Viime sunnuntaina keskimäärin arviolta 1,242 miljoonaa suomalaista eli reilusti useampi kuin yksi viidestä katsoi televisiosta, kun Iivo Niskanen kaatui miesten parisprintissä Salpausselän MM-näyttämön hevosenkengässä. Todennäköinen kultamitali vaihtui sivumakuiseksi pronssiksi.
Se oli huippu-urheilun ja suoran tv-lähetyksen draamaa parhaimmillaan. Meidän kaikkien rahoittama Yleisradio näytti voimansa ja osaamisensa.
Yleisradion suksi ei kuitenkaan kulje näinä aikoina yhtä sutjakasti kuin Iivo Niskasella 15 kilometrillä. Ylen riippumattomuus ja sen mahdollinen rapautuminen on ollut tämän talven johtavia puheenaiheita.
Ensin nousi myrsky siitä, painostiko pääministeri Juha Sipilä (kesk.) Yleä Terrafame-jutussa ja vaiensivatko pääministerin sähköpostiviestit Ylen jatkouutisoinnin asiasta. Median itsesäätelyelin Julkisen sanan neuvosto valmistelee parhaillaan lausumaa, rajoittiko Sipilä Yleisradion ja sen toimittajien sananvapautta.
Tällä viikolla hallitus antoi eduskunnalle lakiesityksen, jolla vahvistettaisiin lähinnä kansanedustajista koostuvan Ylen hallintoneuvoston asemaa siten, että neuvosto jatkossa päättäisi yhtiön strategiasta. Nyt neuvosto vain vahvistaa strategian.
Viattomalta byrokraattiselta detaljilta kuulostava muutos kumpuaa kansanedustaja Arto Satosen (kok.) johtaman parlamentaarisen työryhmän ehdotuksesta. ”Se (Yle) on eduskunnan radio, jota pyöritetään verovaroilla”, Satonen perusteli asiaa lauantain Helsingin Sanomissa.
Poliitikot vakuuttelevat kilvan, etteivät he pyri näin työntämään näppejään Yleisradion journalistiseen päätöksentekoon eli kajoamaan sen riippumattomuuteen.
Vakuuttelut ovat varmaankin sinänsä vilpittömiä, mutta muutos on loogista jatkoa päätökselle, jolla Ylen rahoituksessa siirryttiin lupamaksukäytännöstä Yle-veroon. Näin Yleisradio varmisti kyllä runsaan rahoituksensa, mutta antoi poliittisille päättäjille peukaloruuvin. Lakimuutoksella sitä voi kiristää tarvittaessa lisää.
Yleisradion toimiva johto vakuuttelee yhtä vilpittömästi, että sisällöllinen päätöksenteko pysyy Ylen omissa käsissä. Mutta miten ne vanhat sanonnat menivätkään? Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Ja: jos pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden.
Poliitikkojen tehtävä on pyrkiä valtaan ja käyttää sitä. Miten he malttaisivat tehdä poikkeuksen Yleisradion kohdalla ja jättää ottamatta valtaa, jota heille Yle-lain muutoksen takia tulee tarjolle?
Yleisradio on Suomen mediakentässä käenpoika. Sillä on kaupallisiin kilpailijoihin nähden ylivoimaiset resurssit. Jos Yle alkaa liukua nähtyjen kaltaisilla pienillä päätöksillä vähitellen kulloistenkin vallanpitäjien hallitsemaksi viralliseksi äänitorveksi, se ei tiedä hyvää suomalaiselle demokratialle ja sananvapaudelle. Ylen riippumattomuus ei ole todellakaan pikkujuttu.
Satosen työryhmän jäsenet, perussuomalaisten kansanedustajat Ritva Elomaa ja Teuvo Hakkarainen ottivat STT:n haastattelussa itselleen kunnian Ylen strategian uudenlaisen päättämistavan ehdottamisesta. Heistä uutisointi perussuomalaisista ei ole ollut tasapuolista muihin puolueisiin verrattuna.
Kuuluipa kyseenalainen kunnia kelle tahansa, Elomaa ja Hakkarainen tulivat tehneeksi selväksi, miksi muutos heidän mielestään pitää tehdä. Sopii kysyä, missä määrin Hakkaraisen strateginen ajattelu johtuu siitä, että hän on saanut toilailuistaan paljon julkisuutta, niin Ylessä kuin muuallakin.
Sananvapaus on Suomessa hyvässä kunnossa, toistaiseksi. Kansainväliset esimerkit osoittavat kuitenkin, että ei ole pitkä matka siihen kun sananvapaus joutuu ahtaalle.
Näin on käynyt Puolassa laki ja oikeus -puolueen valtaannousun jälkeen. Näin on käynyt Yhdysvalloissa, missä presidentti Donald Trumpin hallinto on alkanut jakaa tiedotusvälineitä vuohiin ja lampaisiin sen mukaan, miellyttävätkö niiden uutiset Valkoista taloa vai eivät. Trump on leimannut ”epärehelliset” toimittajat ja päätoimittajat ”kansan vihollisiksi”.
Yleisradio turvasi rahoituksensa Yle-verolla. Nyt rahoittajien edustajat, poliitikot, haluavat päättää sen strategiasta. Mitä seuraavaksi? Yle voi alkaa saada mitä on tilannut.