Lauantaiaamuna Oulusta Haaparantaan suunnannut Veljekset Salmelan linja-auto ei päässyt laituria pidemmälle kuljettajan ja matkustajan riidan vuoksi.
Kalevan saamien tietojen mukaan riita sai alkunsa Oulun linja-autoasemalla, kun kolmilapsinen perhe pyrki kyytiin suuren matkatavaramäärän kanssa. Kuljettaja vaati lisämaksua tavaroista, josta perheenisä tarjosi maksua liian isolla, 500 euron setelillä. Tämä ei kuljettajalle sopinut, eikä hän suostunut ottamaan vastaan maksua muilta matkustajilta, jotka olivat valmiit kustantamaan lisämaksun pienemmillä rahoilla.
Kalevan tietojen mukaan kuljettaja vaati perhettä poistumaan bussin kyydistä ja tilanne äityi käsirysyksi. Mies esti linja-auton kuljettajaa poistumasta autolla paikan päältä seisomalla sen edessä. Kuljettajan väitetään uhanneen ajaa miehen päälle, mihin muut matkustajat kuitenkin puuttuivat.
Poliisipartio kävi paikalla ja asiasta on tehty tutkintapyyntö ja rikosilmoitus. Poliisin mukaan asiaa tutkitaan liikennerikkomuksena ja lievänä pahoinpitelynä.
Veljekset Salmelan toimitusjohtaja Esa Salmela ei ollut ehtinyt lauantaina tutustua tapahtuneeseen.
"Äärimmäisen harvinaiselta tapaukselta kuulostaa", Salmela sanoo.