Riikka Niemelä on abina elä­män­sä pää­tök­sen edessä

Viime viikolla päättyneet ylioppilaskirjoitukset ovat abiturienttien keväässä vasta puolivälin etappi. Nyt harmaita hiuksia tuleville valkolakeille aiheuttavat alkukesän pääsykokeet.

Abiturientti Riikka Niemelä ei ole vielä päättänyt tuleeko hänestä ekonomi vai sosiologi. Molemmat pääsykoekirjat on jo hankittu.
Abiturientti Riikka Niemelä ei ole vielä päättänyt tuleeko hänestä ekonomi vai sosiologi. Molemmat pääsykoekirjat on jo hankittu.
Kuva: Leinonen Jukka

Viime viikolla päättyneet ylioppilaskirjoitukset ovat abiturienttien keväässä vasta puolivälin etappi. Nyt harmaita hiuksia tuleville valkolakeille aiheuttavat alkukesän pääsykokeet.

Oululainen Riikka Niemelä, 19, on jo aloittanut pääsykokeisiin valmistautumisen. Kastellin lukiosta kirjoittava abi ei ole vielä lopullista päätöstä hakupaikkansa suhteen tehnyt.

"Yhden kirjan olen jo taloustiedettä lukenut, mutta nyt tuntuu hieman, että onkohan se sittenkään oikea ala. Tänään kävin ostamassa myös toisen alan hakukirjan."

Toisena vaihtoehtona on haku yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan sosiologiaa lukemaan. Päätöksen hän aikoo tehdä parin päivän sisällä.

"Kyllähän tässä on erittäin suuressa kohdassa elämää. Tämä on yksi vaikeimpia päätöksiä, mitä on tähän mennessä tullut vastaan", hän miettii.


Yliopistopedagogiikan
professori Sari Lindblom-Ylänteen mukaan vastaava valinta on nyt käsillä isolla joukolla abeja. Jotkut ovat alastaan jo selvillä, mutta useat pähkäilevät vielä tulevaisuuden suuntansa kanssa.

"Varsinkin humanistisilla aloilla nuoren on usein vaikea päättää mihin tarkalleen suuntautuu. Siinä mielessä juuri valintakoekirjat ovat hyvä keino saada selvyyttä alasta", Lindblom-Ylänne kertoo.

Suomalainen koulutusjärjestelmä kannustaa nuoria tekemään uravalintansa mahdollisimman aikaisin. Professori ymmärtää suuntauksen, mutta muistuttaa, että abit ovat vielä monessa suhteessa nuoria.

"Usein abit ovat vielä iässä, jossa he etsivät identiteettiään. Kysymykset missä olen hyvä tai mitkä ovat vahvuuksiani, ovat nuorelle todella vaikeita", Lindblom-Ylänne miettii.

Opetushallitus on asettanut tavoitteen, jonka mukaan vuoteen 2008 mennessä aloittavista opiskelijoista 55 prosenttia olisi samana vuonna kirjoittaneita. Oulun yliopistossa vastaava luku oli viime vuonna 45 prosenttia.

Useat abit hakeutuvat myös valmennuskursseille. Esimerkiksi oikeustieteellisissä tiedekunnissa 99 prosenttia sisään päässeistä on Ylioppilaslehden selvityksen mukaan käynyt valmennuskurssin.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä