Rep­pu­mie­het ra­ken­ta­vat tun­tu­ris­sa

KalevaKuusamo Pohjoisen tunturikeskuksissa vuosien kiivas rakentaminen ei näytä edes tasaant

Tomi Haataja kantaa rautoja Rukan huipulla olevalla rakennustyömaalla.
Tomi Haataja kantaa rautoja Rukan huipulla olevalla rakennustyömaalla.
Kuva: Kajava Aimo

Kuusamo Pohjoisen tunturikeskuksissa vuosien kiivas rakentaminen ei näytä edes tasaantuvan, vaikka mökkityömaita rassaa yhä kovempi pula kaikista kädentaitajista.

Kirvesmiespula näkyy hyvin muun muassa Rukalla, jossa puolet luksusluokan vapaa-ajanasunnoista tehdään muualta tuodulla työvoimalla.

Reppumiehille on kysyntää, sillä tänäkin vuonna Rukalla arvioidaan nousevan 150-200 uutta loma-asuntoa. Tunturialueen rakentamisen arvioidaan työllistävän noin 400 ammattilaista.

"Vapailla markkinoilla ei ole tällä hetkellä kirvesmiehiä. Oma-aloitteiset nuoretkin työllistyvät nopeasti", kertoo Tunturirakenne Oy:n toimitusjohtaja Aarno Pätsi.

Kuusamon kaupungin rakennustoimistossa raju lomarakentaminen näkyy edellisvuoden tapaan. Rakennustarkastaja Eero Heiskanen laskee, että kirjaamisvaiheessa ja käsittelemättä odottaa 80-90 rakennuslupaa.

"Viime vuoteen verrattuna lupia on myönnetty 50 lupaa enemmän. Kaikkiaan rakennuslupia on käsitelty noin 600", Heiskanen kertoo.

Kuusamossa on vuosittain myönnetty noin 850-900 rakennuslupaa. Nykyisten lupahakemusten perusteella rakentaminen kasvaa kymmenisen prosenttia.

Heiskasen havaintojen mukaan työvoimapula lyö jarruja usean vuoden kiihtyneelle lomarakentamiselle Rukalla.



Parkkihalli tehtävä
vuoden kuluttua


Rukalla rakentamisen piti yltyä nykyisestäänkin tänä vuonna, mutta keskusaukion hotellien alle kaavaillun kallioparkin rakentaminen lykkääntyi. Lähes 10 miljoonaa euroa maksavan maanalaisen pysäköintihallin urakkaa ei ole enää varaa siirtää, sillä se viivästyttää myös sen päälle suunniteltujen hotellien rakentamista.

"Uskottavuuden kannalta parkkihallin rakentamisen on lähdettävä liikkeelle ensi kesänä", Eero Heiskanen sanoi.

Rukan huipulle luksustaloja rakentavan Saaruanlaakso Oy:n toimitusjohtaja Unto Turunen kertoo, että kaikista kädentaitajista on pulaa. Hänen yhtiönsä on saanut kuitenkin hyvin paikallista työvoimaa. Työnjohtajia on palkattu naapurikunnista.

Turusen mukaan kiivaassa tunturirakentamisessa laatu paranee edelleen. Loma-asunnot ovat suuria ja niissä on tekniikkaa usein enemmän kuin omakotitaloissa.

"Mökkien keskikoko lähenee jo sataa neliömetriä, ellei ole jo ylikin", Turunen sanoi.



Kova tahti
jatkuu kaikkialla


Kova tahti tuntureissa jatkuu kaikkialla. Lapissa Ylläksellä ja Levillä rakentaminen vilkasta. Pudasjärven Isolla-Syötteellä mökkejä arvioidaan nousevan tänä vuonna suunnilleen kaksinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna.

"Rakennuslupia on jatkuvasti jonossa 60 kappaletta", kertoo Kolarin kunnan rakennustarkastaja Timo Jaako.

Hänen mukaan lupakäsittelyssä virkamiehet ovat muiden kiireiden kanssa ahtaalla, sillä asiakkaat suorastaan "terrorisoivat", jos päätökset viivästyvät.

Laatumaan myyntineuvottelija Tapio Ojala sanoo, että Syötteellä Metsähallituksen kaavoittamilla alueilla tonttikauppa on käynyt tasaisesti. Alkusysäyksen jälkeen vuosittain on myyty kymmenen tonttia. Rinteiden alla olevat alueet on kaupattu, mutta isoilla ja kalliilla rinnetonteilla on vielä tilaa.

Pudasjärven kaupungin rakennustarkastaja Eero Niemelä kertoo, että Syötteellä rakentaminen on piristynyt huomattavasti. Edellisvuonna koko alueelle myönnettiin parikymmentä lupaa.

"Voi olla, että tänä vuonna määrä tuplaantuu", Eero Niemelä sanoi.

Ilmoita asiavirheestä