Riekko nautti lihavista vuosista, kun tervanpoltto ja kaskeaminen alkoivat hävittää metsää 1800-luvun Suomessa. Nopeasti sopeutuvana lajina se levisi Etelä- ja Keski-Suomeen syntyneille aukoille. Pohjoisen lajina riekko pärjäsi etelässäkin, kunnes kaskeamiskielto 1890-luvulla johti vähitellen metsien umpeenkasvuun.
Metsästäjäin Keskusjärjestö ja Riistan- ja kalantutkimus julkaisivat viime viikolla kirjasarjan 1990-luvun kanalintututkimuksista. Sarjan toimittanut tutkimusprofessori Harto Lindén kertoo, että elinympäristötutkimukset alkoivat vasta viime vuosikymmenellä. Nyt työ alkaa tuottaa tulosta. Tutkijat osaavat kirjasarjassa kuvata, miksi kanalinnut ovat vähentyneet.
"Kaskeaminen ja karjanlaitumet olivat luoneet erinomaisia kanalintujen elinympäristöjä. Kaskeamisen loputtua metsien umpeenkasvu ajoi riekot soille ja suurten järvien saarille", Lindén kertoo.
Riekkopopulaatiot isoloituivat, eristyivät toisistaan. Ne olivat joutuneet ahtaalle ja erilleen etelässä. Vähitellen suopopulaatiot hävisivät yksi kerrallaan, mistä syytettiin soiden ojituksia. Julkaistu kirjasarja osoittaa kuitenkin riekon vain vetäytyneen takaisin kotiinsa pohjoiseen, josta se oli levittäytynyt metsien hävittyä.
Teeren paratiisi
Seuraavaksi koittivat teeren kulta-ajat. "Kun metsät kasvoivat, teerelle syntyi oikeita superympäristöjä. Joskus 1920-40-luvuilla ympäristöt olivat teerelle ihanteellisimmat", Harto Lindén kertoo.
Kaskeamisen jäljiltä syntyneissä koivikoissa teeret elivät yltäkylläisyydessä, kunnes suomalainen metsätalouskulttuuri muuttui jälleen. Sotien jälkeen tarvittiin mäntyjä selluloosaan, eikä koivuilla ja lehtipuilla tehty mitään. Ne oli kaadettava.
Kirjasarjassa teeren elinympäristön muutosta verrataan vanhojen metsien häviämiseen, mistä kärsivät puolestaan metsot ja pyyt. Professori Lindénin mukaan ympäristönmuutoksen ja lintukantojen yhteyttä on ollut vaikea havaita, sillä lintukanta reagoi muutokseen pitkällä viiveellä.
Niinpä metsästäjät muistelevat vielä kultaista 60-lukua, jolloin teeriä istui "joka latvassa". Nyt hekin ovat huomanneet teerien vähenevän, ja ainoana metsäkanalintuna sen alamäki jatkuu edelleen. "Jonkin ympäristötapahtuman ja kanalintukantojen muutoksen viive on kymmeniä vuosia, riekolla ja teerellä jopa sata vuotta", Harto Lindén sanoo.
Teeren kriittinen aika alkoikin vasta 1970-luvulla, jolloin metsien muutos vain jatkui. Neljä yleisintä metsäkanalintua, teeri, pyy, riekko ja metso, ovat yhteisesti kärsineet mustikkavarvikoiden vähenemisestä. Jo professori Lauri Siivonen osoitti 50-luvulla mustikan olevan poikasten tärkein ravinto. Varvikko myös suojaa tehokkaasti.
Teeri tarvitsee lisäksi onnistuneeseen soitimeen avoimia soita ja peltoja. Järvetkin ovat suosittuja, mutta niiden sulaminen vaarantaa lisääntymisen.
Metso ei liiku
Vanhan metsän tai ainakin harvan metsän kuningaslinnun metson alamäki on sen sijaan taittunut. Harto Lindénin mukaan metson normaali kannanvaihtelusykli on häiriytynyt metsien pirstoutumisen takia. Koppeloiden kuuluisi levittää kantaa, mutta pirstoutuneessa ympäristössä se ei olekaan onnistunut. Metsokukko ei vaihda maisemia, eikä siis sopeudu hyvin hakkuisiin. Sitä sanotaan jopa liikuntakyvyttömäksi linnuksi.
Metson kohdalla metsästyskin voi olla ratkaisevaa. "Metsästäjien on helppo tehdä virheitä juuri metson kohdalla. Aikuisen kukon ampuminen on riski, jos lintu kuuluu pienelle soitimelle. Silloin koko soidin voi kuolla", Harto Lindén toteaa.
Silti 25 000 ammuttua metsolintua vuodessa kuulostaa tutkijan mukaan kohtuulliselta.
Metsien muuttumisesta on kärsinyt yllättävän selvästi myös pienoinen pyy. Pohjois-Suomessa, Kainuuta lukuun ottamatta, pyy on vähentynyt 1960-luvulta puoleen. Selitys löytyy taas metsätaloudesta. Viime viikolla julkaistussa opaskirjasarjassa todetaan, ettei pyy uskalla lentää yli sataa metriä pidempään aukealla.
Pyy tarvitsee vähintään kymmenen hehtaarin laajuisen metsäsaarekkeen, jonka puustosta yli viidenneksen tulee olla lehtipuuta. Pyy elää kuusivaltaisessa metsässä, jossa on tarpeeksi leppää. Pohjoisessa koivukin kelpaa.
Voi ehkä todeta, että riekon ohella pyy on palaamassa kotiseuduilleen: riekko pohjoiseen ja pyy etelään.