Reportaasi on julkaistu Kalevan Sunnuntai-liitteessä 9.3.2014.
Kun Oulun yliopiston Sodankylän geofysiikan observatorion revontulikamera rekisteröi häiriöitä maan magneettikentässä, Jo Jackson käy levottomaksi. Hän vilkuilee tietokoneeltaan revontulikameran parin minuutin välein päivittyvää dataa, kurkistelee Oulun Rajakylässä sijaitsevan rivitalokotinsa verhojen raosta taivaalle, pistäytyy takapihalla tarkkailemassa tilannetta.
Kameran hän on virittänyt jo valmiiksi jalustaan kiinni.
Hänen kolmivuotias tyttärensä tietää, että tällaisina iltoina isä laittaa hänet nukkumaan. Niinkin voi käydä, että hänet kannetaan yöllä autoon jatkamaan unia, kun koko perhe suuntaa kohti aitoa pimeyttä, vaikka Kierikkiin Oulun Yli-Iissä.
Sama levottomuus on vallannut myös Kempeleessä asuvan Jieshu Hun. Jos revontuliennustukset ovat lupaavat, hän pukeutuu lämpimästi ja lähtee läheiselle pellolle, jonne kaupungin valosaaste ei ulotu.
Lei Cai ja hänen vaimonsa Fan Wung suuntaavat Kuivasjärvelle, joka on lähellä heidän kotiaan.
Thomas Kast saattaa pakata täyskennokameransa autoon ja ajaa Oulunsalon Papinjärvelle, lentoaseman kupeeseen. Siellä voi vierähtää koko yö.
Näitä ihmisiä yhdistää Facebook-ryhmä Oulu Aurora Spotters, jossa noin 1 800 ihmistä jakaa keskenään kuvin ja sanoin revontulielämyksiä.
Niin oululainen sivusto kuin onkin, huomattava osa ryhmään kuuluvista on ulkomaalaislähtöisiä, ja sivustolla keskustellaan englanniksi.
Eksotiikkaa turisteille
Revontulista – noista Maan magneettikenttään törmäävistä Auringon plasmahiukkasista, jotka viritystilan purkautuessa vapautuvat valoilmiöinä taivaalle – on tullut heille intohimon kohde. Eivätkä he ole ainoita.
Facebookin kansainvälisillä Aurora Borealis -kuvasivuilla on noin 192 000 tykkääjää ja parikymmentätuhatta keskustelijaa.
Kuvista pääsee nopeasti perille siitä, että Pohjois-Norja, Islanti, Alaska ja Kanadan pohjoisosat ovat Pohjois-Suomen pahimmat kilpailijat revontulten havainnoinnissa.
Matkailuyritykset Suomessa, Norjassa ja Islannissa markkinoivat revontulielämyksiä ja järjestävät öisiä patikointi- ja moottorikelkkaretkiä, joilla bongataan revontulia. Revontulien eksotiikka näyttää purevan hyvin matkailijoihin, joille ilmiö on tuttu vain tarinoista.
Revontulia näkyy erityisesti maapallon magneettisten napa-alueiden lähistöllä, koska magneettinen toiminta on siellä vilkkainta.
Matkailutuotteena revontulissa on ongelmansa. ”Me voimme luvata, että meillä on yötön yö ja että meillä on kaamos, mutta revontulia ei voi taata”, sanoo tiedetoimittaja Marjo Laukkanen Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta.
Hän on koonnut Rovaniemellä museo ja tiedekeskus Arktikumissa esillä olevan revontulinäyttelyn.
Viime toukokuussa avattu näyttely on vastaus matkailijoilta saatuihin toivomuksiin. Jos matkailija ei pohjoisen reissullaan onnistu bongaamaan revontulia luonnossa, hän pääsee tutustumaan niihin ainakin näyttelyssä. Tarjolla on niin luonnontieteellistä tutkimustietoa kuin perimätietoa ja tarinaperinnettä revontulista.
Viestejä tuonpuoleisesta
Värikäs ja elämyksellinen ilmiö on aina kiehtonut ihmisiä. Kiinnostuksesta kertoo sekin, että revontulilla on monia syntytarinoita. Myös Välimeren alueella revontulet näkyvät silloin tällöin, ja viittauksia niihin löytyy jo Antiikin Kreikan tarustoista.
”Siellä revontulet näyttäytyvät usein punaisina, mikä on koettu ehkä uhkaavana. Antiikin tarinoissa ne ovat ennustaneet sotaa.”
