Ret­ki­bus­sil­la voi matkata halki Afrikan hiek­ka­erä­maan – tun­nel­ma on hyvä ilman il­mas­toin­tia­kin

Vaikka aikataulut on laadittu tiukoiksi, on retkibussimatkoilla varaa pysähtyä esimerkiksi ottamaan ryhmäkuva Kauriin kääntöpiirin kyltistä.

Fish River Canyon on Grand Canyonin jälkeen maailman suurin kanjoni. Namibian eteläosassa sijaitsevan luonnonihmeen yllä laskevaa aurinkoa saimme ihailla kaikessa rauhassa vain oman ryhmämme kanssa.

Namibiassa etäisyydet ovat pitkiä ja tiet kuoppaisia. Matkan varrella ei vastaan tule montakaan ajoneuvoa.

Intensiivisten päivien päätteeksi seikkailumatkoilla majoitutaan leirintäalueilla teltoissa.

Overland tour -reissulla pääset Afrikan syrjäisiin kolkkiin. Luksus on reissulla kaukainen käsite.

Kännykän herätyskellon soinnut raikuvat ilmoille teltassani kello 4.15. Utuisin silmin jään vielä hetkeksi köllöttelemään kovalle patjalle, mutta pian huomaan, että ryhmämme on jo täydelllä touhulla purkamassa isoja kahden hengen makuumajojaan. 

Otsalamppujen valaisemassa leirintäalueen nurkkauksessa käy väsyneiden ihmisten kuhina, kun avaan oven ja raahaan makuupatjani rekkabussin perälle. Parikymmentä minuuttia myöhemmin teltat ovat löytäneet tiensä ajopelimme säilytystiloihin ja 22 nuoresta reissaajasta koostuva porukkamme on käynyt istumaan retkituolirivistöön. Aamiaisemme koostuu tälläkin kertaa muroista, vaaleasta leivästä ja totta kai kahvista.

Fish River Canyon on Grand Canyonin jälkeen maailman suurin kanjoni. Namibian eteläosassa sijaitsevan luonnonihmeen yllä laskevaa aurinkoa saimme ihailla kaikessa rauhassa vain oman ryhmämme kanssa.

Pääsemme jatkamaan matkaa täältä keskellä Namibian erämaata Fish River Canyonin lähellä sijaitsevalta leirintäalueelta kello 5.45. Se on hyvä, sillä aurinko on juuri nousemassa ja ilman lämpötila on vielä alle 20 astetta.

Vaikka ympäröivät maisemat ovat karua erämaata, jossa kasvaa vain siellä täällä matalaa pensaikkoa ja kitukasvuisia puuryhmiä, näkyy isoja eläimiä näin aamuvarhaisella runsaasti. Seeproja, keihäsantilooppeja sekä strutseja näkyy muutaman kilometrin matkalla kymmenittäin.

Olemme aloittaneet matkan kohti Victorian putouksia Kapkaupungista neljä päivää aiemmin. Aikataulu on ollut tiukka, sillä tien päällä on kulunut päivittäin 5–7 tuntia.

Nyt päästyämme valtavaan ja harvaanasuttuun Namibiaan huomaamme valtion eteläosien koostuvan pitkälti kuivasta ja kauniista autiomaasta. Joulukuun alussa Afrikan eteläosassa on kuuma kausi, sillä aurinko paistaa zeniitissä lähellä Kauriin kääntöpiiriä. Se tarkoittaa todella kuumia olosuhteita. Niin on tänäänkin, sillä jo kello 10 paikkeilla lämpötila on kohonnut yli kolmeenkymmeneen asteeseen.

Bussissa on silti hyvä tunnelma, vaikka ilmastoinnista tai taaksepäin kääntyvistä selkänojista ei ole tietoakaan. Osa porukasta pelaa korttia bussin etuosassa, josta löytyvät ainoat vastakkaiset penkkirivit. Osa pariskunnista nukkuu toisiinsa nojaten. Osa lukee kirjaa, osa juttelee keskenään. Minä puolestani katselen ulos musiikkia kuunnellen ja annan avonaisesta ikkunasta tulevan ilmavirran tarjota pientä helpotusta kuumuuteen.

Namibiassa etäisyydet ovat pitkiä ja tiet kuoppaisia. Matkan varrella ei vastaan tule montakaan ajoneuvoa.

Mukana tällä kolmen viikon reissulla on sekalainen seurakunta alle 35-vuotiaita matkaajia. Australialaiset ja saksalaiset ovat edustettuina suurella joukolla. Jo neljän päivän aikana olen tutustunut valtaosaan porukasta, sillä olemmehan ympäri vuorokauden joko autossa tai ryhmänä kiertelemässä nähtävyyksiä.

Osa jatkaa Zimbabwen ja Sambian rajalla sijaitsevilta vesiputouksilta vielä Sambian, Malawin ja Tansanian läpi aina Kenian Nairobiin saakka. Itselleni tämä kolmen viikon rupeama riittää tällä kertaa mainiosti.

Ajamme kuoppaista soratietä muutaman tunnin pohjoiseen kohti Sesriemin kylää. Matkan varrella ei vastaan tule montakaan ajoneuvoa, mutta kun näin käy, näkyvät nelivetoautot jo kaukaa, sillä pölypilvi kohoaa korkeuksiin avarassa maastossa, jossa näkyvyyttä on kymmeniä kilometrejä joka suuntaan.

Ainoa asutus löytyy Bethanien kylästä. Täällä on myös pieni kauppa, jossa täydennämme yhteiset muonavarastot parille tulevalle päivälle kenialaisen matkanjohtajamme Wilson Kamanden johdolla.

Yhä kuoppaisemmaksi käyvä soratie jatkuu vielä muutaman tunnin, kunnes pysähdymme yksinäisen akaasiapuun viereen. On aika syödä lounasta.

Olemme jakaneet ryhmän neljään osaan, joista jokaisella on oma roolinsa päivän askareissa. Oma ryhmäni toimii tänään roudareina, joten avustan retkipenkkien, pöytien ja muonien kantamisessa tien varteen. Niille löytyy sopivasti tilaa matkustamon alta.

Intensiivisten päivien päätteeksi seikkailumatkoilla majoitutaan leirintäalueilla teltoissa.

Lounaaksi nautimme yhteisvoimin valmistettua salaattia, leipiä ja vesimeloneja mehun kera. Tunnin tauko sujuu nopeasti, sillä juttelen Nairobissa asuvan kuljettajamme Stephen Kamaun kanssa. Viisikymppinen mies on ajanut näitä maastobusseja Kairon ja Kapkaupungin välillä jo toistakymmentä vuotta. Urakka on kova, sillä tälläkin matkalla mies on erossa perheestään kaikkiaan kuusi viikkoa. Sen jälkeen on tiedossa viikon loma.

Ruokailun jälkeen matka jatkuu. Ajamme Namibin autiomaan laidalla sijaitsevaam Sesriemiin.

Vaikka aurinko paahtaa pilvettömältä taivaalta yli 40 asteen voimalla, pystytämme teltat ja siirrymme leirintäalueen ravintolarakennuksen suojiin nestetankkaukselle ennen lyhyttä retkeä lähistön kanjonille.

Pimeän tullen nautimme kokiksi muuntautuneen Wilsonin valmistaman aterian ja kömmimme aikaisin nukkumaan.

Huomenna on edessä taas aikainen herätys ja uusi, ajontäyteinen päivä eteläisen Afrikan auringon alla.