Helsinki Runsas kaksi vuotta sitten väitöskirjansa kanssa valtavaan pyöritykseen joutunut taiteilija Riitta Nelimarkka on koonnut kokemuksensa yksiin kansiin. Väitösfarssiksi nimeämässään kirjassa hän ruotii niin Taideteollisen korkeakoulun menettelytapoja kuin prosessin aikana ja sen jälkeen itse kokemiaan myrskyjä.
Kiistelty väitösteos, Self Portrait eli Omakuva, koostui kolmesta taidenäyttelystä sekä kirjallisesta osasta. Teoksen ympärillä pyörinyt jupakka sai alkunsa vuoden 2000 lopulla, kun Taideteollisen korkeakoulun tutkimusneuvosto hylkäsi jo kertaalleen väitöstilaisuudessa hyväksytyn teoksen.
Neuvoston mielestä työ ei täyttänyt väitökseltä vaadittuja kriteereitä. Nelimarkka vaati päätökseen oikaisua, koska katsoi oikeusturvaansa loukatun.
Myöhemmin korkeakoulun tutkintolautakunta hyväksyikin teoksen. Sen mielestä uusia muotoja hakevalla tutkimusalalla täytyy olla mahdollisuus rohkeisiinkin kokeiluihin.
Satiiria ja kaihoa
Nelimarkka pitää kirjaansa toisaalta satiirina, mutta toisaalta kaihomielisenä purkauksena. Hän myöntää tunteneensa voimakasta ahdistusta, jonka hän koki tarpeelliseksi kertoa julkisesti.
Huutia saavat etenkin vastaväittäjä Taneli Eskola, rehtori Yrjö Sotamaa sekä korkeakoulun tutkimusneuvosto. Kirja onkin sen verran suorapuheinen, että uutta pyöritystä saattaa olla näköpiirissä. Tämän taitelija tietää myös itse.
- Olen kertonut asiat asioina ja nimet niminä. Pelkään toki, että kirjan julkaiseminen vie energiaa. Mieleen on tullut sellainenkin ajatus, että mitä jos ne pompottavat minua nyt entistä enemmän, Nelimarkka sanoo.
Taiteen ja tieteen rajoilla
Nelimarkan mukaan koko kiistan ydin oli siinä, että korkeakoulun oli vaikea hyväksyä hänen väitöstyönsä taiteellinen luonne. Aiemmin taideteollisessa oli tehty yksinomaan tieteellisesti painottuneita väitöskirjoja.
- Tein taiteellisen väitöstyön. Koulu halusi käsitellä väitöskirjana vain sen tieteellistä osaa.
Nelimarkka saa tukea myös korkeakoulun elokuvataiteen professorilta Lauri Törhöseltä.
- Kysymys ei ole pelkästään akateemisesta vapaudesta vaan taiteellisesta akateemisesta vapaudesta, Törhönen sanoo ja ylistää Nelimarkan asemaa taiteellisten väitösten uranuurtajana.
Yleistä ilon puutetta
Taiteilijan mielestä hänen henkilökohtainen väitösfarssinsa kuvaa hyvin opiskelijan vaikeaa asemaa akateemisessa maailmassa.
- Opiskelijoita kohdellaan ajoittain kuin paariaa. Itse en kohteluuni alussa reagoinut. Ajattelin vain, että parempi jatkaa opiskelua, Nelimarkka kertoo.
Hän kertoo kirjallaan haluavansa kehottaa opiskelijoita välttämään liikaa hyväuskoisuutta.
- Vastaavaa oikeusturvan silpomista ei tulisi enää missään olosuhteissa sallia kenenkään kohdalla.
Nelimarkka kirjoittaa, että todelliset syyt ristiriitoihin ovat epäjumalisen hämärät ja hyvin ihmisluontomaiset.
- Vähäinen omanarvontunto, riittämättömyyden tunne, uuden pelko, tiukka usko vain oman näkemyksen oikeutukseen, huonotuulisuus, mustasukkaisuus, epämääräinen kiukku ja yleinen ilon puute, tohtori luettelee.
Ilon puutteesta saattoivat kärsiä ainakin ne tutkimusneuvoston jäsenet, jotka pitivät väitöstä lähinnä vitsinä. Neuvosto oli tosin hyväksynyt Nelimarkan tutkimussuunnitelman paria vuotta aikaisemmin. Suunnitelman ytimessä oli ajatus kehitellä flygelististä taiteen filosofiaa, jonka keskeisenä elementtinä on leikki.
Riitta Nelimarkka: Väitösfarssi. Taistelu hatusta. Seneca, 2003.