Kolumni

Rikos ja ran­gais­tus

Nyt on tullut tenkkapoo.

Nyt on tullut tenkkapoo. Herrasmies, jonka poliisi on pidättänyt epäiltynä pankkiryöstöstä Oulun Kaukovainiolla, on tunnustanut tekosensa, mutta ei aio kertoa, mihin hän on piilottanut saaliikseen saamansa rahat. Hän sanoo tarvitsevansa niitä itse. Rehti mies siis, kertoo niin kuin asia on. Moni jo varmaan ehti luulla, että hän ryösti rahat kansanterveydelle tai muuten vain korjasi pois kuleksimasta.

Mutta mitä pitäisi tehdä tällaiselle epelille, joka myöntää ja kieltää? Asiassa on kaksi puolta, jotka nyt ovat ristiriidassa keskenään: toisaalta rosvoa pitäisi rangaista, jotta hänestä tulisi hyvä ihminen, toisaalta rahat pitäisi saada takaisin niiden omistajille, jotta oikeus toteutuisi.

Puusta katsoen yksi mahdollisuus on määrätä rikolliselle sellaiset sakot, että hän joutuu käyttämään kaikki saalisrahansa niiden maksamiseen. Silloin kuitenkin rahat menisivät väärään osoitteeseen, kautta valtion kirstuun, mikä on omistajan kannalta sama asia kuin ryöstö. Sitä paitsi on mahdollista, ettei rosvo maksa sakkojaan, vaan menee niitä sovittamaan vankilaan.

Kaikille osapuolille kalleimmaksi tulee se, jos konnaa uhataan sitä pitemmällä rangaistuksella mitä vähemmän hän asiasta kertoo. Rahat jäävät oikeilta omistajilta saamatta, jos miekkonen ei kerro, missä ne ovat. Toisaalta uutta rahankulua aiheutuu siitä, että ryöstäjää pidetään vankilassa vuosi toisensa perään veronmaksajien kustannuksella.

Sellainenkin mahdollisuus on, että vangittu päästetään vapaalle jalalle odottamaan tutkimusten etenemistä. Sitten pannaan kuitenkin jatkuva päivystys päälle odottamaan, milloin miekkonen lähtee saaliilleen, ja yllätetään suoraan rysän päältä. Tämäkin keino on valitettavasti epävarma, sillä vaikka tämän alan ammattilaiset eivät yleensä mitään ruudinkeksijöitä olekaan, aina on mahdollista, ettei konna juoksekaan suoraan aarrekätkölleen.

Ehkä parempi olisi pyrkiä vaikka sellaiseen sopimukseen, että jos ryöstäjä paljastaa rahojen kätköpaikan, hänelle aletaan maksaa ylimääräistä eläkettä. Se voisi juosta yhtä pitkään kuin vankeustuomio kestää, ja olisi yhteensä yhtä suuri kuin ryöstösaalis. Jos kakkua tulee vaikkapa viisi vuotta eli 60 kuukautta ja ryöstösaalis olisi 60 000 euroa, siitä riittäisi tonni joka kuukaudelle. Eläkeläiselle itselleen ei kannata sopimusta tehtäessä kertoa, että koko summa menee suoraan ulosottoon.

Kaikkein onnellisin tilanne olisi tietysti se, että pankkiryöstäjä saataisiin linnaan ja poliisit löytäisivät kätketyt rahat omin päin. Jos pienoinen vihje sallitaan, poliisien kannattaisi ehkä käydä tarkistamassa ryöstetyn pankin tallelokerot. Ne ovat näissä oloissa turvallisin paikka, sillä jalkamiehenä liikkunut ja Kaukovainiolta tavoitettu rosvo on tuskin ehtinyt piilottaa rahoja mihinkään muuhun kaupunginosaan, ja tuskinpa hän on niitä maahankaan kaivanut. Sen sijaan hänen kaverinsa ovat voineet ihan pokkana marssia rahojen kanssa takaisin pankkiin ja pistää ne tallelokeroon pahalta maailmalta ja poliisilta piiloon. Niin minä ainakin olisin tehnyt, jos olisin aikoinani ryhtynyt pankkiryöstäjän uralle.