Paperilla Kongolla pyyhkii hyvin: sen maaperässä muhii kolmannes koko maailman kobolttivaroista ja lisäksi melkoisia määriä kuparia, kultaa, timantteja, öljyä ja uraania. Sen vesivoima riittäisi tuottamaan sähköä koko mantereelle.
Mutta nämä rikkaudet eivät ole tuoneet kongolaisille onnea, päinvastoin. -- Suuret luonnonrikkaudet yhdistettynä heikkoon tai olemattomaan keskushallintoon on varma kaava hyväksikäytölle, summaa kirjailija Adam Hochschild. Tämä kaava on osoittautunut Kongossa todeksi jo vuosisatojen ajan, siitä lähtien kun portugalilainen Diogo Cao löysi sen ensimmäisenä eurooppalaisena vuonna 1482. Caon saapuminen toimi lähtölaukauksena orjakaupan sävyttämälle kolonialismin ajalle, joka saavutti verisen huipentumansa 1800-luvun lopulla.
Vuosina 1880--1908 Kongo oli Belgian kuninkaan Leopold II:n yksityisomistuksessa, eikä kuningas kaihtanut keinoja repiäkseen maasta rikkauksia. Leopoldin käskyläiset ja palkkasotilaat leikkelivät irti paikallisten käsiä, jalkoja ja jopa päitä pannakseen vauhtia kuminkeruuseen. Näiden veristen vuosien aikana maan väkiluku supistui puolella -- eli kymmenellä miljoonalla ihmisellä.
Kylmän sodan kurimukseen
1960 maa itsenäistyi, vain joutuakseen kylmän sodan pelinappulaksi. Maan ensimmäiseksi pääministeriksi valittu Patrice Lumumba salamurhattiin heti seuraavana vuonna, ja Kongo syöksyi sisäisten kahakoiden kurimukseen. Viidakoissa taistelivat niin paikalliset kapinallisjoukot, lännen tukemat valkoiset palkkasoturit kuin Che Guevaran johtamat kuubalaississitkin.
Valtaan nousi 1965 entinen armeijan päällikkö Joseph Mobutu, joka tunnetaan paremmin nimellä Mobutu Sese Seko. Diktaattorina hallinnut Mobutu hallitsi rautaisella otteella ja kahmi maan varoja itselleen ja lähipiirilleen.
1990-luku osoittautui, jos mahdollista, vieläkin huonommaksi ajanjaksoksi kongolaisille. Vuonna 1994 Ruandan tutsihallitus ajoi kansanmurhan jälkeen yli 800 000 hutua Kongon puolelle. Kahta vuotta myöhemmin Ruandan ja Ugandan sotajoukot seurasivat perässä, ja alkoi ns. ensimmäinen Kongon sota.
Mobutu syöstiin vallasta 1997 ja Laurent Kabila nousi johtoon. Hänen tukijoinaan toimineet Ruanda ja Uganda kuitenkin käänsivät pian kelkkansa ja alkoivat avustaa Kabilaa vastustavia kapinallisia. 1998 käynnistyi toinen Kongon sota, joka raivosi viisi vuotta ja vaati yli kolme miljoonaa kuolonuhria.
Sota jatkuu yhä pienempinä kahakoina, huolimatta maassa olevista liki 20 000 YK-rauhanturvaajasta. YK on arvioinut, että maassa kuolee sodan seurauksena edelleen yli 1 200 ihmistä päivässä.
Lähteet: BBC, Reuters, IRIN