Yhdysvaltain republikaanien puoluekokous päättyi kaksijakoisesti: varapresidenttiehdokas Sarah Palin varasti näytöksen, mutta John McCainistä jäi ponneton vaikutelma.
Harvoin on kukaan poliitikko noussut koko maailman tietoisuuteen yhtä tyhjästä ja yhtä nopeasti kuin Sarah Palin, republikaanien John McCainin yllätysveto Yhdysvaltain varapresidenttiehdokkaaksi.
Kuluneen viikon aikana Palinista ja hänen perheestään kaivettiin esiin kaikki tieto, mikä oli heti löydettävissä. Toistaiseksi käsiin on jäänyt erittäin itsevarmalta vaikuttava vaikka kokemukseltaan kapea naispoliitikko, jonka ensiesiintyminen puoluekokouksessa oli mestarillista työtä.
Siihen verrattuna itse presidenttiehdokas John McCain jäi St. Paulissa melkein sivuosaan. Hänen torstainen puheensa kokousväelle oli ponneton ja sen poliittinen sisältö jäi ohueksi.
Sarah Palinin nostaminen oli republikaaneilta älykäs vastaveto Barack Obamalle, demokraattien nuorekkaalle ja erittäin esiintymiskykyiselle ehdokkaalle. Se hälventää myös sitä tosiasiaa, että McCainin ikä alkaa jo painaa.
Heti Palinin nimityksen jälkeen moni oletti, että valinnalla haetaan ääniä Hillary Clintonin pettyneiltä kannattajilta. Niin tuskin käy, sillä poliittisesti naisilla on eroa kuin yöllä ja päivällä. Enemmänkin Palinin tehtävänä on vakuuttaa republikaanien vanhoillista peruskannattajakenttää, kun John McCainin toivotaan puolestaan houkuttavan riippumattomia äänestäjiä.
Yhden ratkaisevan muutoksen nämä vaalit ovat jo nyt tuoneet. Tämän jälkeen Yhdysvaltain presidentinvaalit eivät enää hevin jää pelkäksi valkoisten miesten temmellyskentäksi, mitä ne tähän asti ovat olleet.
Politiikan sisällön kannalta muutos sen sijaan on vähäisempi. Näissäkin vaaleissa Amerikka näyttää selkeästi jakaantuvan kahtia arvojen ja maailmankuvan perusteella, ja käsitys abortista on ratkaisevampi kuin käsitys ulkomaailmasta. Euroopasta katsoen ei ole vaikea samaistua demokraattien maailmankuvaan. Yhdysvaltalainen konservatismi katsoo enemmän sisäänpäin, mutta sen poliittista voimaa ei voi väheksyä.
McCainin pahin ongelma puoluekokouksessa olisi saattanut olla presidentti George W. Bush, joka on jo historiallisen epäsuosittu hahmo. New Orleansin yli pyyhkäissyt hurrikaani Gustav tarjosi kuitenkin yllättävää apua, sillä se antoi Bushille alibin pysyä muualla. Kun vielä kaikki hoitui paljon paremmin kuin Katrina-hurrikaanin iskiessä, se lievensi kolmen vuoden takaisen katastrofin syvää varjoa.
Republikaanit julistavat nyt muutosta, aivan kuin puolue ei itse olisi kahdeksaa vuotta isännöinyt Valkoista taloa. Kannattajia tämä ei tunnu ihmetyttävän. McCain lähtee vaalien loppusuoralle vahvempana kuin oli odotettu.
Puolueen peli olisi jo menetetty, jos McCainin vaisua esiintymistä olisi höystänyt täysin tavanomainen varapresidenttivalinta. Palinin valinta oli tietoinen riski: sen avulla presidenttipelin kortit sekoitettiin uudelleen. Demokraattien vaalikone on vahva ja Barack Obama täysin valmistautunut loppusuoraan. McCainin paras keino tässä on toimia toisin kuin vastustaja olettaa.
Mikään ei vielä ole ratkennut. Obama hoitaa todennäköisesti televisioväittelyt erinomaisesti. Silloin republikaanien taktiikka on yrittää ratkaista vaalit muualla. Pitkälle riittää jo se, että konservatiivinen kotikenttä pitää. Tähän asti nähdyn perusteella republikaanien vaalistrategian laatijat ja imaronrakentajat ovat olleet hyvässä iskussa.