Pohjoisnavan tuntumassa revontulet useimmiten ovat kalman vihreitä tai sinisiä. ”Niin saamelaisten kuin inuiittien tarinoissa revontulet on yhdistetty kuolemaan ja tuonpuoleiseen. Revontulia on kunnioitettu ja pelätty.”
Revontulten väri riippuu siitä, mihin kaasuatomeihin Auringon plasmahiukkaset törmäävät Maan magneettikentässä. Myös laskevan auringonvalon osuminen revontuliin vaikuttaa värikirjoon.
Yhä ratkaisematon kysymys on, lähteekö revontulista ääntä vai ei. Laukkanen tarjoaa korville kuulokkeet, joista kuuluu epämääräistä huminaa. Äänet on tallennettu Aalto-yliopiston Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorion ja Oulun yliopiston Sodankylän geofysiikan observatorion laitteilla.
”Sen tutkijat tietävät, että äänet eivät voi olla peräisin yläilmakehästä, missä revontulet valoilmiönä syntyvät. Sen sijaan äänet voisivat olla purkausääniä voimakkaista sähkökentistä lähellä maanpintaa.”
Siitä, että äänet varmasti liittyisivät revontuliin, ei kuitenkaan ole vielä varmaa tieteellistä näyttöä.
Auringolla aktiivinen aika
Nyt revontulihavaintoja on paljon, koska auringolla on aktiivinen jakso. Se taas liittyy 11 vuoden välein toistuvaan ilmiöön, jossa auringon magneettiset navat vaihtavat paikkaansa. Avaruudessa myrskyää, auringonpilkkuja eli plasmahiukkasia on paljon ja ne näyttäytyvät meille revontuliksi kutsuttuna ilmiönä.
Mutta vaikka avaruussää olisi kuinka myrskyisä, se ei paljon revontulibongaajaa ilahduta, jos revontulet maasta katsoen pysyvät pilviverhon takana. Niin on käynyt tänä talvena. Facebookin Aurora Borealis -sivustolta on helppo havaita, että paljain silmin revontulia ihailevia on nyt hellitty Pohjois-Norjassa ihan toisella tavalla kuin Suomen Lapissa.
Oulun yliopiston Sodankylän geofysiikan observatorion johtaja Esa Turunen vakuuttaa silti, että revontuliturismi on Pohjois-Suomessa kuitenkin paljon vakaammalla pohjalla kuin Norjassa tai Islannissa. ”Yleensä Suomen puolella on paljon pilvettömämpää kuin vaikka Tromssassa.”
Kiinnostus kasvanut
Mutta mistä viime vuosina täysin uudelle tasolle noussut kiinnostus revontulista johtuu?
Turunen huomauttaa, ettei kiinnostuksen lisääntyminen liity pelkästään revontulten havainnointiin: avaruussään merkitys on kasvanut.
Ei Sodankylän geofysiikan observatoriossa siksi seurata reaaliaikaisella kameralla maan magneettikentän häiriöitä, että revontulibongarit tietäisivät, kannattaako lähteä ulos.
Nykyteknologialle luonnon valonäytelmä on ennen kaikkea häiriö avaruussäässä. Maan magneettikenttä on silloin häiriintyneessä tilassa, ja se voi haitata vakavasti satelliittien toimintaa. ”Avaruussään ennustamisesta tulee entistä tärkeämpää.”
Avaruussään häiriöihin voi varautua. Satelliitteja voidaan kääntää ja tarvittaessa vaikka sammuttaa pahimman revontulimyrskyn ajaksi.
Rivikansalainenkin voi huomata navigaattorin ja GPS-paikantimen häiriöistä, että avaruussää oikuttelee.
”Häiriöt vaikuttavat lentoliikenteeseen niin, etteivät lentokoneet laskeudu pelkän GPS:n avulla revontulten aikaan. Samoin vältetään napa-alueen yli lentämistä lisääntyneen säteilyriskin takia. Kysymys ei ole mistään vaarallisesta määrästä säteilyä, mutta koska säteilyn tiedetään silloin lisääntyvän, sitä varotaan.”
Turunen on tiedemies, joka on ollut revontulitutkimuksessa mukana jo 30 vuotta, mutta hän on aivan yhtä innostunut revontulien esteettisestä elämyksestä kuin joku Facebookin revontulisivustolla päivityksiä tekevä valokuvauksen harrastaja.
”Koko taivaan täyttävä revontulikorona on luonnon kaunein värinäytelmä, huikea elämys, jota ei voi unohtaa”, hän hehkuttaa ja kertoo edelleen menevänsä aina ulos, kun revontulia on tiedossa.
