Pääkirjoitus

Rinteen hallitus aikoo työllisyyttä kasvattamalla tehdä melkein mahdottomasta mahdollisen – jakaa hyvää kansakunnalle ja tasapainottaa vielä taloudenkin

Antti Rinteen hallitus aikoo lisätä valtion menoja roimasti. Lisämenojen käyttökohteita on paha moittia.

Antti Rinteen hallitus aikoo lisätä valtion menoja 1,2 miljardin edestä.
Antti Rinteen hallitus aikoo lisätä valtion menoja 1,2 miljardin edestä.

Antti Rinteen hallitus aikoo lisätä valtion menoja roimasti. Lisämenojen käyttökohteita on paha moittia. Talouden pohjan kesto riippuu kuitenkin pitkälle työllisyysasteen kehityksestä.

Juha Sipilän (kesk.) hallituksen vaihtuminen lähipäivänä Antti Rinteen (sd.) ministeristöön merkitsee paljon muutakin kuin kasvojen vaihtumista valtioneuvoston kuvagalleriassa. Edessä on muutos kohti vasemmistolaisempaa jakopolitiikkaa.

Selvimmin tämä näkyy tulevan hallituksen suunnittelemissa menolisäyksissä. Pysyviä lisämenoja per vuosi tulee yli 1,2 miljardin euron edestä. Tulevaisuusinvestoinniksi kutsuttaviin kertaluonteisiin menoihin suunnataan peräti kolme miljardia euroa hallituskauden aikana.

Menoja lisäävät esimerkiksi vanhustenhuollon hoitajamitoituksen tiukennus, lääkärien määrän lisäys terveyskeskuksissa, poliisien määrän kasvattaminen, pienimpien eläkkeiden nosto, väylärahojen korotus ja toisen asteen koulutuksen muutos maksuttomaksi.

Hallituksen politiikan keskeisiä painotuksia kuvaa, että sana koulutus esiintyy eri muodoissaan hallitusohjelmassa yli 150 kertaa ja sana ilmasto yli sata kertaa.

Hallitusohjelmalla pyritään sen alaotsikon perusteella sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävään yhteiskuntaan. Kun kontrasti edellisen hallituksen menoleikkauksiin on raju, peruskysymys kuuluu, millä kaikki rahoitetaan. Samaan aikaan julkinen talous luvataan kääntää tasapainoon viimeistään vuonna 2023.

Pysyviä lisämenoja hallitus aikoo kattaa pitkälle lisäveroilla kuten korottamalla tupakkaveroa ja polttoaineveroja. Keskeisimmäksi keinoksi tulojen lisäämiseksi hallitus mainitsee työllisyyden vahvistamisen. Työllisyysastetavoite on asetettu 75 prosenttiin, mihin tarvitaan noin 60 000 uutta työpaikkaa. Jos ja kun työllisyys vahvistuu, julkinen talouskin oikenee ja monet kansalaisenkin ongelmat hellittävät.

Hallituksen onnistumista tullaan mittaamaan pitkälle tämän tavoitteen toteutumisen kautta. Kannustavana – tai kiusallisena – vertailukohtana on se, että Sipilän hallitus ylitti oman työllisyystavoitteensa.

Iso kysymys on myös se, mitä uusi hallitus tekee, jos suhdanteet kääntyvät synkiksi ja työllisyyden kasvu jämähtää. Käänteen uhka ei ole vain teoriaa.

Tässä Rinteen tulevan hallituksen linjaus on kiinnostava. Se luottaa perinteiseen elvytykseen ja aikoo toteuttaa tarpeen vaatiessa niin sanottua vastasyklistä talouspolitiikkaa: lisätä yskivän talouden kierroksia valtion menoja lisäämällä.

Vakavassa suhdannetilanteessa operointiin varaudutaan enimmillään miljardilla eurolla. Tällainen poikkeusolojen mekanismi on Suomessa uusi.

Tuo raha olisi todennäköisesti puhtaasti uutta velkaa. Toisaalta valtion menojen kiristämiselläkään ei Suomi ole syvistä taantumista noussut.

Uuden hallituksen synty viiden puolueen voimin näyttää täysin varmalta. Esimerkiksi vasemmistoliiton Li Anderssonin puheissa ei ollut tästä epävarmuuden häivääkään.

Vasemmistoliiton ensi yönä päättyvä jäsenäänestys onkin turha manööveri. Puolueella on demokraattisesti valittu johto, jolla pitää olla valtuudet tehdä isojakin päätöksiä.