalat on asetettu hälytysvalmiuteen, ja lääkäreitä on kehotettu olemaan valppaina risiinin aiheuttamien myrkytysoireiden varalta. Risiini aiheuttaa flunssan kaltaisia oireita ennen kuolemaa.
Yleisradioyhtiö BBC:n turvallisuusasioihin perehtynyt toimittaja Frank Gardner kutsuu risiinilöydöstä hälyttävimmäksi Britanniassa Yhdysvaltoihin vuonna 2001 tehdyn terrori-iskun jälkeen. Hänen mukaansa al-Qaida-järjestö ja sen kumppanit ovat viime kuukausina tehneet strategisen päätöksen ottaa myös Britannia iskujensa kohteeksi.
Jotkut asiantuntijat ovat yhdistäneet risiinin nimenomaan al-Qaidaan. Mitään varmaa tietoa ei kuitenkaan ole vielä siitä, että järjestöllä olisi tekemistä Lontoon löydöksen kanssa.
Risiini kuuluu myös aineisiin, joita YK:n asetarkastajat etsivät Irakista.
Ei sovellu joukkotuhoaseeksi?
Britit pelkäävät, että maa on yksi terroristiryhmien pääkohteita Britannian Yhdysvalloille antaman voimakkaan tuen vuoksi. Lontoossa asuvan Simon Birkbeckin mukaan monet ovat vakuuttuneita siitä, että mahdollinen sota Irakia vastaan voi johtaa terrori-iskuihin Britanniassa. Risiinilöytö on hänen mukaansa vain vahvistanut näitä pelkoja.
Vaikka risiiniä onkin melko helppo valmistaa, asiantuntijoiden mukaan se ei ole todennäköinen valinta joukkotuhoaseeksi.
Risiiniä on lähinnä käytetty kansainvälisessä vakoilussa ja salamurhissa, kuuluisin niistä bulgarialaisen toisinajattelijan Georgi Markovin murha Lontoossa vuonna 1978. Murhassa käytettiin sateenvarjon kärkeen kiinnitettyä neulaa.
Risiini voi tappaa hengitettynä, suun kautta nautittuna ja etenkin suoneen ruiskutettuna. Terrorismiasiantuntija Paul Wilkinson sanoi kuitenkin BBC:lle, ettei valtavaa kuolonuhrien määrää saada aikaan vain ruiskuttamalla ainetta ilmaan.
Yhtenä mahdollisena motiivina risiinin käytölle pidetään yksinkertaisesti pelon ilmapiirin luomista ja paniikin lietsomista.
"Risiini-isku moninkertaistaisi (ihmisten tunteman) pelon siitä riippumatta, onnistuisiko hyökkäys", terrorismiin erikoistunut historioitsija Michael Yardley sanoi.
Mitä on risiini?
Risiini on tyräkkikasveihin kuuluva laji, jonka siemenistä puristetaan risiiniöljyä. Öljyä käytetään mm. ulostuslääkkeenä. Siemenissä on myös hyvin myrkyllistä risiini-nimistä valkuaisainetta, joka jää öljynvalmistuksessa puristejäännökseen.
Risiini on vaarallista hengitettynä, suun kautta otettuna ja etenkin suoneen ruiskutettuna. Se on 6 000 kertaa myrkyllisempää kuin syanidi.
70 mikrogrammaa (suunnilleen yhtä suolanmurua vastaava määrä) riittää tappamaan aikuisen.
Ensimmäiset oireet riippuvat siitä, miten altistuminen on tapahtunut. Niihin voi kuulua kuumetta, vatsavaivoja ja yskää. Myrkky tuhoaa elimiä, sakkauttaa punasolut, lamauttaa hermoston ja johtaa näin kuolemaan. Myrkkyyn ei tiedetä vasta-ainetta.
Risiinin käyttöä on tutkittu myös syöpähoidoissa, koska se tuhoaa soluja.