Ret­rii­tit kut­su­vat so­me­kan­saa hil­jen­ty­mään kii­rees­tä – "Yhteys omaan itseen ja ole­mas­sa­olon pe­rus­taan voi kadota"

Retriittiohjaaja Mirjam Silvén ja seurakuntapastori Eva Thölix sanovat, että retriitti on ohjattua irtaantumista arjen ympyröistä. Heidät kuvattiin Vaasan kirkossa.

Kuva: Minna Antila

Polun varrella voi lukea runoja ja virsien säkeitä.

Retriiteissä ollaan yhdessä hiljaa ja kuunnellaan omaa itseä viikonlopun tai illan ajan.

Mirjam Silvén oli kymmenisen vuotta sitten totaalisen uupunut. Hän päätyi kokeilemaan tutun papin ehdotuksesta retriittiä. 

– En jaksanut kuin maata siellä, mutta hiljaisuus hoiti niin paljon, että jäin heti koukkuun.

Silvén innostui itse käymään retriittiohjaajan koulutuksen ja vetää nyt Vaasan suomalaisessa seurakunnassa hiljaisuuden retriittejä yhdessä seurakuntapastori Eva Thölixin kanssa.

Hiljaisuuden retriiteistä on tullut osa seurakuntien elämää. Yli kolmekymmentä vuotta sitten perustettu Hiljaisuuden Ystävät ry on kouluttanut lähemmäs tuhat retriitinohjaajaa. He työskentelevät eri puolilla Suomea.

– Vauhdin kiihtyessä ja vaatimusten kasvaessa arjesta tulee helposti niin kiireistä, että yhteys omaan itseen ja olemassaolon perustaan katoaa. Retriitin hiljaisuudessa voi pysähtyä läsnäoloon, toiminnanjohtaja Mika K T Pajunen sanoo.

Eva Thölix muistelee jännittäneensä kovasti ensimmäistä retriittiään.

– Olen sosiaalinen ja puhelias, joten jännitin, että pystynkö olemaan hiljaa. Mutta se oli hieno kokemus, retriitti ei ole yksinäistä, vaan siellä ollaan yhdessä hiljaa.

– Aluksi itselläni oli jopa vähän sekava tunnelma, mutta kun siihen pääsi sisään, ei olisi halunnut lähteä pois.

Polun varrella voi lukea runoja ja virsien säkeitä.

Viikonloppuretriiteissä käy kaikenlaisia ihmisiä, eniten naisia. Ikähaarukka on 20–80 vuotta.

– Se on eri porukkaa kuin muuten seurakunnan tilaisuuksissa. He ovat monesti työikäisiä, jotka haluavat irrottautua arjesta, Thölix sanoo.

Silvén ja Thölix ovat pohtineet, millainen retriitti kiinnostaisi miehiä.

– Siellä voisi olla toimintaa, kuten puiden hakkaamista, he miettivät.

Retriittiin saavutaan perjantai-iltana. Silloin syödään yhdessä, jolloin saa vielä jutella. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse esittäytyä. Ruuan jälkeen keräännytään yhteen ja laskeudutaan hiljaisuuteen.

– Jokainen sitoutuu puhumattomuuteen. Äänettömyyttä ei vaadita, sillä kyllähän ihmisestä ääntä lähtee, yskimistä ja muuta, Thölix sanoo.

Ohjelma perustuu ikivanhoihin rukoushetkiin, joita on pidetty retriiteissä ja luostareissa kautta aikojen.

Kävijä voi myös lainata jonkin kirjan.

– Ei kannata ottaa mitään luku-urakkaa, vaan enemmänkin selailla ja lukea lyhykäisiä ajatelmia, Silvén vinkkaa.

– Itse tykkään retriiteissä tutkia kirjaa, joka kertoo katedraaleista ja pyhistä tiloista eri puolilla Eurooppaa.

Halutessaan voi myös vaikka värittää värityskuvia kristillisistä symboleista.

– Myös hiljainen sauna on ihana. Se on sosiaalista hiljaisuutta, ollaan hiljaa yhdessä, Silvén sanoo.

Rukoushetket ja ruokailut rytmittävät viikonloppua. Niihin kutsutaan äänillä, vaikkapa huilunsoitolla, tiu'ulla tai porokellolla. Omaa kelloa saati kännykän herätyksiä ei tarvita.

Hiljaisuus on hoitavaa ja rauhoittavaa, mutta siinä saattaa mieleen nousta vaikeitakin kysymyksiä.

– Retriitissä on aina mahdollisuus keskustella ohjaajan kanssa, Silvén ja Thölix kertovat.

Vieraat voivat varata ohjaajalta tai papilta 30-45 minuutin keskustelutuokion. Niitä myös käytetään.

– Keskusteluajat ovat aina täynnä, Thölix sanoo.

Ihmiset haluavat puhua työstä, perheestä ja hengellisistä kysymyksistä – kaikesta, mitä ihmisen elämään kuuluu. 

Ahdistavaksi hiljaisuus ei tule. Thölix ja Silvén eivät ole koskaan kuulleet sellaisesta, että joku olisi keskeyttänyt retriitin pahan olon vuoksi.

Monesti retriitit pidetään luonnonläheisessä ympäristössä.

– Minulle kuten monelle muullekin suomalaiselle luonto on se suurin kirkko. Retriiteissä on hienoa, kun pääsee nopeasti metsään tai veden äärelle, Silvén sanoo.

Retriittejä ja hiljaisuuden iltoja järjestettiin Suomessa jo 1970-luvulla, mutta nyt on meneillään uusi suosio.

– Jo nettipaasto saattaa olla huikea elämys. Moni on aloittanut retriitin innoittamana somen vähentämisen, Silvén tietää.

Retriitit ovat kuuluneet uskonelämään jo pari tuhatta vuotta, mutta ne sopivat erityisen hyvin myös nykyihmiselle.

– Tähän aikaan kuuluvat ylikuumeneminen ja ylikierroksilla käyminen. Ihminen kaipaa elämäänsä muutakin, kuin että kalenteri on ihan täynnä, Thölix huomauttaa.

Monessa seurakunnassa pidetään myös miniretriittejä, hiljaisuuden iltoja ja päiviä niille, jotka eivät pysty irrottautumaan koko viikonlopuksi. Kirkkosalissa voi vaikka makoilla riippumatossa tai patjalla. Siellä on myös musiikkia, tekstejä ja alttareita. Ilta alkaa ja päättyy rukoukseen.