Koti Sodankylässä on etäällä keskustasta niin, ettei sinne yllä kylän keskustan valosaaste. Suurimmaksi elämyksekseen Turunen nostaa revontulissa uimisen.
”Elokuun puolivälistä syyskuulle yöt ovat jo pimeät ja vedet vielä vapaina, jolloin revontulet voivat kirkkaalta taivaalta heijastua veteen. 50-vuotissyntymäpäiviä viettäessäni, kun vieraat olivat jo lähteneet ja lämmittelin illalla saunaa, tuli revontulet ja pääsin niihin uimaan 8-asteisessa vedessä.”
Kysytään syytä revontulibuumiin myös Metsäntutkimuslaitoksen vanhemmalta tutkijalta, dosentti Seija Tuulentieltä, joka on mukana norjalaisten rahoittamassa revontulimatkailuprojektissa.
Tuulentie on käynyt tutustumassa revontulimatkailuun Islannissa ja on juuri lähdössä revontulien perään Tromssaan, josta hän palaa Altan ja Muonion kautta Rovaniemelle.
”Auringon aktiivisuus, myyttien ja valokuvausteknologian sekoitus ovat varmaan saaneet buumin aikaan. Valokuvaaminen näyttää olevan erittäin tärkeä osa elämystä, mutta kyllä se monille on vain esteettinen ja tunnelmaan liittyvä asia”, Tuulentie arvioi.
Kuvaaminen osa harrastusta
Otin yhteyttä Thomas Kastiin, Nokia Siemens Networksilla työskentelevään program sourcing manageriin, joka on niittänyt mainetta upeilla revontulikuvillaan ja timelapse-videoillaan, jotka rakennetaan yksittäisistä, peräkkäin valotetuista kuvista. Hän on asunut Suomessa jo viitisentoista vuotta, mutta revontuliin hän hullaantui vasta pari vuotta sitten.
Istumme kahvilassa, räntäsateisena päivänä, auringonlaskun aikaan, Kast sekä Jo Jackson, Lei Cai ja hänen vaimonsa Fan Wung ja Jieshu Hu.
Kast on yksi Oulu Aurora Spotters -sivuston ylläpitäjistä ja auttoi kokoamaan yhteen innokkaita harrastajia. Heiltä löytynee paras vastaus revontulibuumin salaisuuteen. He tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa, vaikka ovat vanhoja tuttuja Facebookista.
Tutkijan arvio valokuvauksen tärkeästä osuudesta elämyksessä voisi päteä tähän joukkoon, sillä jokainen heistä kuvaa revontulia.
Jieshu Hu onnistui saamaan ensimmäisen kuvansa revontulista kaksi vuotta sitten maaliskuussa.
”Heti kun näin vihreää väriä Sodankylän revontulikamerasta, menin ulos ja löysin ihan läheltä pimeän kohdan, josta voisi kuvata. Valoshow alkoi heti, ja onnistuin saamaan kuvan. Laitoin sen kiinalaiselle Weibo-nettisivustolle. Perheeni ja ystäväni eivät olleet uskoa silmiään ja pitivät minua hyvin onnekkaana.”
Jieshu Hu on asunut Suomessa vuodesta 2005 ja työskentelee Nokialla graafisena suunnittelijana. Hän on kotoisin lämpimästä Shanghaista ja arvelee revontulien auttaneen häntä kotiutumaan talveen. ”Kun talvi on muuten tylsä, niin on mukavaa, kun on jotain odotettavaa.”
Britanniasta lähtöisin oleva Jo Jackson nyökyttelee.
Jieshu Hulle valokuvaaminen on tärkeää erityisesti siksi, että näin hän voi jakaa elämyksen kaukana olevien läheistensä kanssa.
Odottaminen on tuttua
Vaikka kaikki kahvilaan kokoontuneet kuvaavat revontulia, heidän mielestään kamera ei kykene tallentamaan elämystä yhtä vahvana kuin revontulien katsominen tuntuu.
Lei Cain kiinnostus revontuliin on paitsi esteettistä ja elämyksellistä myös tieteellistä, sillä hän opiskelee revontulien fysiikkaa Oulun yliopistossa. ”Niiden liike sekä kuvioiden ja värien muutos ovat niin yllättäviä. Kamera ei koskaan kykene tallentamaan elämystä samanlaisena.”
”Thomas pääsee kuvillaan kyllä aika lähelle”, Jo Jackson heittää.
