Pääministeri Matti Vanhanen on ottanut asiakseen puolustaa niitä, joita muut eivät puolusta. Jokin aika sitten hän paheksui sitä, että Suomessa aina vain kerrotaan, kuinka huonosti asiat ovat ja kuinka surkeita kohtaloita meillä kohdataan, eikä muisteta lainkaan, että nykyisin asiat ovat paremmin kuin koskaan ja monella menee oikein hyvin. Nyt hän näyttää jatkaneen samaa ajattelua ja puolustaneen oikeutta rikastua ja olla rikas.
Vanhasen näkemykset osoittavat, ettei keskusta ole jämähtänyt paikalleen vanhaan alkiolaiseen aatteeseensa, vaan kehittyy kaiken aikaa. Köyhien asiaa on hoidettu sata vuotta, nyt on viimein myös muiden vuoro.
Linjanmuutos saattaa olla joillekuille hieman vaikea ymmärtää, joten esimerkki ehkä valaisee asiaa.
Katsotaan siis, millaista elämää joutuu viettämään vaikkapa Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius. Hän on Suomen rikkaimpia henkilöitä, mutta mahtaako silti olla onnellinen? Tuskin, sillä yksikään puolue tai poliitikko - ennen Vanhasta - ei ole ilmoittautunut hänen etujensa ajajaksi. Ei ole paljon säädelty lakeja hänen elämänsä helpottamiseksi, vaan hän on täysin luonnonlakien armoilla.
Liliuksen toimeentulo riippuu siitä, sattuuko olemaan kuiva kesä, jolloin sähkön hintaa pitää korottaa, tai sattuuko satamaan, jolloin sähkön hintaa on korotettava. Saattaa myös tuulla kovasti, jolloin ei tietysti voida välttyä sähkön hinnan korotuksilta, puhumattakaan tyynestä säästä, jolloin tuulienergia on niin vähissä, että sähkön hintaa joudutaan korottamaan kysynnän ja tarjonnan lain mukaan. Ainoa mitä poliitikot ovat pystyneet tekemään Liliuksen eduksi, on verojen keventäminen, mutta kun pääomaverotus on kovin alhaisella tasolla, ei siitäkään ole kovin paljon apua.
Ja entäs sitten, jos Lilius onnistuu kynnet verillä raapimaan muutaman kolikon säästöpossuunsa? Ei siitä häntä kiitellä, vaan päinvastoin haukutaan ahneudesta. Tällaisen jälkeen ei ole kumma, että mies on päättänyt viedä suuren osan firmansa rahoista peräti Siperiaan saakka.
Toinen liikuttava tapaus on Björn Wahlroos,
orpopoika, joka on päässyt pikkuisen rikastumaan paiskimalla hiki hatussa pankkimaailman ajatustöitä, kuten kapitalistisen työn sankarille sopiikin. Hän on saanut jonkin verran pesämunaa vanhuuden varalle myymällä ja ostamalla pankkeja ja muuta sellaista, mutta kovin epävarmalla pinnalla on hänenkin omaisuutensa.
Jokin aika sitten hän myi Sampo-pankkinsa tanskalaisille muutamalla miljardilla, mutta jäi vielä toimitusjohtajaksi ja pienomistajaksi. Ostajat ovat sen jälkeen tyrineet niin, että osakkeen hinta lienee laskenut ja ylipäänsä koko pankin maine mennyt.
Rikkaan asemaa tällaisessa tilanteessa kuvaa hyvin se, että hän saattaa yhdessä yössä menettää satoja miljoonia euroja ilman että kukaan edes säälisi. Jos köyhä menettää tuollaisia summia yhdessä yössä, kyllä on heti ympärillä kriisiryhmää ja muuta hyysääjää. Rikas joutuu nuolemaan haavansa itse, joten on jo lopultakin aika muistaa myös heitä.