Rovaniemeläissyntyisen valokuvaajan, elokuvantekijän ja kirjailijan Rax (Reijo) Rinnekankaan dokumenttielokuva Holokaustin värit on reilun kymmenvuotisen työn lopputulos. Tai oikeastaan yksi lopputuloksista.
Kaikki alkoi kulttuurishokista, jonka Rinnekangas koki vieraillessaan ensimmäistä kertaa 1998 Auschwitzin ja Birkenaun keskitysleireillä Puolassa. Kuuluisan Arbeit macht frei -kyltin alla taiteilija tajusi, että paikka ei olekaan mustavalkoinen todellisuus, jollaiseksi arkistofilmit ovat ne mielissämme maalanneet. Kauheudet tapahtuivat ihan samassa värillisessä maailmassa, jossa itsekin elämme.
Rinnekangas palasi keskitysleireille seitsemän kertaa muutaman vuoden aikana. Vierailujensa annista hän koosti ensin Saksassa, Espanjassa ja Suomessa esillä olleen valokuvanäyttelyn. Sen jälkeen hän kirjoitti Kadonnut juutalaispoika -romaanin, joka julkaistiin toissa syksynä.
"Minulla oli edelleen sellainen olo, että olin jättänyt jotain pois. Ja se oli arjalaisen kulttuurin historia. Halusin myös käsitellä holokaustin heijastumia meidän suuntaamme, kuten revisionisteja, holokaustin kieltäjiä", Rinnekangas kertoo.
Kauemmas taakse
Holokaustin värien tekemiseen Rinnekangas sanoo olleen useitakin syitä.
"Holokausti on meihin nykyisiin eurooppalaisiin sukupolviin eniten vaikuttanut asia 1900-luvulla. Mennään minne tahansa ja mitä kautta tahansa, niin aina se tulee eteen."
"Se on myös tietynlainen metafora yksittäisen ihmisen elämästä. Jokainen ihminen on oma leirinsä leirimaailmassa, jossa olemme yhtä aikaa uhreja ja uhrattavia, hyviä ja pahoja."
Yhtälöä aikansa pohdittuaan Rinnekangas ryhtyi toimeen. Hän halusi palata historiassa kauemmas taakse päin.
"Etsin syitä, mistä tällainen organisoidun hävittämisen prosessi oikeasti alkoi. En uskonut, että se alkoi yhdessä yössä. Ja sitä kautta lähdin etsimään arjalaisen kulttuurin historiaa."
Elokuvahankkeen rahoitus löytyi, kun Rinnekangas kertoi ideastaan juutalaisille taidekeräilijöille aamukahvin ääressä Broadwayllä New Yorkissa.
Ensi-ilta huomenna
Holokaustin värien maailmanlaajuinen ensiesitys on 27. tammikuuta, jolloin tulee kuluneeksi 65 vuotta koko holokaustin symboliksi nousseen Auschwitzin leirin vapauttamisesta.
"Ajattelin, että taidedokumentti voi niin huonosti tässä maailmassa, että voisiko tällä aiheella suurempaa merkitystä, jos sitä lähtisi vilpittömästi tarjoamaan tuohon yhteyteen", Rinnekangas selvittää.
Merkitystä tuntuu olevan, sillä elokuvaa esitetään lopulta seitsemässä maassa - Yhdysvalloissa, Meksikossa, Kanadassa, Espanjassa, Unkarissa, Kosovossa ja Suomessa - ja lähes 40 taidemuseossa tai instituutissa eri puolilla maailmaa. Niiden lisäksi toistakymmentä kohdetta ei onnistunut mahduttamaan elokuvaa kyseiselle päivälle, mutta nekin lupautuivat esittämään sitä myöhemmin.
"Monet maat, joissa elokuvaa esitetään, ovat kohteita, joissa organisoitu väkivalta koskettaa ihmisten arkea, tietoisuutta ja tajuntaa myös nykypäivän kautta. Sitä kautta tämä ei olekaan vain joku ohi oleva juttu", Rinnekangas sanoo.
Kulunut aihe?
Rinnekangas toteaa elokuvansa alussa, että holokausti ei kosketa toisen maailmansodan jälkeen syntyneitä sukupolvia.
Tekijän itsensä mukaan lausahdus on kärjistetty synteesi siitä asenteesta, jonka hän on kohdannut holokaustiteemasta puhuttuaan. Etenkin Suomessa on jaksettu ihmetellä, miksi hän tarttuu läpihöpötettyyn aiheeseen.
Rinnekangas toivookin elokuvansa tavoittavan uudet sukupolvet, jotka ovat nähneet Schindlerin listan ja kuvittelevat tuntuvansa aiheen. Hän korostaa kollektiivisen muistin merkitystä. Rauhanomaisen tulevaisuuden toteutumiseksi ihmiskunnan on muistettava lähimenneisyytensä.
Holokaustin värit esitetään Oulun Elokuvakeskuksen Studiossa,
huomenna keskiviikkona klo 18.