Vaikka Thomas Kast on satsannut paljon kameroihinsa, hänellekin kuvat tulevat kaukana perässä.
”Kun olen nähnyt oikein hienoja revontulia, ne palaavat vielä monta päivää mieleeni. Pystyn näkemään ne uudelleen päässäni.”
Revontulien bongaamisessa on jotain samaa kuin metsästyksessä ja kalastuksessa. Tärkeintä on odotus.
Kast ja Jackson nauravat sille, miten aina syyskesällä revontulikauden alussa pimeyteen meneminen vähän pelottaa.
Ympäröivä pimeys saa kaikki aistit herkistymään, varpailleen kuin villieläimen.
”Välillä olen miettinyt, pitäisikö minun sanoa ihmisille, että katsokaa, taivaalla on revontulia, minä kuvaan niitä. Sellainen olo tuli kotinurkilla Kempeleessä, kun löysin pimeän kohdan ihan lähellä naapureita. Toivottavasti he eivät luulleet minun vakoilevan heitä”, Jieshu Hu nauraa.
Kerran esikoulun opettajana työskentelevä Jo Jackson meni Pilpasuolle, joka on kaukana kaupungin valosaasteesta.
Parkkipaikalla oli toinenkin auto, ja häntä arvelutti mennä ulos. Kuka lie on keskellä yötä pimeässä metsässä ja millä asialla.
Jackson päätyi metsään tiirailemaan revontulia vierekkäin tuntemattoman naisen kanssa. He vaihtoivat muutaman sanan ja kävi ilmi, että myös nainen on britti. Seuraavaksi paljastui, että tämä opettaa kansainvälisellä koululla. Oikeastaan he olivat työkavereita, sillä suurin osa Jacksonin esikouluoppilaista jatkaa kansainvälisen koulun oppilaiksi.
Thomas Kastin mielipaikkoja revontulien bongaamiseen on Oulunsalon Papinjärvi. Oulun lentoaseman vartijat kiinnostuivat hänen haahuilustaan yön pimeydessä lentokentän välittömässä läheisyydessä. Selitys revontulien kuvaamisesta kuitenkin tyydytti heitä.
Toisella kerralla Papinjärvellä Kast oli törmätä hirven kanssa. Eläin rynnisti pimeässä metsässä vain viiden metrin päästä ohitse. ”Säikähdin. Ensimmäinen ajatus oli, että onneksi hirvi ei törmännyt kameraan. ”
Revontuliin hullaantunut uskoo aina uusiin, ennenkokemattomiin elämyksiin luonnon valoshow’ssa. Kast haaveilee, että pääsisi vielä joskus katsomaan myös eteläisen pallonpuoliskon revontulia.
Perjantai kääntyy illan puoleen. Sää on edelleen tuhnuinen, turha katsella taivaalle tänä iltana. Mutta ehkä jo huomenna pilvipeite repeilee jossain. Aina on toivoa.
Katso lukijoiden kuvia Pohjois-Suomen revontulista.
Aurora Borealis -nimi on peräisin 1600-luvun alusta
- Revontulien latinankielinen tieteellinen nimi on peräisin jo 1600-luvun alusta. Suomeksi käännettynä se on pohjoinen aamurusko.
- Vastaava ilmiö eteläisellä pallonpuoliskolla on Aurora Australis, etelän aamurusko.
- Sana revontulet on peräisin vanhasta suomalaisesta uskomuksesta, jonka mukaan tulikettu huiskii hännällään tunturin kupeita tai kallioita ja hankaus sytyttää kipunoita.
- Englanniksi revontulet ovat Northern Lights, joka taas vastaa nimeä pohjanpalo, joksi revontulia kutsutaan Suomessakin paikoin.
- Nimitykset muodon mukaan: Pohjan portti, eli itä-länsisuuntainen kaari pohjoisella taivaalla, ja revontulikorona, eli revontulet suoraan katsojan yläpuolella.
- Kevättalvi sekä alkusyksy havaitsemiselle hyvää aikaa. Maaliskuu usein paras revontuliaika, koska pakkasöiden takia taivas on kirkas, mutta yöt vielä pimeitä.
- Tilastojen mukaan varmin paikka Suomessa revontulille Lapin pohjoisimmat osat. Kilpisjärvellä ja Utsjoella niitä näkyy jopa kolmena yönä neljästä.
- Helsingissä revontulia esiintyy pimeinä vuodenaikoina noin kerran kuukaudessa.
Lähde: Ilmatieteen laitos
