Oululaisen Liisa Sovisalon, 45, elämä muuttui kolme kesää sitten. "Vaikka olin asunut Oulussa 20 vuotta ja ikäni haaveillut melontaharrastuksesta, vasta tuolloin tajusin mennä mukaan melontaseuraan. Siihen asti olin kuvitellut, että seura on vain alan aktiivisille harrastajille, etenkin kilpailijoille", hän kertoo ääni nauraen.
Vesillä liikkuminen viehättää Liisaa niin, että muut harrastukset ovat melkein unohtuneet. Nyt viikonloppuja tuntuu olevan kesässä liian vähän. "Kajakilla pääsee merelle, joelle, järvelle tai koskeen. Vedeltä katsoen luontoon saa uudenlaisen ulottuvuuden ja koskenlaskussa on seikkailun makua."
Liisa Sovisalon kipinä vesille syttyi lapsuusmaisemissa piskuisen Temmesjoen rannalla. Intiaanileikit viehättivät ja haave omasta kanootista jäi kaihertamaan mieltä. Vuosi sitten hän osti oman kajakin, kahtena ensimmäisenä kesänä käytti seuran veneitä.
Juhannuksena Liisa oli Kitkajärvellä ja meloi kahden päivän aikana 80 kilometriä. "Kyllä siinä yläkropalle rasitusta ja liikettä tulee, eivätkä vatsalihaksetkaan jää toimettomiksi. Kun 40 kilometriä päivässä järvellä meloo, niin se on jo rankka kokemus."
Yksin melojan ei tarvitse vesille lähteä. "Voi soittaa kenelle tahansa ja aina saa melontakaverin. Täällä on niin hyvä porukkahenki. Toista autetaan ja tietoa jaetaan. Vaikka en omista autoa, se ei ole haitannut retkille lähtöä. Yhteyksiä pidetään talvisinkin seuran harjoituksissa uimahallilla."
Kajakki ja kanootti
Kyltti Tukkisaaren rannassa kertoo, että paikalta on pyörätietä keskustaan kaksi ja puoli kilometriä. Tukkisaari olisi melojien mielestä oivallinen paikka melontakeskukseksi Oulun suistosuunnitelmassa.
Saaressa on aiemmin Kiiminkijoen melojina tunnetun, nykyiseltä nimeltään Kajak & Canoe -seuran eli K&C ry:n :n toinen kiinnekohta. Sen punaisessa vajassa odottaa vesille pääsyä osa seuran ja jäsenistön veneistä. Toinen vajoista on Nokkalassa, jossa keskiviikkoiltaisin kello 18 voi tutustua harrastukseen.
Seuran toiminnassa on tätä nykyä noin 150 jäsentä. K&C ry. on myös yksi maamme aktiivisimmista koskimelontaan erikoistuneista seuroista. Toinen Oulussa toimiva seura on nimeltään Oulun seudun melojat - OSM, jonka erikoisosaamista on koskifreestyle.
Opettaja Reijo Palosaari, 53, on seuran aktiivi ja melonnan pitkänlinjan mies kahden vuosikymmenen ajalta. Yksi syy harrastukseen saattaa olla synnyinseudulla Tornionjokilaaksolla ja sillä, että isoisäkin oli melkein ammattikalastaja. "Kyllä 535 kilometrin pituinen Tornionjoki on maailman paras joki ", hän nauraa.
Hallissa Palosaari selittää, että kanootti on sellainen jota inkkarit käyttivät, kajakki puolestaan eskimoiden veneenä tunnettu. Harrastuksen uudesta noususta Oulussa kielii se, että seuraan ja jäsenille tilattiin tänä vuonna 22 uutta merikajakkia. Esimerkiksi Kiiminkijokea melomassa oli tänä keväänä 26 osallistujaa, heistä 17 naista.
Vuonna 1973 Ouluun muuttanut Palosaari arvelee, että Oulussa on vasta viime vuosina oivallettu kaupungin merellisyys. Melojat ovatkin esittäneet, että kalaportaan lisäksi Merikoskeen rakennettaisiin myös koskimelontarata.
Aikaisempina vuosina enemmänkin yksinäisillä melontaretkillä viihtynyt mies on vahva tuki uusille harrastajille. Palosaari on myös elämysten metsästäjä ja arvelee laskeneensa jo kaikki Pohjanmaan joet. Parasta aikaa on kevät, jolloin joet tulivat. Antoisa kokemus on erityisesti Kuivajoen laskeminen. Joen kosket tarjoavat vauhtia ja kivikot jännitystä.
Tänä keväänä seuran jokiretkiä on tehty jo niin runsaasti, että niiden vetäjänä toimineen Reijon kyynärpää on alkanut oireilla. On siis tauon paikka. Melojat ovat katsastaneet jokiretkillä jo Pyhä-, Siika-, Sangin-, Kiiminki- Kuiva-, Pärjän- ja Simojoet.
Elämyksiä riittää
Reijo Palosaari on ainoa pohjoissuomalainen, joka on melonut Kilpisjärveltä Tornionjoen laskien Suomen rannikkoa pitkin Venäjän rajalle. Tornionjoen lasku oli aikanaan tunnettu Arktinen kanoottiralli ACR.
Retkimelojien grand final on kuitenkin Suomen retkimelojien sääntöjen mukaisen Sinivalkonauhan suorittaminen. Torniosta Vironlahdelle kestävään melontaan Palosaarelta kului viisi viikkoa ja matkaa taittui vesitse arviolta 1 350 kilometriä. Retken jälkeen hänet merkittiin Suomen 26. retkimelojaksi.
Kun mieheltä kysyy miten tuo matka sujui, vastauksena on kaksi sanaa: "Huh! HUH!" Liikkuminen vierailla vesillä Etelä-Suomessa oli iso henkinen ponnistus. "Piti tietää missä olet ja mihin olet menossa." Yksinäisyys sen sijaan tuntui mukavalta.
Matkan edistyminen on tuulista kiinni. "Aamulla on noustava neljän aikaan kyttäämään millainen sää on tulossa. Ja jos tuuli nousee, menet maihin, odotat sen tyyntymistä ja sen jälkeen mahdollisesti jatkat matkaa."
Tuulesta riippuen matkaa taittui päivässä 15-70 kilometriä. Tärkeintä urakassa on, ettei väsytä itseään liikaa. Ruoasta ei matkalla tullut pulaa, vedestä pikemminkin.
