Oulun Työväen Näyttämö: Puhtaana käteen. Käsikirjoitus Michael Cooney. Ohjaus ja musiikin valinta Hilkka Hyttinen. Käännös ja sovitus Tiina Puumalainen. Lavastus Pekka Kesälahti. Puvustus Seija Mällinen. Tarpeisto Sylvi Vaurio. Valot ja ääni Olli Koski, Juha Heimovirta. Naamiointi ja kampaukset Tiina Saari. Rooleissa: Jarmo Saurio, Riikka Kemppainen, Jouko Karjalainen, Riitta Toropainen, Pekka Hyväri, Minna Kuusisto, Renne Sänisalmi, Jukka-Pekka Keränen, Sinikka Pesonen, Maikki Multas. 31.10. Upseerinkatu 4.
Oulun Työväen Näyttämö tuo uuden teatterinsa ensiesityksenä sisällöltään aina ajankohtaisen näytelmän työttömän arjesta. Elokuvakäsikirjoittajanakin (muun muassa Austin Powers) tunnetun Michael Cooneyn Puhtaana käteen -näytelmä nähtiin Seinäjoen kaupunginteatterissa vuonna 2000. Tänä vuonna sitä esitetään useissa suomalaisissa teattereissa, myös Oulussa, oululaiseen miljööseen sijoitettuna.
Tiina Puumalaisen käännös ja sovitus on kieleltään herkullinen, ihanteellisesti byrokratian paperi- ja kaavakepyöritystä ironisoiva.
Hilkka Hyttinen näytelmän ohjaajana on halunnut pitää näyttelijänsä liikkeessä, ja käsikirjoituksen sisällön sekä sanallista että vuorovaikutuksellista runsautta myötäillen sekoittaa myös tyylillisiä elementtejä. Farssi yltyykin alun henkilöistä lopun tyypeiksi.
Näytelmä alkaa, kun Erkki Lehtinen (Jarmo Saurio) pyrkii saamaan puherauhaa perusturvakeskukseen. Hän elää kaksoiselämää: vaimo (Riikka Kemppainen) luulee miehensä kulkevan töissä, mutta mies onkin ollut työttömänä ja vetänyt kansaneläkelaitoksen kaikkia mahdollisia tukia jo kaksi vuotta.
Huoneistossa asuu myös alivuokralainen Visa Muikku (Jouko Karjalainen), joka joutuu pakosta mukaan petosjuoneen. Puolessa tunnissa yleisölle on selvinnyt näytelmän idea, ja siinä vaiheessa katsomo on lämmennyt nauramaan edelleen kiihtyvän farssin loppuun saakka.
Erkki Lehtinen toimii kuin televisiosarjojen käsikirjoittaja.
Omatoimisena oululaisena työttömänä hän työllistää itse itsensä opiskelemalla erilaisten tukien ja sosiaaliavustusten saavutettavuutta. Sitä mukaa kun esitäytetyt lomakkeet putoavat hänen postiluukustaan, hän jatkaa keksittyjen henkilöidensä tarinaa, ja uusia tulee kahden vuoden aikana runsaasti.
Lehtinen toteaakin, että oikeat elävät ihmiset sopivat näihin kuvioihin paljon huonommin kuin keksityt. Ja palkkakin on kova: kolmensadan mummon vuositulot erilaisten tukiaisten nostamisella!
Katsomo seuraa näiden kuviteltujen henkilöiden sekavaa vyyhteä yhä sotkuisemmiksi etenevissä vuoropuheluissa. Näytelmä keskiönä kun toimii olohuone, ja siihen johtaa kuusi sisääntuloa, ovet käyvät, porukkaa tulee ja menee.
Yksi keskeinen tulija on tarkastaja Jaatinen (Riitta Toropainen), jonka läsnäolo on näytelmän herkullisinta antia. Toropainen kehittyy esityksen aikana asiallisesta virkanaisesta omanlaiseksensa koomikoksi ja revittelee sillä kunnolla, yleisöään säästelemättä. Muutos huipentuu esityksen viimeisille minuuteille, jossa Toropaisen viimeinen sisääntulo sinetöi kokonaisuuden. Tämä on todellakin hullua oululaista porukkaa!
Tuttuun OTN-brändiin kuuluu vauhtia, tanssia, laulua ja yleisön villitsemistä.
Puhtaana käteen pistää reilusti överiksi. Tietty sekavuus musiikin valinnassa ja oululaisaksentin (mää, mä) heilahtelevuudessa hieman mietityttää. Ylinäytteleminenkin tuntuu kuuluvan asiaan. Mutta, esitys todistaa tarinankerronnan voimasta tavoittaa yleisönsä uudessa OTN-teatteritilassa ja riemastuttaa katsojansa.