"Lapsistani EN ala tappelemaan."
Ystävätär teki vakaan päätöksen. Kun yli puolet elämästä kestänyt avioliitto tuli tiensä päähän ja oli aika sopia lasten kohtalosta, hän valitsi itsensä kannalta vaikeimman polun. Muutti pois, jätti lapset ja huoltajuuden isälle eikä aloittanut likaista oikeustaistelua lasten tapaamisista.
Ei halunnut pestä parisuhteensa likapyykkiä lapsillaan vaan piti viisaimpana vaihtoehtoa, jossa asiat yritetään saada ratkottua sovinnolla. Jos se ei onnistuisi, hän väistyisi. Lastensa edun tähden.
Ystävättären sydän karrella tekemä ratkaisu pistää silmään erilaisuudellaan aikana, jolloin pariskunta toisensa jälkeen tuntuu päätyvän eroon ja aloittaa kiivaan taistelun jälkikasvusta.
On serkkuja, tuttavia, kummiperheitä, naapureita ja työkavereita, jotka riitelevät raivoisasti lapsen huollosta, elatuksesta, tapaamisoikeudesta ja asumisesta. On äitejä, jotka eivät anna lapsen tavata isäänsä. Isiä, jotka eivät maksa elatusmaksujaan.
On katkeroituneita vanhempia, jotka eivät ole päässeet toisistaan irti vaan roikkuvat menneisyydessä käyttäen lastansa koston välikappaleena.
Tappelun tuoksinassa monet vanhemmat kääntyvät käräjäoikeuksien puoleen ja haluavat ulkopuolisen tuomarin kiistansa ratkaisijaksi. Käräjäoikeuksissa setvitään vuosittain pari tuhatta lapsen huoltajuuteen liittyvää riitaa.
Niiden työ käy yhä haastavammaksi. Esimerkiksi Oulun käräjäoikeuteen tulevat huoltajuusriidat ovat kauttaaltaan hankaloituneet ja vaikeita kiistoja on yhä enemmän.
Osa tapauksista kroonistuu ja molemminpuolinen syyttely, jatkuvat ja ratkaisemattomat riidat muuttuvat sotkuiseksi oikeuskierteeksi, joka pahimmillaan kestää koko lapsuuden. Se kuluttaa mielettömät määrät rahaa, mutta ennen kaikkea se kuluttaa kiistan osapuolia. Äitejä, isiä ja lapsia.
Toisin kuin liian monet vanhemmat tuntuvat kuvittelevan, viisaus ei asu vihreissä kirjoissa. Oikeus kyllä ratkoo riidat kun sen on pakko, mutta parhaimmat ratkaisut löytyisivät heidän omien korviensa välistä.
Jos he alkaisivat toimia vanhempina he löytäisivät vaihtoehdon, jonka kumpikin voisi sulattaa ja johon he voisivat sitoutua. Samalla he oppisivat kullanarvoisen läksyn lapseensa liittyvän erimielisyyden ratkaisemisesta.
Huoltajuuskiista kun tuskin on ensimmäinen ja viimeinen asia jälkikasvun elämässä, minkä he joutuvat setvimään.
Kiistelyn tuoksinassa monet vanhemmat haluavat turvautua vaihtoehtoon, joka äkkiseltään vaikuttaa riidan puolittavalta vaihtoehdolta. Päädytään vuoroasumiseen, jossa lapsi asuu esimerkiksi vuoroviikoin äitinsä ja isänsä luona.
Onnistuakseen se kuitenkin edellyttää vanhemmilta parempaa yhteistyötä kuin avioliiton aikana konsanaan. Miten ratkotaan lapsen koulunkäynti? Hommataanko molempiin koteihin samat harrastusvälineet? Toimiiko ratkaisu vielä silloinkin, kun toinen vanhemmista löytää uuden kumppanin?
Kroonistuvien riitakierteiden ehkäisemiseksi neljässä käräjäoikeudessa kokeillaan uutta toimintamallia, jossa huoltoriitojen sovitteluun otetaan tuomarin lisäksi mukaan lapsipsykologi tai kokenut sosiaalityöntekijä.
Hän pystyy ottamaan huomioon perheen koko elämäntilanteen ja voi tarvittaessa kuulla myös riitelyn kohteena olevaa lasta itseään.
Kokeilun myötä avustajat tekevät tuloaan myös huoltoriitojen oikeudenkäynteihin. Ammattilaisten mukaan tulo on tervetullutta. Omaan kiistaansa tukehtuvat vanhemmat tarvitsevat ulkopuolisen näkemystä ja lisävoimia riitasointujensa ratkaisemiseen.
Ne auttavat kuuntelemaan lasten ääntä tilanteissa, joissa vanhemmat eivät sitä kuule. Tai kuulisivat, mutta eivät kuuntele.
Kaiken keskiössä on lapsi ja hänen etunsa. Siihen ei voi panostaa liikaa.