Vappupäivä tuo muassaan EU:n jäseneksi myös Välimeren itäpäässä sijaitsevan Kyproksen. Tätä kirjoitettaessa ei ole tiedossa, onko kysymyksessä yhtenäinen vai edelleen jaettu saari, jolloin Unioniin tulee vain kreikkalainen eteläpuoli.
Kummin tahansa lauantain kansanäänestykset päättyvätkään, uuden jäsenen mukanaan tuoma anti ei juuri muutu. Saaren turkkilaiset ja kreikkalaiset nimittäin edustavat pitkälle samaa kulttuuriperintöä. Osittain tämä yhteinen perintö palautuu jaksoon 1571 - 1878, jolloin Kypros oli Osmanni-imperiumin osa ja jolloin saaren turkkilainen väestö muutti saarelle. Osittain taustalla ovat vielä syvemmät juuret.
Yksi näistä on tunnetun ranskalainen historioitsijan Fernand Braudelin sanoin välimerellinen yhteys. Alkaen foinikialaisista kolme vuosituhatta sitten Välimeri on muodostanut kulkuväylän, jota myöten kauppaa on käyty. Kaupan ja ihmisten mukana siirtyivät myös kulttuurivaikutteet.
Foinikialaiset kauppakoloniat saivat rinnalleen ja jatkokseen kreikkalaiset siirtokunnat, ja Välimerestä alkoi kehittyä pitkälle yhtenäinen kulttuuripiiri. Esimerkkinä mainittakoon ruoka. Jokainen kyproslaiseen keittiöön tutustunut kohtaa monia tuttuja asioita istuessaan vaikkapa sardinialaisen pöydän ääreen.
Luonnollisesti keittiöissä on paikallisia erityispiirteitäkin. Kyproksen tapauksessa turkkilaisen osan ja kreikkalaisen osan keittiöillä on keskenään enemmän yhteistä kuin vaikkapa kyproksenturkkilaisella ja mannerturkkilaisella keittiöllä. Ilmiön taustalla on arabikulttuurin vaikutus, joka on tuonut saarelle muun muassa ruokia, joita ei syödä sen paremmin Turkissa kuin Kreikassakaan. Näiltä osin Kyproksessa voisi puhua vaikkapa orientaalisista juurista. Saari on sitä paitsi kiistatta maantieteellisesti osa Lähi-itää.
Kolmas juuri on Bysantti. Vuoteen 1189 saakka Kypros oli osa Bysantin keisarikuntaa. Tuolloin saaresta tuli itsenäinen, ranskalaisen ristiretkiritari Guy Lusignanin ja hänen dynastiansa hallitsema maa kolmeksi vuosisadaksi. Bysanttilainen vaikutus ei silti loppunut. Osittain sitä edusti - ja edustaa yhä - saaren valtaväestön ortodoksinen usko. Osittain sen perintöä kantoi mukanaan myös Osmanni-imperiumi, joka rakentui Bysantin raunioille ja omaksui monessa suhteessa bysanttilaisia piirteitä.
Kumpaakin kautta tuloksena on, että EU on nyt saamassa uuden jäsenen, joka on "bysanttilainen" sekä hyvässä että pahassa. Jokainen, joka on yrittänyt ratkaista saaren 40-vuotiasta konfliktia, tai jokainen, joka on asioinut saaren etelä- tai pohjoispuolen virastoissa, ei ole mitenkään yllättynyt siitä, että sanakirjat tapaavat antaa "bysanttilaisen" käännökseksi esimerkiksi sanat "juonitteleva", tai "mutkikas".
Taloudellisesti Kyproksen, siis vajaan miljoonan ihmisen kansantalouden, mukaantulo EU:iin ei tietysti sinällään paljoa merkitse. Sen sijaan saaren sijainti Välimeren itäpäässä tarjoaa erinomaisen sillan idän ja lännen välille - asema, joka on tehnyt Kyproksesta kokoaan merkittävämmän jo vuosituhansien ajaksi.
Tämä asema on korostunut erityisesti viimeisten parin vuosikymmenen aikana, jolloin Libanonin sisällissota on pakottanut kansainvälisen bisneksen muuttamaan Beirutista Kyprokseen. Sama asema on tehnyt saaresta myös rahanpesukeskuksen ja huumeiden läpikulkureitin.
Toinen talouteen liittyvä vaikeus syntyy, jos Kypros liittyy unioniin yhdistettynä. Saaren eteläpuolen ja pohjoispuolen välillä vallitsee jyrkkä elintasokuilu: etelän kansantuote/ henki on noin 12 000 euroa, pohjoisen ainoastaan noin 5 000 dollaria. Kun pohjoisosan väestömäärä kuitenkin on vain 200 000 henkeä, EU:n puitteissa pohjoisen talouden nostaminen ei ole ylikäymätön ongelma.
Sen sijaan suuri poliittinen ongelma saattaa kaatua EU:n syliin, jos saaren jako jatkuu toukokuun alun jälkeenkin. Silloin ollaan tilanteessa, missä saaren eteläosa on osa unionia, kun taas pohjoisosa on jotakin, jota on vaikea määritellä. Muun muassa sen alueella eivät olisi voimassa EU:n säädökset, mutta sen kyproksenturkkilaiset ihmiset olisivat silti muodollisesti unionin kansalaisia.
Kreikkalaisesta - ja useiden EU-piirien - näkökulmasta Turkki tässä tilanteessa pitäisi hallussaan EU:n aluetta. Kuvio mutkistuu toiseen potenssiin etenkin jos Turkki ei tämän vuoden joulukuussa saa EU:lta jäsenyysneuvottelujen aloituspäivämäärää. Tällöin ovat olemassa kaikki ainekset muhevaan konfliktiin.
Kypros tuo mukanaan myös annoksen sellaista yhteiskuntaa, joka läntisessä Euroopassa alkaa jo olla taaksejäänyttä aikaa. Saarella eletään vielä pitkälle kollektiivisessa yhteiskunnassa, jossa perussolun muodostavat suurperheet ja klaanit. Monet asiat - työpaikan saanti, viranomaispalvelut ja muut hallinnon "suosionosoitukset" - ovat paljolti kiinni siitä, onko perheellä tai klaanilla riittävän vaikutusvaltaista jäsentä oikealla paikalla.
Lyhyesti sanoen: vaikka saaren kumpikin puoli täyttää EU.n jäsenyydelle asetetut ehdot esimerkiksi demokratian suhteen, monelta osin niin sanottu syvädemokratia, tai kansalaisyhteiskunta ovat vielä varsin kehittymättömiä. Kun tällaisessa maailmassa elävä Kypros on nyt liittymässä Eurooppaan, jossa vallitsee täysin toisenlainen, jälkimodernin maailman henki, ei ole kaukaa haettu ajatus, että riippumatta konfliktin mahdollisesta ratkeamisesta lauantaina, parhaimmillaankin kestää vielä pitkään ennen kuin Unionilla on ei vain muodollisesti eurooppalainen vaan myös eurooppalaisesti ajatteleva ja toimiva Kypros.