Kulttuuriministeriön edesmennyt ylijohtaja Irmeli Niemi ja kulttuurineuvos Kari Poutasuo pyysivät 1990-luvun alussa minulta ehdotuksen uudeksi kuvataiteen vientiorganisaatioksi.
Tein työtä käskettyä ja vähän myöhemmin ehdotuksen tilaajat kävivät Helsingin Taidehallin avajaisissa käsipuoleeni, sanoivat ehdotustani hyväksi ja pyysivät minua toteuttamaan sen.
Keksin organisaatiolle nimen FRAME (Finnish Fund for Art Exchange). Laman keskelle perustettu organisaatiomme sai tehtäväkseen muiden hommien lisäksi Suomen näyttelyiden järjestämisen Venetsian biennaaliin.
Kokosin kolmen taiteilijan iskujoukon: Maaria Wirkkala, Henrietta Lehtonen ja Kari Cavén. Biennaalin silloinen johtaja hyväksyi ideamme yhdelle Venetsian hienoimmista aukioista Campo Bandiera e Morolle rakennettavasta näyttelystä.
Hyvissä ajoin otin yhteyttä myös Venetsian Suomen konsuliin signor Barbiniin. Kaikki mahdollinen paikallistuki, siis henkilösuhteet, ovat Venetsiassa tärkeitä.
Konsuli ehdotti, että tapaisimme Café Florianissa, San Marcon aukion snobistisimmassa kahvilassa.
Henkilökunnan kumarrukset olivat niin syviä, että viimeistään silloin tajusimme Barbinin olevan merkkihenkilö. Hänen sukunsa oli koonnut vaurautensa myymällä 1500-luvulta alkaen lasin valmistukseen tarvittavia kemikaaleja.
Rennon oloinen nuori konsuli lupasi auliisti tukea projektiamme muun muassa kutsumalla näyttelyn avajaisiin ystäviään eli Venetsian raha- ynnä muuta ylimystöä.
Keskustelun lomassa Barbini tunnusti, ettei hän juuri taiteesta ymmärtänyt, mutta hänen vaimonsa osoittautui lämpimäksi taiteen ystäväksi. Oli piipahtanut edellisviikolla Sveitsissä ostoksilla ja mukaan oli tarttunut yksi Picasso ja Klee ja ”mikäs se K:lla alkava nimi nyt olikaan, Kandinski”.
H-hetken lähestyessä yritin saada konsuliin yhteyttä, turhaan. ”Signor Barbini on juuri nyt Kiinassa”, tiedotti hänen sihteerinsä. Seuraavan kerran soittaessani Barbini oli Etelä-Amerikassa. Tätä jatkui, ja lopulta päätin, että hittoon koko konsuli.
Avajaiset sujuivat mainiosti ilman konsulia ja hänen ystäviään. Ikään kuin korvauksena Rooman pormestari parikymmenpäisine seurueineen osui paikalla ja jäi rattoisaan ilonpitoon kuuntelemaan oopperalaulaja Marjatta Airasta ja kitaristi Timo Korhosta sekä ihailemaan Maaria Wirkkalan kultaisia tuoleja. Ne hehkuivat Venetsian pehmeässä yössä campon rakennusten seinillä.
No show -konsulin oudon käytöksen syy paljastui vähän myöhemmin. Poliisi kävi noutamassa hänet päivää ennen avajaisiamme. Italian lehdet julistivat: Pohjois-Italian heroiinikuningas pidätetty. Barbinin veljellä oli muuten kansainvälinen kuljetusyhtiö. Sen rekoissa oli tavallisten kemikaalien ohella ilmeisen mukava kuljettaa rahakkaampaakin lastia
Seuraavan biennaalioperaation koittaessa Venetsiaan oli nimitetty uusi konsuli, Nicola Falconi. Hänen perheyrityksensä varusti merentutkimusaluksia huipputekniikalla.
Tavatessamme Falconi kertoi, että hän ja hänen poikansa tuntevat Suomen oikein hyvin, erityisesti Wärtsilän meriteollisuuden.
Hyvä, vihdoin kunnon väkeä. Falconi lupasi auttaa projektiamme ja auttoikin. Hän puhui meille pari erinomaista seinää suomalais-tanskalaiselle ulkoilmanäyttelyllemme.
Viime viikkojen uutiset ovat kertoneet, että Falconi on mukana suuren luokan korruptiovyyhdessä, joka koskee Venetsian suojaksi tekeillä olevaa jättimäistä, miljardeja maksavaa patojärjestelmää.
Ahneiden peliin on sekaantunut myös Venetsian pormestari. Sietämätöntä touhua jopa Italiassa.
Mikä neuvoksi uutta konsulia valittaessa? Ehdotan, että otetaan yhteyttä komisario Brunettiin ja pyydetään häneltä luotettavaa taustatietoa mahdollisista ehdokkaista. Komisarion Paola-vaimohan on äveriästä aatelissukua, jolle tihkuu julkisuudelta piiloutuvaa informaatiota.
P.S. Mikä on Venäjän suosituin tieteenala? Vastaus: Kriminologia.
Kirjoittaja on toimittaja ja taidekriitikko.
Kolumni