Hellekesään mahtuu tunnetusti railakkaita puheita ja irtiottoja. Tänä suvena politiikan kenttä sähköistyi Suomessa poikkeuksellisen voimakkaasti heinä-elokuun taitteessa. Valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) tulo- ja menoarvioehdotuksesta nousi mekkala hallituksen sisällä.
Hallituskumppaneista puolustusministeri Carl Haglund (r.) ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) syyttivät Rinnettä sovittujen pelisääntöjen romuttamisesta ja luottamuksen vaarantamisesta. Tunteet kävivät kuumina. Vastineeksi Rinne haukkui Haglundin tämän sote-kannoista ja keskusteli pääministeri Alexander Stubbin (kok.) kanssa Vapaavuoren käytöksestä.
Moni muukin ihmetteli julkisuudessa, miksi SDP:n tuore puheenjohtaja Rinne ryhtyy sooloilemaan ja kokoamaan budjettiesitystä oman makunsa mukaan keskustelematta sisältömuutoksista muiden hallituspuolueiden kanssa. Vastaus on äärimmäisen yksinkertainen: juuri siksi. Rinteellä ei ole mitään muuta mahdollisuutta.
SDP:n kannatus on vajonnut viimeisimpien mielipidemittausten perusteella historiallisen alas, lähelle 13 prosenttia. Toukokuussa puheenjohtajaksi valittu Rinne ei voi jäädä toivomaan, että kannatus alkaisi kuin ihmeen kaupalla kasvaa.
Rinne päätti tarttua kaksin käsin valtionvarainministeriön budjettiluonnokseen. Hän käyttää valtion tulo- ja menoarviota politiikan tekovälineenä. Rinne uskoo vahvasti, että sen avulla karanneet äänestäjät saadaan syksystä alkaen huomaamaan SDP:n muuttunut linja.
Jokainen puoluejohtaja tekisi vastaavassa tilanteessa samoin, yrittäisi kääntää vajoavan kannatuksen nousuun. Melkeinpä keinolla millä hyvänsä.
Pääkirjoitus